Uutiset ja artikkelit

Titaanit Akatemian kuluvan kiekkokauden 2014–2015 kotiotteluihin voi nyt lunastaa pääsylipun myös Smartum liikuntasetelien avulla!
Ensi viikon perjantaina (5.12.) pelattavassa Titaanit Akatemian kotiottelussa arvotaan kaikkien pääsylipun ostaneiden henkilöiden kesken kolme joulukinkkua.
Talvi yllätti perjantai-iltana autoilijat, muttei Titaanit Akatemiaa. Pienestä lumipyrystä ja ottelun alun viivästymisestä lisävirtaa kintereisiinsä saanut sininuttumiehistö näytti Ilona Areenalla vierailleelle HAKI:lle kaapin paikan ja piti kaikki kolme sarjapistettä itsellään lopulta maalein 6-3 (3-0, 1-1, 2-2).
Titaanit Akatemian fanimatkalle osallistuneiden sekä kausikortin hankkineiden kesken järjestettyjen arpajaisten voittajat ovat selvillä.
Viikko sitten vieraskaukalossa romahtanut Titaanit Akatemia näytti, että sille sopii vallan mainiosti myös tuplapeliviikonloppu. Tästä osoituksena sininutut kävivät Vuosaaressa nuijimassa alussa hyvin vastaan laittaneen Viikingit nurin kliinisellä esityksellä maalein 3-7 (2-2, 1-2, 0-3).
Titaanit Akatemia yllätti Ilona Areenalla perjantaina vierailleen HCK Salamat klassisesti ”housut kintuissa”. Sininutut survoivat heti avausvaihdosta lähtien isoa vaihdetta silmään, eivätkä kirkkonummelaiset kyenneet tähän haasteeseen vastaamaan. Pisteet jäivät sen myötä Kotkaan maalein 10-3 (6-0, 4-2, 0-1).
Eipä mennyt sitten meneillään oleva viikonloppu yhtään lapaan. Titaanit Akatemian ryöstöretki Nastolassa lässähti aivan täydelliseksi pannukakuksi kotijoukkue NASKI:n oltua kaukalossa selkeästi parempi 6-3 (3-0, 3-3, 0-0) –lukemiin päättyneessä ottelussa.
Kansallisesta Nenäpäivästä muodostui Titaanit Akatemialle virallinen nenään ottopäivä. Kirkkonummella vierailleiden sininuttujen neljän ottelun mittainen voittoputki napsahti sen myötä poikki, sillä kotkalaiset joutuivat antautumaan lopulta aina voittolaukauskilpailuun venyneessä taistossa kotijoukkue HCK Salamoille maalein 3-2 (0-1, 2-1, 0-0, 0-0).
Fanimatkalle voi edelleen ilmoittautua mukaan aina linja-auton Kotkan jäähallilta lauantaina (8.11.) kello 15:30 tapahtuvaan lähtöhetkeen asti.
HPK-puolustaja Ossi-Petteri Grönholmista tulee tänä iltana (1.11.) historian toinen titaanikasvatti, joka rikkoo 500 pelatun liigaottelun rajapyykin.
RSS ATOM