Titaanikasvatti Jere Espon kipparoima JHT hamuaa Muik Hockeyn tavoin maaseutumatkailua pelihommien ohella tulevan viikonlopun aikana harrastavan punanuttumiehistön päänahkaa.
|
Voitokkailla otteilla Suomi-sarjan runkosarjakarkelonsa avannut Kotkan Titaanit lähtee tulevana viikonloppuna jatkamaan siitä, mihin se edeltävänä jäi. Punanuttujen marssin esteeksi asettuvat tällä kertaa pohjanmaalaisjoukkueet JHT ja Muik Hockey, joille kumpaisellekin kelpaisi varmasti kotiyleisöidensä edessä sarjakärjessä porskuttavien kotkalaisvieraiden kaataminen.
Suomi-sarjan runkosarjarypistyksensä kahdella komealla voitolla avannut Titaanit sai tuoreeseen sarjakauteen juuri sellaisen lähtölaukauksen, kuin se oli etukäteen toivonutkin.
Karhu HT ja D-Kiekko jäivät perättäisinä iltoina yhteen hiileen puhaltaneiden sekä hurjasti taistelleiden punanuttujen jalkoihin, joka tiesi sitä, että kotkalaiset pääsevät starttaamaan viikonloppuna edessä siintävälle maaseutumatkansa ensimmäiselle etapille vahvan itseluottamuksen siivittämänä.
– Tottahan toki fiilis on joukkueessa viime viikonloppuna otettujen voittojen jälkeen hyvä, mutta ei tämä meitä vielä tyydytä tipan vertaa, täräyttää Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.
Kokeneen kiekkomiehen mieltä lämmitti tärkeiden sarjapisteiden ohella se, miten edelliskaudesta suuria muutoksia pelaajapuolella kokenut sekä harjoitussesongin aikana askelmerkkejään hakenut nuori kotkalaisryhmä paransi tosipaikassa kutakuinkin kaikkea tekemistään, kuin se kuuluisa sika juoksuaan.
– Joukkue näytti, että se osaa pelata ja pärjätä tässä sarjassa sekä ennen kaikkea tehdä yhdessä töitä yhteisen päämäärän eteen, Iltola kommentoi.
– Meillä on nyt kasassa olevassa ryhmässä selkeää potentiaalia, mutta se pitää näkyä myös arjessa eli työnteko ei saa missään nimessä unohtua voittojenkaan jälkeen, sillä hyvän ja laadukkaan harjoittelun avulla pystymme myös jatkossa napsimaan tilillemme eteen asettuvien vastustajien päänahkoja.
Monesti kuulee puhuttavan, että oli sarjataso sitten ihan mikä tahansa, on kotihallissa, tutussa kaukalossa ja omien kannattajien edessä aina helppoa pelata. Titaanipiiskuri Iltola heittää vastapalloon kuitenkin hieman toisenlaisen näkökannan.
– Vieraissa on siinä mielessä aina helpompi pelata kuin kotona, sillä siellä ei tarvitse ketään sen suuremmin viihdyttää, vaan voi keskittyä aina nöyrästi vain pelkkään tuloksen tekoon, ”Illi” toteaa.
– Pystyimme tosin käsittelemään joukkueen kanssa hienosti myös viime lauantaisen kotiavauksen mukanaan tuomat paineet, joten en koe kotihallissakaan pelaamisen olevan mitenkään vaikeaa puuhaa.
Tulevana viikonloppuna rengaiden päällä yhteensä rapiat 1200 kilometriä reitillä Kotka – Kalajoki – Uusikaarlepyy – Kotka matkustavat punanutut joutuvat pelihommien ohella miettimään muitakin niin itse pelaamiseen kuin fyysiseen sekä henkiseenkin jaksamiseen liittyviä lainalaisuuksia.
– Pitkä matkustus tuo mukanaan aina omanlaisensa haasteet eli yksinkertaisuudessaan mitkä ovat muun muassa ne keinot, joilla saamme bussijalat vetreiksi ennen pelien alkua, titaaniluotsi mietiskelee.
– Sen myötä myös hyvä valmistautuminen noussee viikonlopun kummassakin pelissä avainasemaan, jotta olisimme välittömästi valmiita pelaamaan sekä kamppailemaan, kun kiekko jäähän putoaa.
”Kyllä me voittamaan lähdemme”
Kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna kohti Pohjois-Pohjanmaan helmenä tunnettua Kalajokea taivaltamaan lähtevä Titaanit tiedostaa jo etukäteen, että puukkojunkkarien luvatussa maassa majaansa pitävän JHT:n vieraana ei mikään puolivillainen peliesitys tule riittämään.
Uuden päävalmentajansa Ville Kautiaisen johdolla pikaista paluuta Suomi-sarjan huipulle hamuava kalajokisjoukkue näytti valmiutensa eritoten edeltävässä kamppailussaan, kun JHT haki kolme pistettä terävimpään kärkeen etukäteisveikkailuissa sijoitetulta Nokian Pyryltä.
– JHT on videoiden katselun perusteella taitavia yksilöitä täynnä oleva ja kovaa luisteleva joukkue, sanailee Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.
Kyseessä on siis hyvinkin samankaltainen muutaman hieman kokeneemman kaverin johtama, nuorekas ja luisteluvoimainen ryhmä, kuin mitä Titaaneillakin on kaukaloon marssittaa.
– Altavastaajina lähdemme jälleen vastapuolta haastamaan ja jos valmistautumisemme suinkin vain onnistuu, niin uskon pelistä tulevan meidän kannaltamme katsottuna yhtä hyvän, kuin viime sunnuntaina Jyväskylässä, Iltola toteaa levollisella äänellä.
Pirkonsuon pyhätön oletettavasta huutomyrskystä selvittyään, jatkuun punanuttujen maaseutumatka seuraavana päivänä Lapuanjoensuulle eli nykykielellä tunnettuun Uusikaarlepyyhyn, jossa vaikuttava Muik Hockey ottanee kotkalaisvieraansa vastaan sopivanlaisella lämmöllä.
Raakaa kehitystyötä uusikaarlepyyläisten peräsimessä jo muutaman vuoden ajan tehnyt ja sitä edelleen päävalmentajan ominaisuudessa jatkava Marcus Ittonen on pienin, mutta sitäkin vakaammin askelin saanut jykevöitettyä joukkueensa asemaa Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, josta Titaanitkin sai viime kaudella oman osansa.
Seuran aikanaan 2. divisioonasta nostanut pelaajarunko onkin vaihtunut lähestulkoon kokonaan nuorempiin ja selkeästi nälkäisempiin pelimiehiin, jotka eivät enää tyydy pelkästään vain sarjaan osallistumiseen.
– Eiköhän Marcus komenna kaukaloon aika samalla tavalla pelaavan joukkueen, kuin minkä viime keväänä karsinnoissa kohtasimme, tuumii ”Illi” kollegansa ohjaamasta ja keski-iältään nuorimmassa Suomi-sarjamiehistöstä.
Titaaneita Uusikaarlepyyssä odottavan Komarov Arenan autenttisen ilmapiirin ohella avainasemaan kotkalaisten kannalta nousee se, miten hyvin punanutut ovat ehtineet toipua edellisillan kovasta kapinasta sekä pystyvät sen seurauksena vuorokauden sisällä operoimaan hieman väsyneenäkin toisen tiukan kahinan putkeen, sillä Muik Hockey pääsee iskemään levänneenä vieraidensa kimppuun.
– Se on aina vähän niin ja näin onko levännyt joukkue etulyöntiasemassa edeltävänä iltana pelanneeseen nähden, Iltola pyörittelee ja jatkaa samaan hengenvetoon:
– Isoin juttu sekä Kalajoella että vastavuoroisesti Uusikaarlepyyssä on se, että meidän pitää pystyä tukeutumaan kokoajan omaan pelisapluunaamme ja erityisesti niihin asioihin, joita olemme harjoitelleet.
Etukäteen varsin rankalta kuulostavalta reissulta olisi siis hyvä saada kotiintuomisia, vai kuinka?
– Kyllä me voittamaan lähdemme ja vaikkei tyylillä olekaan niin väliä, on tarkoituksemme tuoda Kotkaan täysi kuuden sarjapisteen potti, ”Illi” naulaa.
Titaanit matkustaa lauantaina (28.9.) Kalajoelle, jossa majaansa Pirkonsuon jäähallissa pitävä JHT isännöi kello 16:00 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.
Sunnuntaina (29.9.) punanutut puolestaan hyökkäävät Uusikaarlepyyhyn ja testaavat Komarov Arenalla vieraitaan kestitsevän Muik Hockeyn kotivireen kello 16:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjaottelussa.
|