Suomen Jääkiekkoliitto julkisti tiistaina syyskuun puolivälin jälkimainingeissa alkavan Suomi-sarjan runkosarjan alustavan otteluohjelman kaudelle 2021–2022.
Suomen Jääkiekkoliitto on julkistanut Suomi-sarjan runkosarjan alustavan otteluohjelman.
Viime keväänä pudotuspeleissä urhoollisesti taistellut Titaanit avaa kauden 2021–2022 runkosarjarupeamansa vieraskaukalossa.
Perjantaina 17. päivä syyskuuta Hollolassa sijaitsevalla HAT-areenalla miteltävässä kamppailussa vastaan asettuu ex-titaanihyökkääjä Arto Remeksen luotsaama HC Giants.
Titaanien kotiavaus on vuorossa puolestaan heti seuraavana päivänä lauantaina 18.9.2021, kun punanuttujen ”rakas paikallisvastustaja” Porvoon Hunters saapuu aistimaan Kotkan jäähallin vuorenvarmasti sähköistä ilmapiiriä.
Suomi-sarjan runkosarjassa pelataan kauden 2021–2022 aikana yhteensä 26 ottelua, jonka myötä jokaiselle karkeloihin mukaan osallistuvalle 14 joukkueelle tulee tahkottavaksi yhteensä 13 koti- ja 13 vierasottelua.
Titaanien kotiottelupäivät kannattaa jo nyt laittaa punakynällä kalenteriin muistiin, jotta osaat saapua oikeana ajankohtana Kotkan jäähallille kannustamaan punanutut kotivoittoihin!
Titaanien kotiottelut Suomi-sarjan runkosarjassa kaudella 2021–2022: |
Viikko | Päivämäärä | Kello | Koti | – | Vieras |
VK 37 | LA 18.09.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | Hunters |
VK 39 | PE 01.10.2021 | klo 18:30 | Titaanit | – | Haukat |
VK 41 | LA 16.10.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | Riemu |
VK 41 | SU 17.10.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | S-Kiekko |
VK 44 | LA 06.11.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | Pyry |
VK 46 | LA 20.11.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | D-Kiekko |
VK 47 | LA 27.11.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | JHT |
VK 47 | SU 28.11.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | HCIK |
VK 49 | SU 12.12.2021 | klo 17:00 | Titaanit | – | Muik Hockey |
JOULUTAUKO |
VK 1 | LA 08.01.2022 | klo 17:00 | Titaanit | – | Laser HT |
VK 1 | SU 09.01.2022 | klo 17:00 | Titaanit | – | Raahe-Kiekko |
VK 2 | PE 14.01.2022 | klo 18:30 | Titaanit | – | HC Giants |
VK 4 | LA 29.01.2022 | klo 17:00 | Titaanit | – | Karhu HT |