Titaanit matkailee ”pikkulauantain” kunniaksi Hollolaan, jossa punanuttujen vastustajaksi asettuu tuttuakin tutumpi vihulainen – HC Giants.
|
Harjoituspelinsä kotitappiosta huolimatta varsin rohkaisevalla esityksellä avannut Titaanit jatkaa valmistaumistaan Suomi-sarjan runkosarjan alkuun seuraavaksi Hollolassa, jossa punanuttujen vastustajaksi keskiviikkoiltaisessa kamppailussa asettuu viime keväänä erittäin tutuksi tullut HC Giants.
Porvoon Huntersille menneenä perjantaina kärsityn kahden maalin tappion jälkeen hieman miettiääksi mennyt Kotkan Titaanien päävalmentaja Mika Iltola ei näe siinä mitään ongelmaa, että harjoituspelejä pelataan tiheään tahtiin.
Kokenut kiekkomies olisi jopa omien sanojensa mukaan ollut enemmän kuin valmis marssittamaan suojattinsa uudemman kerran kaukaloon alle vuorokauden sisään aiemmasta koitoksesta.
– Mietin tässä jälkikäteen, että meille olisi ehkä tehnyt ihan hyvää pelata heti toinen peli Hunters-matsia edeltäneenä päivänä, mutta ihan hyvä, että huomenna päästään taas itse asiaan, Iltola tuumii.
Kotiottelussa ensimmäisen kerran kannattajilleen kuluvan kauden osalta esiintynyt ja paljon uusia kasvoja sisällään pitänyt titaanimiehistö jatkaa Hollolassa siitä, mihin se porvoolaisten isäntänä jäi – eli kokeiluja on jälleen rutkasti luvassa.
– Ketjukoostumuksiin tullee muutoksia – tarkoitus on seurata yksilön toimintaa pelitilanteissa sekä pyrkiä löytämään hyökkäyspareja, joilla yhteispeli toimii, ”Illi” selventää tulevaa.
– Peräpäähän sen sijaan ei vielä hirveästi pysty paneutumaan, sillä meiltä puuttuu edelleen muutama vakiopakki riveistä erinäisten syiden vuoksi.
Pelillisissä asioissa punanuttupiiskuri oli vielä varsin vaitonainen, mutta pienellä puristamisella joitakin keskiviikkona syynissä olevia juttuja miehen suusta putkahti eetteriin.
– Keskialueen hyökkäyspelaaminen, pelinopeus, kaksinkamppailut ja suoraviivaisuus ovat huomenna meillä isoja pelillisiä teemoja, Iltola kommentoi.
Hunters-taistossa osittain pettänyt vastapuolen vapaiden pelaajien merkkaaminen sekä puolustaminen paranee kotkalaiskäskyttäjän mielestä vain ja ainoastaan paneutumalla asiaan pitkällä tähtäimellä.
– Kyseinen osa-aluehan meillä oli akilleen kantapäänä Huntersia vastaan, mutta se vaatii aikaa ja harjoittelua, jotta alamme reagoida vaaditulla tavalla sekä nopeudella vastustajan suorahyökkäämiseen, sijoittumiseen ja vapaana oleviin mailoihin, ”Illi” toteaa.
”Kyseessä on pelkkä harjoituspeli, eikä yhtään sen enempää”
Keskiviikkona Hollolassa sijaitsevalle HAT-areenalle maaseutumatkaileva Titaanit saa vastaan erittäin tutun ja viheliäisen vihulaisen, sillä vastaan asettuu Jesper Jalosen ohjauksessa jatkava HC Giants, joka juotti punanutuille katkeraa kalkkia viime kevään playout-sarjassa.
Titaanien päävalmentaja Mika Iltolan mukaan kotkalaiset pääsevät jälleen painimaan koko rahan edestä, sillä punanuttujen tavoin omaa pelaajanippuaan kevään ja kesän aikana uudistaneet hollolalaiset haluavat varmasti jatkaa siitä mihin reilut viisi kuukautta takaperin jäivät.
– HC Giants on yritteliäs ja suoraviivainen vastustaja, jolta löytyy jonkun verran kokemusta kovista peleistä – varmasti hyvä puntari meille tähän paikkaan, Iltola tokaisee.
Vaikka vastus onkin tuttu, nousee huomisen tärkeimmäksi asiaksi kliseistä ilmausta käyttäen oma peli ja ennen kaikkea peliin valmistautuminen.
– Isoin juttu huomenna on ehdottomasti se, että kuinka valmiita me olemme pelaamaan, sillä kyseessä on arkivieraspeli, jota ennen on oltu töissä tai koulussa ja vielä matkustettu jokunen sata kilometriä pelipaikalle, ”Illi” puntaroi.
Kysymykseen siitä, kuinka paljon Titaaneilla on kalavelkoja playout-sarjan häviämisen jäljiltä erääntynyt maksuun, naurahtaa Iltola kuivasti päätään samalla pyöritellen.
– Viime kevät on jo ollutta ja mennyttä – kyseessä on pelkkä harjoituspeli, eikä yhtään sen enempää, kokenut titaanitirehtööri naulaa.
HC Giantsin ja Titaanien välinen harjoitusottelu polkaistaan HAT-areenalla keskiviikkona (14.8.) käyntiin kello 18:30 alkaen – liput kamppailuun maksavat 5 euroa.
|