Akkunsa täyteen latinkiin ladannut ja kuvionsa minttiin hionut Titaanit lähtee metsästämään viikonlopun pohjoisen turneeltaan täyttä kuuden sarjapisteen pottia.
|
Runkosarjataistonsa voitolla sekä tappiolla avannut Titaanit pääsee tulevana viikonloppuna maistamaan oikein kunnolla Suomi-sarjan arkea. Punanutut nimittäin maaseutumatkailevat Pohjois-Suomeen, jossa kotkalaisjoukkuetta odottaa kaksi ennakkoon varsin erilaista, mutta siitä huolimatta aivan varmasti viheliäistä vastustajaa – Raahe-Kiekko sekä Laser HT.
Titaanien taival kuluvan kauden Suomi-sarjan runkosarjassa sai varsin kelvollisen startin, kun kotkalaiset onnistuivat nappaamaan avausviikonlopun otteluistaan tasan puolet jaossa olleista kuudesta pisteestä.
Vierasvoitto HC Giantsista, kuten myös kotitappio Huntersille kasvattivat nuoren punanuttumiehistön luottamusta omaan tekemiseensä, sillä viimeistään nyt pelaajat huomasivat pystyvänsä pelaamaan hyvällä tasolla Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla sekä haastamaan tasapäin myös sen terävintä kärkeä.
– Avausviikonlopun tulokset olivat ihan ok-tasoa, vaikkemme niitä sen suuremmin ole tuijotelleet tähänkään mennessä, toteaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.
– Se oli mielestäni ensiarvoisen tärkeä asia pitkässä juoksussa, että saimme heti piste- ja voittotilimme auki sekä onnistuimme erityisesti vieraissa pelaamaan voittavaa jääkiekkoa.
Koko elokuusta alkaneen jäälläoloaikansa eritoten peräpäänsä tukkimiseen panostanut Titaanit näytti avausviikonlopun peleissään, ettei työ ole mennyt hukkaan, sillä punanuttujen maaliverkkoon oli varsin vaikeaa saada iskettyä kiekkoja.
Vastavuoroisesti kotkalaisten oma hyökkäyspelaaminen tarvitsee vielä rutkasti toistokertoja ja lisää aikaa hioutuakseen tarpeeksi tehokkaaksi kokonaisuudeksi.
– Puolustamisemme oli hyvällä tasolla kummassakin ottelussa, mutta jatkossa hyökkäyspelaaminen pitää saada huomattavasti paremmin kulkemaan sekä sen avulla siihen lisää suoraviivaisuutta ja ennen kaikkea tehoja, Holmström perkaa.
Suorana jatkumona ajoittain yskähdelleeseen hyökkäämiseen oli Titaanien ylivoimapelaaminen, joka ei oikein missään vaiheessa HC Giants- saati Hunters-kamppailuita ottanut ”tuulta purjeisiinsa”.
– Erikoistilanteissa meidän pitää olla parempia ja varsinkin ylivoimalla, johon pätee niin ikään suoraviivaisuus ja yksinkertaisuus, ”Holle” naulaa.
– Tässä vaiheessa kautta on mielestäni turha hakea mitään ”klap-klap”-maaleja, kun linjat ja ajoitukset eivät vielä perustekemisessäkään ole riittävässä kunnossa.
Titaanit pääsee edessä olevalle roadtripilleen hyvistä lähtökohdista, sillä joukkueen sairastuvalla on väljää ja pelaajat ovat muutenkin päässeet kuluneen viikon aikana latailemaan energiavarastonsa täyteen latinkiin.
– Olemme kuluneella viikolla saaneet sopivassa suhteessa latailtua akkuja ja harjoiteltua hyvin sekä monipuolisesti erilaisia pelillisiä asioita, joten mikäpä tässä on lähteä lauantaina kukonlaulun aikaan kohti pohjoista, titaanipiiskuri Holmström naurahtaa.
Titaanibussi tosiaankin starttaa Kotkan jäähallin pihalta lauantaiaamuna kello kuuden pintaan kohti ensimmäistä etappiaan Raahea ja liikuskelee vajaan kahden vuorokauden aikana kaiken kaikkiaan rapiat 1300 kilometriä – tiedossa ei siis ole mikään ihan lyhyt reissu tien päällä.
– Linja-autossa on tunnelmaa – se on pelaajan vastuulla, että olet parhaimmillasi kaukalossa, vaikka olisit kuinka kauan tahansa joutunut ennen ottelua istumaan linja-auton penkillä, Holmström tokaisee ja jatkaa:
– Legendaariset bussijalat on mielestäni pelkkä tekosyy, eikä sen taakse voi missään kohtaa mennä, sillä kroppa pitää aina herätellä kunnolla etenkin vieraspeleissä ennen kiekon jäähän tippumista.
Punanutut norsuina posliinikaupassa
Titaanien ensimmäinen etappi pohjoisen kiertueella on siis aina yhtä idyllinen Raahe, jossa punanutut varmasti lämmöllä ottanee vastaan E. Helaakoski Areenalla isäntänä toimiva Raahe-Kiekko.
Ratsumiesten päävalmentajaksi keväällä pestattu Olli-Aleksi Pietilä on saanut käskytettäväkseen jälleen erittäin vahvan joukkueen, joka nojannee Titaanien tavoin vahvaan puolustuspelaamiseen sekä keihäänkärkinä kimmeltäviin tehohyökkääjiinsä, jotka pätkivät viime viikonloppuna yhteensä kahdeksan kiekkoa Laser HT:n reppuun.
– Ei todellakaan ole helppo paikka pelata, mutta me nimenomaan nautimme tuonkaltaisista mahdollisuuksista, kun pääsemme pelaamaan kovaa jengiä vastaan ja mittaamaan omaa tasoamme, kommentoi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.
– Sen takia tätä hommaa loppuviimeksi kuitenkin tehdään, että saataisiin pelata mahdollisimman kovia pelejä sekä kehityttyä niiden avulla entistä paremmiksi.
Yhtenä Raahe-Kiekon sielupelaajista lauantaina kaukalossa viipottaa suomisarjalegendan statusta harteillaan kantava Joni Suominen, jota kotijoukkue -ja yleisö myös kamppailun alussa sekä sen aikana juhlistavat seurahistorian eniten pelejä tähän mennessä pelanneena pelimiehenä.
Suominen saavutti kyseisen merkkipaalun jo viime kaudella, mutta juhlat siirtyivät koronapandemian vuoksi vajaalla vuodella, jotta mies saisi ansaitsemansa kunnian katsojien edessä pelattavassa ottelussa.
– Pilataan synttärit ja syödään kaverin kakut, hymähtää Holmström oman miehistönsä roolista Suomisen juhlaillassa.
Jotta isäntien maitolasi läikkyisi nurin ja suupielet kääntyisivät alaspäin, on Titaanien pelattava oikeasti hyvä ja kliininen vierasottelu, ilman sen suurempia pelillisiä hienouksia.
– Luotamme omaan tekemiseemme kuin kivimuuriin – näimme jo viime viikonloppuna, että jos sitoutumisemme on 110-prosenttista, toimii puolustamisemme tässä sarjassa joukkuetta kuin joukkuetta vastaan, ”Holle” toteaa ykskantaan.
– Meitä vastaan on pirun vaikeaa tehdä maaleja ja kunhan jaksamme vain roikkua pelissä mukana, avautuvat ne iskun paikat myös omalle kohdallemme aivan varmasti, jolloin meidän pitää vain olla todella tehokkaita.
Raahen juhlahumusta punanutut porhaltavat Suomi-neidon kainaloa pitkin hieman ylöspäin Ouluun, jossa kiekkoviikon päättää tiukka kapina jenkkikoutsi John Bierchenin johtaman Laser HT:n vieraana.
Oulunsalon jäähallissa tullaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä näkemään erittäin raikasta ja vauhdikasta jääkiekkoa, sillä vastakkain asettuvat kaksi Suomi-sarjan keski-iältään nuorinta sekä kokemattominta joukkuetta, joille kummallekin liike on se lääke, jolla homma loppuviimeksi toimii.
– Olemme jo osoittaneet, että kykenemme miehekkäästi tätä sarjaa pelaamaan, joten emmeköhän me mene vieraisille Oulun poikien kotipubiin sillä mentaliteetilla, että aiheutamme siellä suuremman luokan hässäkän ja ryöväämme kaikki jaossa olevat pisteet mukaamme Kotkaan, kannustaa Holmström omaa joukkuettaan toimimaan aivan kuten Raahenkin vieraana eli rymyämään kuin ne kuuluisat norsut posliinikaupassa konsanaan.
Laser HT ei tosin helposti tulee kotkalaisille antautumaan, sillä Bierchenin poppoolla on alla suurinumeroinen tappio Raahe-Kiekolle, jonka se mitä luultavimmin haluaa pyyhkiä korkojen kera pois muististaan.
– Vastustajalla on varmasti, aivan samaan tapaan kuin meilläkin, vielä opettelu ja pelillisten asioiden hiominen käynnissä, joten mitä paremmin kykenemme iskemään kovaa painetta vastapuolelle, sen enemmän se aiheuttanee sekaannusta heidän pelaamiseensa, punanuttuluotsi sanailee.
Mikäli kaikki menee titaanimiehistön etukäteissuunnitelmien mukaan, matkaa Jyrkilä Oy:n linja-auto sunnuntai-iltana takaisin Kotkaan täynnä iloista mielestä ja iso läjä arvokkaita sarjapisteitä.
– Viikonlopun aikana jaossa olevat kuusi pistettä jo itsessään ovat meille iso porkkana, jota lähdemme tavoittelemaan ja jos tavoitteessamme onnistumme, saavat pelaajat siitä aivan varmasti kiitoksensa jonkinlaista suklaatia maisteltavakseen, Holmström paaluttaa.
Titaanit matkustaa lauantaina (25.9.) Raaheen, jossa majaansa E. Helaakoski Areenalla pitävä Raahe-Kiekko isännöi kello 16:00 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.
Sunnuntaina (26.9.) punanutut puolestaan hyökkäävät Ouluun ja testaavat Oulunsalon jäähallissa vieraitaan kestitsevän Laser HT:n kotivireen kello 15:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjaottelussa.
|