”Kaaduimme omiin kardinaalimunauksiin”

12.12.2021

Kertaalleen kiekon Muik Hockeyn verkkoon illan ottelun aikana ohjannut Eetu Laurinantti joutui muun titaanimiehistön tavoin maistelemaan tappion karvasta kalkkia ennen ansaitulle joulutauolle siirtymistä.
Kertaalleen kiekon Muik Hockeyn verkkoon illan ottelun aikana ohjannut Eetu Laurinantti joutui muun titaanimiehistön tavoin maistelemaan tappion karvasta kalkkia ennen ansaitulle joulutauolle siirtymistä.
Kotiottelun 12.12.2021 Warrior –tähtipelaajat.
Kotiottelun 12.12.2021 Warrior –tähtipelaajat.

Titaanit taisteli sunnuntai-iltana Vaasan Koulunäkki Areenalla käydyssä Suomi-sarjan runkosarjakamppailussa jälleen tiukasti 60 minuutin ajan ottelun voitosta. Punanutut antoivat kuitenkin omien virheidensä avulla aivan liikaa siimaa Kotkassa vierailleelle Muik Hockeylle, joka vei sen myötä kaikki jaossa olleet kolme sarjapistettä mukanaan Uusikaarlepyyhyn 4-5 (2-2, 1-1, 1-2) –lopputuloksen siivittämänä.

Titaanit – Muik Hockey 4-5 (2-2, 1-1, 1-2)

04:22 0-1 Valtteri Kotanen (Felix Nyfors, Owen McDade) YV
08:42 0-2 Oliwer Stensson (Owen McDade, Marcus Wik)
11:26 1-2 Jesse Niinisaari (Eetu Mäki-Soini, Danil Yakimchuk)
15:15 2-2 Eetu Laurinantti (Simo Kauppinen, Danil Yakimchuk) YV
23:11 3-2 Simo Kauppinen (Danil Yakimchuk, Kim Nordström) YV

29:46 3-3 Owen McDade (Carl-Axel Braskén, Tobias Åkerman)
46:39 3-4 Tobias Åkerman
49:19 3-5 Carl-Axel Braskén (Tobias Åkerman) VoM
51:24 4-5 Danil Yakimchuk (Jesse Niinisaari, Lauri Kallio)

Maalivahdit:

Titaanit – Jakob Brandner 3+13+14= 30 torjuntaa (poissa 58:10-60:00)
Muik Hockey – Mathias Biskop 10+10+12= 32 torjuntaa

Jäähyt:

Titaanit 4 x 2min= 8min
Muik Hockey 5 x 2min= 10min

Toissapäivänä Järvenpäässä kirvelevän 1-4-vierastappion Haukoille kärsinyt Titaanit lähti kiillottamaan kilpeään sekä makselemaan samalla rästissä olleita kalavelkojaan Kotkassa vierailleelle Muik Hockeylle.

Punanuttujen suunnitelma meni kuitenkin harmittavalla tavalla mönkään, sillä isäntiensä töhöilyistä kovalla prosentilla rankoneen uusikaarlepyyläisrevohkan onnistui lopulta anastaa täysi kolmen sarjapisteen potti matkaansa paljon tapahtumia sisältäneen ja 4-5-lukemiin huipentuneen taiston päätteeksi.

Titaanileiristä ei juuri riemunkiljahduksia kolmannen perättäisen tappiokamppailun jälkimainingeissa kuulunut.

– Muik Hockey oli ilman muuta tänään voitettavissa, mutta kaaduimme omiin kardinaalimunauksiin, jotka edelsivät lähes jokaista kaverin tekemää maalia, manasi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

Räikeiden virheiden ohella Holmströmin mieltä masensi punanuttujen peliin lähtö, joka oli jälleen vähän kuin sukkasillaan suhailua.

– En tiedä miksi lähdemme pelistä toiseen ensimmäiseen erään vähän kuin katselemaan ja ihmettelemään, mitä tuleman pitää, kotkalaiskäskyttäjä mietiskeli.

Punanuttujen lähinnä katsellessa ja odotellessa Muik Hockeyn toimia, kävivät vieraat naulaamassa Holmströmin mieliksi Valtteri Kotasen ja Oliwer Stenssonin toimesta kiekon kahdesti titaanivahti Jakob Brandnerin selän taakse ensimmäisen kympin aikana.

– Tuumin mielessäni avauserän aikana mielessäni, että pitäisiköhän sitä kysyä Jääkiekkoliitolta lupaa aloittaa pelit aina 0-1- tai 0-2-tappioasemasta – josko se sitten herättäisi kaikki pelaamaan heti avauskiekon putoamisesta lähtien, ”Holle” murjaisi sarkastisesti.

Liekko asian laita ollut juurikin näin, että titaanimiehistö tarvitsi pienimuotoista herätystä vaiko mitä, mutta niin vain kotkalaiset kasasivat rivinsä ja rynnivät toisen erän alussa kahden maalin takaa yhden edelle Jesse Niinisaaren, Eetu Laurinantin ja Simo Kauppisen naulattua vuorollaan pelivälineen ohi Muik Hockeyn veräjää vartioineen Mathias Biskopin.

Punanuttujen johtoasema kesti kuitenkin vain reilun kuuden minuutin ajan, kunnes täydellinen ajatuskatko juuri tapetun alivoiman jälkeen avasi vieraille loistavan tasoitusmahdollisuuden, jota Owen McDade ei jättänyt hyödyntämättä.

Kun vielä Tobias Åkerman ja Carl-Axel Braskén vauhdittivat uusikaarlepyyläisten menoa omilla täysosumillaan kolmannen erän avauspuolikkaan aikana, jäi Titaanit jälleen vähän kuin varkain kahden maalin takaa-ajoasemaan.

– Kävikö sitten tunne viemään liiaksi tai sitten voittaminen pelottamaan – joku hieno selitys olisi varmasti paikallaan, mutta se on mielestäni pelkkä tekosyy tapahtuneelle, Holmström tuumasi.

Braskénin ajassa 49:19 lähietäisyydeltä sivaltaman 3-5-osuman jälkeen pelin painopiste siirtyi varsin odotetusti Muik Hockeyn kenttäpäätyyn maalivahdi Biskopin silmikon eteen, mutta Danil Yakimchukin suorasta hyökkäyksestä komeasti yläpeltiin täräyttämää kavennusta lähemmäs kotkalaiset eivät kuitenkaan enää päässeet.

– Kun aika rupeaa käymään vähiin ja alat ottaa riskejä, jotta saisit lyötyä pelin vielä tasoihin, niin näyttäähän se pitkälti siltä, että hallitset tapahtumia, totesi punanuttuluotsi happamana.

– Pidemmän päälle se on kuitenkin perinteistä upporikasta ja rutiköyhää yrittämistä – kun 60 minuuttia pelaisit tuolla tavalla riskejä ottaen, iskisi kaveri ainakin 10 kertaa kiekon häkkiin.

Koska isäntien aikalisä saati maalivahti Brandnerin vaihtoaition puolelle vetäminen ja kuudella kenttäpelaajalla myllyttäminen eivät tuoneet haluttua tulosta, päästi Vaasan Koulunäkki Areenan summeri uusikaarlepyyläiset lopulta juhlimaan varmasti makeaa 4-5-vierasvoittoa.

– Kyllä meillä oli aivan riittävästi paikkoja tehdä voittoon tarvitut maalit, mutta näin kävi tällä kertaa ja se on ikävä kyllä jääkiekkoa, Holmström sanaili naama peruslukemilla.

”Olemme todistaneet pystyvämme pelaamaan uskottavasti tätä sarjaa”

Muik Hockeylle kärsimänsä tappion myötä Titaanien syyskausi Suomi-sarjan runkosarjassa tuli päätökseensä. Sarjataulukon 11. sijalta kohti kevättä suunnistavalle kotkalaismiehistölle paussi peleistä sopinee varmasti oikein messevästi, sillä punanuttujen sairastupa alkoi joulukuun aikana täyttyä uhkaavalla tavalla.

– Tauko tulee meille erittäin osuvaan kohtaan, sillä loukkaantumisia on kertynyt sen verran vino pino, kommentoi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Toivottavaa olisi, että suurin osa erinäisistä vammoista ja kolhuista kärsivistä pelaajista kuntoutuisi seuraavien neljän viikon aikana takaisin peleille.

Kuten odottaa saattoi, oli Titaanien taivallus edelliskaudesta rajusti uusiutuneella ja nuorentuneella joukkueella aikamoista tunteiden sekä pelillisten suoritusten vuoristorataa.

– Paljon olemme saaneet oppia, etenkin kun katsotaan mistä lähtökohdista aloimme kuluvaa kautta rakentamaan, Holmström summasi.

– Pelaamisemme on kehittynyt kokoajan, jonka lisäksi nuoret pelaajamme ovat olleet päivä päivältä valmiimpia pelaamaan tätä sarjaa ja tavoittelemaan oikeasti niitä haluttuja tuloksia.

Tähän mennessä pelaamistaan 19 runkosarjaottelusta kuusi voittanut ja 13 kertaa häviäjän leima otsalohkossaan kaukalosta poistunut titaanimiehistö ei vaikeuksista huolimatta ole missään vaiheessa lyönyt kirvestään kaivoon sekä todennut ettei tästä tule sitä kuuluisaa lasta saati *piip*.

– Olemme mielestäni todistaneet joukkueena pystyvämme pelaamaan uskottavasti tätä sarjaa sekä haastamaan ihan minkä tahansa vastustajan, ”Holle” tokaisi.

– Prosessi kuitenkin jatkuu ja meidän pitää edelleen imeä itseemme enemmän oppia – uskallus pelata niin johto- kuin tappioasemassakin lienee isoin asia, jota meidän pitää seuraavaksi ruveta työstämään.

– Sillä se [pelaaminen] ei saa mennä nähdynlaiseksi asemasodaksi, jossa vain seisomme omalla alueella ja neppailemme kiekkoa sieltä pois, sillä pitkässä juoksussa siinä käy aivan kuten tänään näimme, titaanipiiskuri naulasi.

Usko kotkalaisleirissä on vahva sen suhteen, että kun pelit vuodenvaihteen jälkeen jatkuvat, hyökkää kaukaloon entistä nälkäisempi, rohkeampi sekä päämäärätietoisempi punanuttumiehistö.

– Vallalla olevalla päivittäisellä tekemisellä tulemme aivan varmasti ensi vuoden puolellakin pisteitä itsellemme napsimaan, enkä minä ainakaan ole vielä valmis haaveita pudotuspelien suhteen hautaamaan yhtikäs mihinkään, Holmström alleviivasi.

Ennen kotiinsa suuntaamista, oli Titaanien päävalmentajalla vielä painava sananen sanottavaan sille erityiselle kansanryhmälle, joiden vuoksi punanutut illasta toiseen verta, hikeä ja välillä myös kyyneleitäkin kaukalossa vuodattavat.

– Rauhallista joulua, hyvää uutta vuotta sekä iso kiitos koko joukkueemme puolesta kaikille kannattajillemme ja yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat illasta toiseen jaksaneet meitä tukea ja istua hallien lauteilla otteitamme seuraamassa, Holmström hymyili.

– Välillä on ollut vähän vaikeampaa ja välillä taas olemme varmasti kyenneet tarjoamaan ihan hyviäkin fiiliksiä – arvostamme suuresti sitä, että oikeasti välitätte siitä mitä teemme jäällä!

Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa Michael Schalesin kuvat-sivustolta.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella lauantaina 8.1.2022, kun punanuttujen vieraaksi Kotkaan saapuu oululaisyhdistelmä Laser HT.

Ottelu alkaa Vaasan Koulunäkki Areenalla kello 17:00 – halliin sisäänpääsyyn vaaditaan kaikilta yli 16 vuotta täyttäneiltä katsojilta koronapassi ja henkilöllisyystodistus.

Liput kamppailuun maksavat 12 sekä 8 euroa (alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen).
 

TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!