Uutiset ja artikkelit

Jos oli edellisiltana titaanimiehistön mieli maassa KSOY Areenalla pelatun pelin päättymisen jälkeen, eivät tunnelmat voineet sunnuntaina LähiTapiola Areenalla mitellyn Suomi-sarjakoitoksen taukoamisen jälkimainingeissa kovin paljoa päinvastaisemmat enää olla. Kotkan Titaanit kävi nimittäin niputtamassa ehkäpä koko syyskauden ehyimmällä esityksellään kotijoukkue Riemun kauniiseen lahjapakettiin 1-5 (1-2, 0-1, 0-2) –lukemin, jonka myötä punanutut pääsivät poistumaan Jyväskylästä joulutauon viettoon ansaitun vierasvoiton ja kolmen sarjapisteen kera.
Sama tahti on askelten... nimittäin Kotkan Titaaneilla jääkiekkoilun Suomi-sarjassa. Lyhyen ajan sisään toistamiseen viheliäiseen tappiokurimukseen ajautuneet punanutut saivat tililleen lauantai-iltana KSOY Areenalla jälleen täysin ansaitun lopputuleman, kun Kotkassa vieraillut Raahe-Kiekko kampitti isäntänsä lopulta voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4-5 (1-0, 2-2, 1-2, 0-0).
Vaikka joulupukki koputteleekin jo lähestulkoon ovella, ei Suomi-sarjassa aivan vielä rauhoituta tauon viettoon. Kotkan Titaanien kohdalla viimeinen rypistys ennen kolmeviikkoista pelipaussia pitää sisällään kaksi tärkeää koitosta, joissa punanutut ottavat erää niin lauantaina KSOY Areenalle vieraaksi saapuvan Raahe-Kiekon kuin kotkalaisia sunnuntaina Jyväskylässä isännöivän Riemun kanssa.
KSOY Energiaa jäällä on koko perheen jouluinen luistelutapahtuma, joka järjestetään kuluvan viikon lauantaina 14.12.2019 Kotkassa sijaitsevalla KSOY Areenalla kello 12:00–14:00 välisenä aikana.
Väsy vei voiton (7.12.2019)
Forssan lauantaiehtoo oli punanutuille alun pyristelyä lukuunottamatta varsin synkkä. Edellisiltana Suomi-sarjan kärkijoukkue Forssan Palloseuraa tiukasti kotikaukalossaan ahdistellut Kotkan Titaanit ei tällä kertaa pystynyt isäntiään kunnolla edes haastamaan, vaan taipui väsyn iskettyä lopulta todella tylyyn vierastappioon maalein 7-1 (1-1, 3-0, 3-0).
Suomen 102. Itsenäisyyspäivä ei tuottanut lopulta lisäpisteitä niitä kipeästi kaivanneiden punanuttujen pussukkaan. Suomi-sarjataistoa perjantain alkuillassa isännöinyt Kotkan Titaanit pelasi kyllä varsin hyvän jääkiekko-ottelun, mutta KSOY Areenalla vieraillut sarjajohtaja Forssan Palloseura oli kuitenkin isännilleen tällä kertaa liian etevä ja vei voiton nimiinsä maalein 3-5 (1-1, 1-1, 1-3).
Tänään tulee kuluneeksi 102 vuotta siitä päivästä, kun eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.
Kotkan Titaanit pyöräyttää joulukuun Suomi-sarjapelinsä käyntiin todella mielenkiintoisella tavalla, sillä punanutut kohtaavat perättäisinä päivinä niin koti- kuin vieraskaukalossakin vastaan asettuvan sarjajohtaja Forssan Palloseuran. Luvassa on siis keskellä kuuminta kiekkokautta käytävä pienimuotoinen ”pudotuspelisarja”, jossa kotkalaiset pääsevät oikein toden teolla testaamaan omaa iskukykyään vuorenvarmasti erittäin tunnepitoisissa kamppailuissa.
Kotkan Titaanit ja puolitoista kautta punanutussa kiekkoillut Tomi Keijonen ovat purkaneet kuluvaa Suomi-sarjasesonkia 2019–2020 käsittäneen sopimuksensa.
Kaikki putket katkeavat aikanaan ja niin kävi myös Kotkan Titaanien marraskuiselle tappioputkelle! Edeltävänä iltana kirvelevän häviön kokeneet punanutut nimittäin onnistuivat kepittämään KSOY Areenalla lauantaina Suomi-sarjan runkosarjakamppailun merkeissä vierailleen HC Indians Kaarinan maalein 6-3 (2-0, 3-0, 1-3), vaikkei tyyli mikään maailman komein lopulta ollutkaan.
RSS ATOM