Petteri Paajanen ja muu titaanimiehistö lähtevät sunnuntaina Jyväskylään sillä mielellä, että lokakuun alusta saakka ”kadoksissa ollut voitto” napataan tällä kertaa omaan taskuun. © Hannu Tilus – https://htphoto.1g.fi/
|
Lokakuun alun jälkeen kiivaasti ”kadonnutta voittoa” metsästänyt Kotkan Titaanit alkaa olla varsin totisen paikan edessä. Suomi-sarjakamppailua sunnuntaina Jyväskylässä isännöivä Riemu sattuu nimittäin tappelemaan punanuttujen kanssa samasta viimeisestä pudotuspelipaikasta, joten pisteet ovat kamppailun kummallekin osapuolelle lähes kultaakin kalliimmat.
Titaanien marssi ei viime viikonlopun pohjoisen kiertueella tuloksellisesti juuri parempaan muuttunut, vaikka etenkin pelaamisen taso oli Uusikaarlepyyn taistossa selkeästi korkeampi kuin kotijoukkueena esiintyneen ja lopulta 3-2-voiton rankkareiden jälkeen napanneen Muik Hockeyn.
Vaikka kotkalaiset veivätkin peliä lähes mielin määrin reilun 40 minuutin ajan, ei käteen jäänyt kuitenkaan kuin yksi vaivainen piste sekä iso harmistus, sillä enempään oli totisesti rahkeita ja paljon, kiitos lukuisten maalintekopaikkojen, jotka titaanipelaajat jättivät lähestulkoon kerta toisensa jälkeen hyödyntämättä.
Punanuttuleirissä onkin pureskeltu koko kulunut viikko tarkoin sitä, mikä meni Komarov Arenalla pahiten mönkään eli jääkiekossa pelit ratkaisevaa osa-aluetta – maalintekoa.
– Viime viikonloppuna vastustajien maalivahdit torjuivat kahdessa pelatussa ottelussa yhteensä 81 laukausta ja onnistuimme tekemään vain kolme maalia – se on mielestäni aika karu tilasto ja kertoo siitä, missä suurin ongelmamme on jo pidemmän aikaa piillyt, tuumii Titaanien päävalmentaja Mika Iltola.
– Pelaamisemme on mielestäni ollut edeltävissä otteluissa ihan riittävän hyvällä tasolla, mutta kun emme ole onnistuneet tekopaikoistamme laittamaan kiekkoa riittävän usein vastapuolen maaliin, on se näkynyt suoraan tuloksissa.
Vanha lätkäviisaus kertoo, että jääkiekko on nimenomaan ennen kaikkea maalinteko- ja estopeli, jossa vastapuolta useammin pikkumusta reppuun latonut joukkue korjaa voiton nimiinsä.
Titaanit ei tässä tempussa ole nyt jo kahdeksaan perättäiseen kamppailuun onnistunut vastustajaansa paremmin ja sen seurauksena kotkalaiset ovatkin valahtaneet tappelemaan viimeisistä jaossa olevista pudotuspelipaikoista.
– Puolustamaan voi opettaa ihan jokaisen, mutta maalinteko onkin sitten täysin eri juttu – se kun vaatii ennen kaikkea taitoa, riittävää kylmäpäisyyttä sekä päättäväisyyttä, Iltola sanailee.
– Niitä asioita meiltä ei vain yksinkertaisesti ole löytynyt riittävän tasaiseen tahtiin ja se totta kai on nakertanut itseluottamustamme.
Edeltävissä kolmessa ottelussa punanutut ovat kyenneet maalintekoon vain neljästi, kun taas oma pää on helissyt yhteensä 11 kertaa – eli se maalinestopelikään ei aivan täysin ole ollut mintissä.
– Olemme keskittyneet koko kuluneen viikon maalintekoon sekä sen tukitoimien harjoitteluun, jotta ne alkaisivat tulla selkäytimestä myös peleissä, ”Illi” selventää.
– Myös oman maalin varjeluun on panostettu, mutta välillä on pitänyt hieman jopa korottaa ääntäkin harjoituksissa, sillä pelaajilla on ollut jopa hieman liiankin rento meininki päällä, eikä kaikkien keskittyminen ole tahtonut pysyä koko vaadittua aikaa olennaisessa.
”Erittäin arvaamaton vastustaja”
Rentous on tietysti hyvä säilyttää, sillä jos mailaa alkaa liikaa puristaa, ei tekemisestä tule sitä kuuluisaa lasta saati *piip*.
Siinäkin mielessä sunnuntaina Jyväskylän LähiTapiola Areenalla Titaaneita vastaan hyökkäävä vastustaja osuu sopivaan saumaan, sillä Liikunnan Riemu jos joku, on tullut Suomi-sarjataivalluksensa aikana tunnetuksi siitä, ettei kaikkea pidä aina ottaa niin haudan vakavasti.
Toki ”koiralaumankin” haukahtelu on viime aikoina ollut varsin tuskaista, sillä Riemu on Titaanien tavoin pelannut syyskauden tuloksellisesti alakanttiin, löytyen tästä syystä heikomman maalieronsa ansiosta sijan punanuttujen alapuolelta runkosarjataulukosta.
– Riemu on varsin samanlaisessa tilanteessa kuin mekin, eli pelit eivät ole tuloksellisesti olleet sellaisia, kuin niiden olisi pitänyt olla, punanuttupiiskuri Mika Iltola kommentoi.
Vaikkei jyväskyläläisten peli ole kulkenut yhtä riemukkaasti kuin aiempina kausina, ei se tarkoita todellakaan sitä, että Titaanit pelkällä rallattelulla tulisi voittoa LähiTapiola Areenalta mukaansa kairaamaan.
– Onhan Riemu kieltämättä erittäin arvamaaton vastustaja, sillä se on aina ollut sellainen joukkue, jonka pelaaminen kulkee hyvin pitkälti päivän ja tilanteiden luoman fiiliksen mukaan, ”Illi” tokaisee.
Mikäli ”koiralauma” saa sunnuntaina kotikaukalossaan oikeanlaisen flow-tilan päälle, vaikeutuu kotkalaisten vierasryöstön hamuaminen entisestään, sillä hyvällä fiiliksellä pelaavan Riemun viimeisenä lukkona suurella todennäköisyydellä seisoo Henri Tikkanen, joka on ollut varsin vakuuttava hahmo syksyllä torjumissaan otteluissa.
Titaanien on siis toden totta pistettävä entistä isompi vaihde maalinteon suhteen silmään, jotta vahvassa vireessä oleva Tikkanen saataisiin Riemu-rysällä yllätettyä vierasvoittoon tarvittavien osumien verran.
– Helppoa maalinteko ei varmasti tule taaskaan meille olemaan, sillä Riemulla on riveissään yksi Suomi-sarjan tämän hetken kuumimmista veskareista, joten nyt jos koskaan pitää viimeistelyyn saada lisää ruutia, Iltola evästää.
Mistään aivan optimaalisista lähtökohdista punanutut eivät pääse ”kadonnutta voittoa” metsästämään, sillä muutama kärkipään pelimies puuttuu vaivojen vuoksi kiekkoviikon päättävältä reissulta ja se tarjoilee omat haasteensa tavoitteen täyttämiseen.
Onneksi kuitenkin myös muutama muun muassa edeltävän viikonlopun kamppailut väliin jättänyt pelimies on sitä vastoin hypännyt taas mukaan pelaavaan kokoonpanoon, joten millään keräilyerällä ei Titaanit sentään joudu kohti Keski-Suomen pääkaupunkia suunnistamaan.
– Meillä on ollut arjessa suuria haasteita, sillä emme ole oikeastaan ollenkaan kyenneet pelaamaan saati harjoittelemaan koko ryhmämme voimin, sillä kokoajan on pelaajia ollut sivussa erinäisistä syistä johtuen, titaaniluotsi Iltola toteaa.
– Nyt kuitenkin näyttäisi pitkästä aikaa siltä, että pääsemme lähtemään peliin täydellä orkesterilla eli kahdella maalivahdilla sekä 19 kenttäpelaajalla – uskon ja toivon sen näkyvän positiivisesti Jyväskylän sunnuntaissa.
Titaanit matkustaa sunnuntaina (29.11.) Jyväskylään, jossa majaansa LähiTapiola Areenalla pitävä Riemu isännöi kello 15:00 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.
|