Uutiset ja artikkelit

Titaanit Akatemian tiistainen Lappeenrannan vierailu osoittautui lopulta täydelliseksi hukkareissuksi. 3-2 (1-0, 1-1, 1-1) –lukemiin päättyneen taiston aikana PEPO-veskari Sami Kirvesniemestä illan ykköstähden tehneet sininutut hallitsivat selkeästi tapahtumia kaukalossa, mutta kun kiekko ei mene paikoista riittävän kovalla prosentilla sisään, ei peliä kykene hirveän usein myöskään voittamaan.
Titaanit Akatemia näyttää taitavan jatkoaikapelaamisen niksit enemmän kuin hyvin. Sininutut nimittäin pelasivat lyhyen ajan sisään toistamiseen pitkää kaavaa mukailleen sekä todella värikkään "Rautaliiga"-kamppailun, jonka ratkaisijaksi nousi lopulta Jami Miettinen iskemällä vierasjoukkue KooKoo-65:sen masentaneen 5-4 (2-2, 1-1, 1-1, 1-0) –voittomaalin vain 37 sekuntia ennen täyttä aikaa.
Titaanit Akatemia käänsi nopeasti alaviistoon osoittaneen kurssinsa. Kotkalaiset nimittäin iskivät sunnuntaina Tikkurilan harjoitushallissa käydyssä taistossa Kiekko-Vantaa Idän polvilleen vahvan joukkuepelaamisen ja Ville Vallin jatkoajalla taituroiman voitto-osuman turvin maalein 4-5 ja (2-1, 1-2, 1-1, 0-1).
Syyskuun viimeinen perjantai ei totisesti ollut Titaanit Akatemian ilta. Kotkassa vieraillut GrIFK hyydytti sininuttujen menon verkkaisella, mutta erittäin viisaalla pelaamisella ja vei lopulta kaikki kolme sarjapistettä mukanaan Kauniaisiin maalein 2-5 (1-1, 1-3, 0-1).
Titaanit Akatemian kuluvan kiekkokauden VIP- ja kausikorttien omistajilla on mahdollisuus ruokailla sininuttujen kotipelipäivinä alennetuin hinnoin Ravintola Martinassa.
Titaanit Akatemian kuluvan kauden toinen ”Rautaliiga”-koitos päättyi lopulta onnellisten tähtien alla, vaikka sininutut meinasivatkin tehdä illasta itselleen vaikean. Vahvan alun myötä johtoasemaan ampaisseet kotkalaiset pitivät Viikinkien painostuksen alla kuitenkin pintansa, jonka myötä 310-päinen kotiyleisö pääsi tuulettamaan 4-3 (2-0, 1-1, 1-2) –voittoa.
Koko harjoitusottelurupeamansa ilman voittoa tarponut Titaanit Akatemia oli täysin eri maata, kun pisteistä alettiin vihdoin ja viimein pelata. Kotkassa perjantai-iltana vieraillut NASKI pisti kampoihin sen minkä pystyi, jääden kuitenkin selkeästi isäntiensä jalkoihin maalein 8-3 (2-0, 2-1, 4-2) päättyneessä sarja-avauksessa.
Titaanit Akatemia vahvistaa sarjakauden alun kynnyksellä peräpäätään maalivahti Santtu Elorannalla.
Titaanit Akatemia tarjoaa VIP-kausikorttilaisilleen ruuan ennen perjantaina 12.9.2014 pelattavan sarjakauden avausottelun alkua.
Viime keväänä loistavasti sujuneiden karsintojen myötä II-divisioonaan noussut Titaanit Akatemia lähtee perjantaina alkavaan sarjakauteen haastajan leima otsalohkossaan.
RSS ATOM