Voiton kera joulutauon viettoon!

15.12.2019

Vesi vanhin voitehista totesi Jyväskylän sunnuntai-illassa yhteensä 49 kertaa kiekon tielle ehtinyt, jokusen hikipisaran vuodattanut ja Titaanit lopulta arvokkaaseen vierasvoittoon Riemusta torjunut Niilo Pussinen.
Vesi vanhin voitehista totesi Jyväskylän sunnuntai-illassa yhteensä 49 kertaa kiekon tielle ehtinyt, jokusen hikipisaran vuodattanut ja Titaanit lopulta arvokkaaseen vierasvoittoon Riemusta torjunut Niilo Pussinen.

Jos oli edellisiltana titaanimiehistön mieli maassa KSOY Areenalla pelatun pelin päättymisen jälkeen, eivät tunnelmat voineet sunnuntaina LähiTapiola Areenalla mitellyn Suomi-sarjakoitoksen taukoamisen jälkimainingeissa kovin paljoa päinvastaisemmat enää olla. Kotkan Titaanit kävi nimittäin niputtamassa ehkäpä koko syyskauden ehyimmällä esityksellään kotijoukkue Riemun kauniiseen lahjapakettiin 1-5 (1-2, 0-1, 0-2) –lukemin, jonka myötä punanutut pääsivät poistumaan Jyväskylästä joulutauon viettoon ansaitun vierasvoiton ja kolmen sarjapisteen kera.

Riemu – Titaanit 1-5 (1-2, 0-1, 0-2)

01:48 0-1 Ville Myyryläinen (Vertti Vuoksiala, Roope Lantta)
14:21 0-2 Elmeri Kotro (Kalle Kolehmainen, Leevi Pekkarinen) VoM

14:58 1-2 Iiro Vaittinen (Ari Närhi, Mikko Hyvönen)
31:20 1-3 Petteri Paajanen (Miro Mänttäri, Elmeri Kotro)
42:55 1-4 Ville Myyryläinen (Panu Laitinen, Leevi Pekkarinen) YV
57:53 1-5 Panu Laitinen (Anton Hyvärinen, Erkka Huttunen) AV TM


Maalivahdit:

Riemu – Juuso Laukkanen 5+8+14= 27 torjuntaa (poissa 57:27-57:53)
Titaanit – Niilo Pussinen 23+19+7= 49 torjuntaa

Jäähyt:

Riemu 4 x 2min= 8min
Titaanit 8 x 2min= 16min

Vajaat 24 tuntia voivat tunnetusti tehdä ihmeitä joukkueurheilussa. Tästä saatiin jälleen kerran elävä todiste, kun Suomi-sarjan syyskauden päätöskierroksella Jyväskylässä vieraillut Titaanit kävi tinttaamassa kotijoukkueena toiminutta Riemua tyylikkäästi neppariin ja anastamassa täyden kolmen sarjapisteen potiin matkaansa takaisin Kotkaan.

Punanuttujen vierasvoiton arvoa nostavat erityisesti seuraavat seikat – edellisillan kotona kärsitystä todella kirvelevästä tappiosta rivien kasaaminen sekä ehkäpä koko syyskauden ehyimmän peliesityksen esittäminen ja Riemun kaataminen seurahistorian ensimmäisen kerran LähiTapiola Areenalla.

– Kuten eilisen pelin jälkeen sanoin, on opin näemmä tultava meille kantapään kautta, myhäili Titaanien päävalmentaja Mika Iltola taiston tauottua.

– Tämä oli todella kypsä esitys koko joukkueelta ja iso hatunnosto siitä pelaajille!

Vaikka joukkueiden edellinen keskinäinen koitos kuluvan kauden runkosarjassa olikin päättynyt kotkalaisten selkeään 8-4-kotivoittoon, osasi Titaanit ennakkoon kunnioittaa sopivalla tavalla varsinkin hyökkäyskalustonsa tulivoimaisuudesta tunnettua isäntäänsä, eivätkä vieraat näin ollen lähteneet soitellen sotaan.

Riemu saikin tästä syystä hallita oikeastaan mielin määrin kenttätapahtumia sekä pelivälinettä ja tulittaa sitä kohti titaanimaalia turvannutta Niilo Pussista, mutta suoranaisesti silmiinpistävää oli se, mistä laukaukset kohti kotkalaiskumiukkoa lähtivät – järjestään maalintekosektorin ulkopuolelta.

Titaanien nimittäin onnistui nöyrällä ja viisaalla pelaamisella puolustaa jyväskyläläiset pois sota-alueelta sekä iskeä ovelasti vastaan aina, kun Riemu siihen omalla huolimattomuudellaan paikan antoi.

– Tarkoituksemme oli pelata erittäin yksinkertaisesti etenkin viivojen pinnassa ja siinä mielestäni onnistuimme erinomaisesti, Iltola tokaisi.

Muutama näistä paikoista johti myös komeisiin onnistumisiin, kun sekä Ville Myyryläinen että Elmeri Kotro pääsivät ohjaamaan viivasta lähteneet kudit Riemun reppuun, ohi molemmissa tilanteissa täysin voimattomana veräjänsä edessä teutaroineen Juuso Laukkasen.

Punanuttujen kutakuinkin täydelliseen puolustus- ja maalivahtipelidominointiin tuli avauserän lopulla aivan pikkuriikkinen särö, kun kotkalaiset käytännössä lahjoittivat omalla kommunikaatiokatkoksellaan isännilleen täydellisen tekopaikan kavennusosuman tekoon.

Tätä Riemun kokenut kolmikko Ari Närhi, Mikko Hyvönen sekä viimeistelijänä toiminut Iiro Vaittinen eivät jättäneet käyttämättä ja näin ollen ensimmäiselle erätauolle poistuttiin lopulta 1-2-lukemien kera.

Titaanit ei kuitenkaan antanut kyseisen kauneusvirheen haitata omaa tekemistään tipan vertaa ja se näkyi kamppailun keskimmäisen kaksikymppisen aikana.

Riemu pääsi jälleen pitämään kiekkoa ja pyörittämään peliä vierasjoukkueen kenttäpuoliskolla, mutta maaliin asti vulkaaninen kuminpalanen ei jyväskyläläisten toimesta tietään enää löytänyt.

Kotkalaiset sitä vastoin iskivät limpun kahdesti kotijoukkueen rysään, mutta vain toinen osumista hyväksyttiin.

Ensimmäisessä ”osumassa” päätuomarina toiminut Ari Kovanen tulkitsi titaanipuolustaja Petteri Paajasen estäneen Riemu-vahti Laukkasta rangaistuksen arvoisesti ja näin ollen Valtteri Tammisen tuuletukset vaihtuivat alivoimalla uurastamiseen.

Toista kertaa Kovanen ei kuitenkaan enää päässyt punanuttujen juhlia pilaamaan, kun Leevi Pekkarisen 100-0-voittaman hyökkäyspään aloituksen jälkeen laukomaan päässyt Kotro sai katseellaan seurata kuinka maalin edessä taistellut Miro Mänttäri kykeni siirtämään pelivälineen viivasta p-pisteen kaarelle liukuneelle Paajaselle, jonka jäitä pitkin ampuma kiekko yllätti kylkimyyryä maalinsa edessä uineen Laukkasen.

Kyseinen 1-3-osuma oli Riemulle henkisesti todella kova isku, sillä sen jälkeen pelin hallintakapula alkoi hitaasti, mutta sitäkin vääjäämättömämmin siirtyä kotkalaisjoukkueen haltuun.

Balsamia haavoille

Kun vielä jo ottelun avausmaalin iskenyt Ville Myyryläinen pääsi kaunistelemaan Titaanien johtoasemaa heti kolmannen erän alkajaisiksi Panu Laitisen maukkaasta tarjoilusta, joutui LähiTapiola Areenan lehtereillä peliä seurannut unisinkin katsoja mielessään jo etukäteen toteamaan, että tässä ei taida Riemun kannalta kovin hyvin käydä.

Oman energiavarastonsa ja käytännössä myös uskonsa Niilo Pussisen ohittamiseen ensimmäisten 40 minuutin aikana hukannut kotijoukkue olikin päätöserässä varsin kesy vastus punanutuille, eikä Titaanit oikeastaan tarvinnut enää edes parastaan pistää pöytään, sillä perussuorittaminenkin riitti pitämään jyväskyläläiset aisoissa.

Tottahan toki Riemu kaikkensa yritti vielä pelin kääntämikseksi itselleen suotuisiin numeroihin, mutta kun maalivahti Juuso Laukkasenkin vetäminen vaihtoaition puolelle ja kavennuksen hakeminen kuuden kenttäpelaajan voimin kolahti omaan nilkkaan, oli isäntien vain tunnustettava tyly fakta – Titaanit oli sunnuntaisessa ottelussa selkeästi parempi osapuoli.

Niin... se viimeisen koiramaisen puraisun isäntien nilkkaan kävi tarjoilemassa kahdella kohti tyhjänä amottanutta Riemu-rysää hyökkäämään päässyt parivaljakko Anton Hyvärinen ja Panu Laitinen, joista jälkimmäinen sai kunnian putata ottelun päätösnumeroiksi paljon puhuvat 1-5.

Titaanileirissä arvokas vierasvoitto ja siitä sarjataulukkoon saadut kolme lisäpistettä otettiin luonnollisesti suurella ilolla vastaan.

– Joulutauolle on totta kai mukavampi lähteä voiton kera, maiskutteli Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.

– Meillä on viimeaikoina ollut tässä paljon otteluita, joissa olemme tehneet hyvin töitä, mutta käteen ei ole jäänyt yhtikäs mitään – tämä on eittämättä balsamia niille peleille.

Kokenut kotkalaiskäskijä näki pelin ratkenneen ennen kaikkea siihen, että punanuttujen puolustuspaketti säilyi kasassa täydet 60 minuuttia peräti 49 kertaa torjuneen maalivahti Niilo Pussisen johdolla ja myös kotkalaisten kuntopohja oli isäntiä parempi.

– Kaveri tuli ottelun ensimmäiset kaksi erää höyryveturin lailla päälle, mutta puolustimme nöyrästi ja järjevästi sekä purimme heidän luomansa paineen todella hyvin pois omalta alueeltamme, ”Illi” kertasi.

– Mitä pidemmälle peli eteni, sitä selvemmin ote alkoi kääntyä meille ja Riemu selkeästi väsähti kolmannessa erässä – kun siihen päälle vielä Niilo oli maalillaan meidän viimeinen lukkomme, ei kamppailun paremmasta osapuolesta tarvinnut sen päättymisen jälkeen edes keskustella.

Riemu-voiton myötä Titaanien ero ensimmäiseen viivan päällä olevaan joukkueeseen eli S-Kiekkoon säilyi viidessä pisteessä, jota kotkalaiset lähtevät ajamaan takaa seuraavan kerran vasta vuoden 2020 paremmalla puolella.

Nyt edessä on jääharjoituksia, kinkun syöntiä, rakettien paukutteluja ja akkujen lataamisia sisällään pitävä kolmen viikon mittainen tauko peleistä, joten titaaniluotsi Iltola halusikin lausua vielä muutaman sanasen ennen Jyrkilä Oy:n linja-auton nytkähtämistä liikenteeseen.

– Kiitokset aivan kaikille jo tähänastisesta tuesta ja oikein hyvää joulua sekä uutta vuotta – tulkaa taas tammikuussa sankoin joukoin kannustamaan meitä jäähallien lehtereille!

Ottelun maalikooste on katsottavissa Titaanien Youtube-kanavalta.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella lauantaina 4.1.2020, kun punanutut matkustavat Raaheen ja testaavat E. Helaakoski Areenalla majaansa pitävän Raahe-Kiekon pelivireen kello 17:00 alkavassa kamppailussa.

Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia joko Ruutu-palvelun tai Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.