Mikäli Titaanit mielii tosissaan taistella pääsystä Suomi-sarjan pudotuspelien ”villi kortti” –kierrokselle, on punanuttujen jätettävä edessä olevana viikonloppuna aivan kaikkensa kaukaloon niin HCIK- kuin Karhu HT-kamppailuissa.
|
Suomi-sarjan ylempi ja alempi loppusarja pelataan päätökseen tulevana viikonloppuna. Kotkan Titaanien kohdalla sävelet viimeisiin koitoksiin ovat selkeät. Punanutut tarvitsevat niin KSOY Areenalla vierailevan HCIK:n kuin Isomäki Areenalla Porissa kohdattavan Karhu HT:n päänahat, mikäli kotkalaiset mielivät tosissaan taistella paikasta pudotuspelien ”villi kortti” –kierrokselle.
Titaanit taistelu Suomi-sarjan alemmassa loppusarjassa ja eritoten jaossa olevista paikoista pudotuspelien ”villi kortti” –kierrokselle otti ison takapakin edeltävän viikonlopun pohjoisen kiertueella.
Kotkalaiset eivät liiemmin Oulussa kuin Uusikaarlepyyssäkään saaneet parasta irti itsestään ja näin ollen kotiintuomisina oli vain pelkkää kokemusta haussa olleiden sarjapisteiden sijaan.
Titaanien päävalmentaja Mika Iltola oli varsin pettynyt perättäisiin tappioihin ja vaikka niistä on jo muutama päivä ehtinytkin kulua, harmittaa kokenutta kiekkomies vielä selkeästi punanuttujen sormista livenneet mahdollisuudet lisäpisteiden poimimiseen.
– Emme olleet pitkän matkustamisen jäljiltä riittävän virkeinä viime viikonlopun peleissä ja se näkyi varsinkin sunnuntain esityksessämme, perkaa Iltola mennyttä.
Punanuttujen ongelmiksi ajoittain levähtäneen pelisysteemin ohella nousivat ne vanhat tutut jutut eli tehottomuus maalintekopaikoissa sekä liian heikko koko viisikon puolustuspelaaminen ja puolustusvalmius.
Tästä syystä niin Laser HT (6-4-tappio) kuin Muik Hockeykin (5-4-tappio) pääsivät varsin rauhassa rellestämään titaanimaalin edustalla ja iskemään liian helposti kiekkoja reppuun.
– Loimme kyllä aivan riittävästi maalipaikkoja pelit voittaaksemme, muttemme saaneet niitä riittävän kovalla prosentilla hyödynnettyä ja lisäksi oma maaliverkkomme heilui aivan liian helposti sekä myöskin liian usein, Iltola tokaisee.
– Väärät valinnat eri pelitilanteissa korostuivat karulla tavalla ja maksoimme niistä kovan hinnan erityisesti takaiskujen muodossa.
Titaanit on nyt saanut vajaan viikon verran nuolla matkalla tulleita haavojaan ja valmistautua kauden tähän mennessä tärkeimpään viikonloppuun.
Asetelma kotona miteltävään HCIK-kamppailuun sekä sunnuntaina Porissa edessä olevaan Karhu HT-koitokseen on pläkkiselvä – vain voitot kelpaavat.
– Perjantaina meidän on ehdottomasti voitettava, jotta mahdollisuutemme pudotuspelien ”villi kortti” –kierrokselle pääsyyn säilyy hengissä, ”Illi” naulaa naama peruslukemilla.
– Sunnuntaina meidän on puolestaan turha odottaa tai olettaa Porissa yhtikäs mitään – silloin meidän pitää nimittäin kylmästi ottaa se minkä tahdomme eli vierasvoiton.
Titaanien kannalta harmillista on joka tapauksessa se, ettei pudotuspelijunan kyytiin hyppääminen ole enää kotkalaisten omissa käsissä. Punanutut tarvitsevat apuja joko Karhu HT:n lauantaiselta vastustajalta Liikunnan Riemulta tai S-Kiekon vieraaksi sunnuntaina matkailevalta Laser HT:lta.
Mikäli apuja ei tule, eivät Titaanien voitot riitä enää kuin alemman loppusarjan kolmannen sijan varmistamiseen, joka taas tietää sitä, että kesäloma alkaa normaalia selkeästi aiemmin.
– Tavoitteemme on joka tapauksessa pelata tämä alempi loppusarja kunnialla päätökseen, sanoo Iltola oman näkemyksensä etukäteisspekulaatioihin liittyen.
Kaikki peliin, niin ei tarvitse turhia jossitella
Titaanien tähän mennessä tärkein viikonloppu pelien osalta starttaa perjantai-iltana kotoisalla KSOY Areenalla, johon punanutut saavat vieraakseen alemmassa loppusarjassa ensimmäisellä karsijan paikalla oleskelevan HC Indians Kaarinan.
Kaarinalaismiehistö on kuluvalla kaudella tullut Titaaneille tutuksi vastukseksi kahdesta aiemmasta keskinäisestä kohtaamisesta, jotka kumpikin päättyivät kotkalaisten voittoihin aikamoisten maalikarkeloiden siivittämänä.
Nyt lienee kuitenkin erilainen ääni kellossa, sillä Mika Palmroosin ohjastama intiaaniheimo on parantanut kevään edetessä otteitaan kuin se kuuluisa sika juoksuaan ja poiminut sen myötä yhtä vaille kaikista viidestä alemman loppusarjan kamppailustaan voitot takataskuunsa.
– HCIK yrittää aina loppuun asti ja ovat sen ansiosta onnistuneet kääntämään usean pelin tappioasemasta viimeisten minuuttien aikana voitoksi, tuumii Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.
Titaanien onkin syytä olla varuillaan, sillä myös HCIK janoaa itselleen omista jäljellä olevista peleistään täyttä kuuden sarjapisteen pottia, jotta se kykenisi nousemaan sarjataulukossa edellä olevan Riemun ohi ensimmäiselle suoran säilyjän paikalle.
– Saamme varmasti vastaamme raivoisasti päälle painavan vierailijan, joka suoranaisesti janoaa voittoa itselleen säilyäkseen suoraan sarjassa ilman karsintoja, ”Illi” ennakoi.
Lauantain ollessa punanutuille lepo- ja palauttavien jääharjoitusten päivä, on puolestaan sunnuntaina vuorossa linja-automatka aina yhtä idylliseen Poriin, jossa kotkalaisten vireen testaa alemman loppusarjan piikkipaikalla paistatteleva Karhu HT.
Kuluvan kauden kolmas keskinäinen kohtaaminen tulee siis ratkaisemaan joukkueiden keskinäisen paremmuuden, sillä kumpikin on kertaalleen kyennyt tähän mennessä vastapuolen iskemään selälleen jäänpintaan.
Odotettavissa on siis hurja vääntö voitosta, sillä jos Karhu HT kompuroi edellisiltana Jyväskylässä, eikä saa mukaansa pistettä enempää, on Titaaneilla normaalin peliajan voitolla mahdollisuus nousta porilaisten edelle.
Helpolla kotkalaiset eivät karhunpesästä kuitenkaan tule voittoa saati pisteitä saamaan, sillä nallelauman vahvistunut hyökkäyskaluston tulivoimaisuus kestää tällä hetkellä vertailun lähestulkoon jokaisen Suomi-sarjan ylemmän loppusarjan joukkueenkin kanssa.
– Karhu HT vahvistui selvästi ennen siirtotakarajaa ja he ovat olleet alemman loppusarjan tuloksellisesti paras sekä vahvin joukkue, myöntää titaanipiiskuri Iltola.
– Ei näitä pelejä kuitenkaan pelata paperilla, vaan ne ratkaistaan aina kaukalon puolella.
Johtopäätös numero 1: Titaanit tarvitsee kaksi voittoa kahdesta jäljellä olevasta pelistä, jotta mahdollisuus Suomi-sarjan pudotuspelien ”villi kortti” –kierrokselle mukaan pääsyyn säilyy hengissä.
Johtopäätös numero 2: Titaanit tarvitsee apuja joko Liikunnan Riemulta tai Laser HT:lta, eli jomman kumman on kyettävä kaatamaan punanuttujen pahimmat kilpakumppanit S-Kiekko sekä Karhu HT.
Johtopäätös numero 3: Oma leiviskä on syytä hoitaa kunnialla ja kaikki keskittyminen tulee laittaa siihen toimeen, jottei energiaa turhaan tuhlaannu epäolennaisuuksiin.
Johtopäätös numero 4: Jotta oman leiviskän hoitaminen onnistuu, pitää Titaanit pystyä palaamaan samalle pelilliselle tasolle kuin millä kotkalaiset olivat ennen tappioihin päättyneitä Laser HT- ja Muik Hockey-kamppailuja.
– Kylmä totuus on se, että tarvitsemme kaksi voittoa, jotka meidän pitää itse ottaa ja vasta sen jälkeen voimme katsoa tuliko muilta joukkueilta tarvittavia lisäapuja, ”Illi” toteaa tyynesti.
– Kyllä meillä on tarkoitus palata takaisin siihen samaan sekä toimivaan pelisapluunaan, jolla olemme tähänkin asti menestyneet ja ottaa sen avulla tarvitsemamme voitot jäljellä olevista otteluista.
Titaanien ja HCIK:n välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan KSOY Areenalla perjantaina (21.2.) käyntiin kello 18:30 alkaen.
Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – TERVETULOA!
Sunnuntaina (23.2.) punanutut puolestaan matkailevat Karhu HT:n vieraaksi Poriin, jossa pelattava Suomi-sarjapeli pyörähtää Isomäki Areenalla käyntiin kello 17:30 alkaen.
|