”Hunters on 110-prosenttisesti ennakkosuosikki”

17.3.2022

Kuten titaanisentteri Toni-Pekka Hämäläisen pirullisen oloisesta virneestä on aistittavissa, eivät punanutut ole todellakaan sanoneet vielä viimeistä sanaansa kuluvan kevään pudotuspelikarkeloissa.
Kuten titaanisentteri Toni-Pekka Hämäläisen pirullisen oloisesta virneestä on aistittavissa, eivät punanutut ole todellakaan sanoneet vielä viimeistä sanaansa kuluvan kevään pudotuspelikarkeloissa.

Vahvaa kevättä pelaava Titaanit on perjantai-iltana Porvoossa käynnistyvissä Suomi-sarjan pudotuspelien puolivälierissä kinkkisen paikan edessä. Kotkalaiset saavat nimittäin vastaansa ”paras viidestä” –systeemillä tahkottavissa tsembaloissa rakkaan paikallisvihulaisensa ja runkosarjan ykköseksi itsensä pelanneen Huntersin, joten odotettavissa on erittäin tuima taisto sekä Seiskatien herruudesta että välieriin pääsystä.

Omaa pudotuspelikevättään jo helmikuun alusta lähtien elänyt ja pelaamistaan sekä tuloksen tekoaan, kuin se kuuluisa sika juoksuaan parantanut Titaanit onnistui nousemaan lopulta vaikeuksien kautta voittoon myös HCIK:ta vastaan mitellyssä ”villi kortti” –kierroksen ottelusarjassa.

Helpolla paikka Suomi-sarjan pudotuspelien puolivälierissä ei kuitenkaan kotkalaisille irronnut ja parannettavaa jäi vielä rutkasti ihan jo yksittäisten otteluiden sisällä tapahtuvaan pelilliseen toimintaan.

– Heikot hetket kuuluvat aina asiaan, mutta tuollaista HCIK-ottelun kaltaista toisen erän pelaamista emme kyllä tule laadukkaampia vastustajia vastaan pelatessa kestämään, tokaisee Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

Punanutut esittivät kaarinalaisia vastaan pelatessaan erittäinkin mallikasta ja kurinalaista pleijarijääkiekkoa, mutta ajoittain nuoren kotkalaismiehistön fokus sekä sen myötä yksinkertaiset ratkaisumallit tuntuivat unohtuvan ja pelaaminen meni sen myötä yllättävänkin vaikeaksi.

– Huolellisuus kiekon kanssa pitää jatkossa olla selkeästi kovemmalla tasolla, kuin mitä tähän asti pelaamissamme pudotuspeliotteluissa, Holmström naulaa.

– Myös puolustuspelaamisen näkökulmasta täysin turhat vastaanajot ja niistä seuraavat kolikonheitot pitää saada pois sekä tekeminen paljon tylymmäksi ja kauttaaltaan fiksummaksi.

Puolivälierissä Titaanien vastustajaksi asettuva ja hurjassa 17 ottelun mittaisessa voittoputkessa oman runkosarjarupeamansa vajaa viikko sitten päättänyt Hunters on jo sen luokan vastus, joka ei tule antamaan nähdynlaisia virheitä saati puolivillaista pelaamista liiemmin anteeksi.

– Meidän pelaamisen jänteen pitää nyt vain oikeasti kestää, vaikka joutuisimme tulevissa puolivälieräpeleissämme puolustamaan viisi tai jopa kymmenenkin vaihtoa putkeen – eli emme vaan voi lähteä pelaamisestamme oikomaan ja yrittämään siitä, mistä aita on matalin, ”Holle” evästää omaa miehistöään tulevasta haasteesta.

Vaikka Pekka Siikalan komentama porvoolaisrevohka onkin tähän mennessä ollut kuluvan Suomi-sarjakauden tilastollisesti ja miksei myös pelillisestikin kovin nippu, ei se varmasti ole vielä tavoitteitaan saavuttanut pelkällä runkosarjan nimiinsä viemisellä.

Sen myötä tosipelien alkaessa myös paineita kerääntyy aivan eri tahtiin Huntersin niskaan ja niiden mukanaan tuoma henkinen taakka tiedostetaan myös erittäin hyvin kotkalaisten taholla.

– Hunters on 110-prosenttisesti ennakkosuosikki menemään tästä parista jatkoon ja kaikki menestyspaineet ovat heidän niskassaan, titaanipiiskuri Holmström alleviivaa.

– Heillä on pelkästään hävittävää ja meillä taas vain voitettavaa – asetelma sopii meille erittäin mainiosti.

Koska Titaanit pääsee iskemään altavastaajana ja hyvällä itseluottamuksella ”paikallisvastustajansa” kimppuun, luottaa punanuttupurtta läpi tuulen sekä tuiverruksen ohjaava Holmström vahvasti siihen, että tuloillaan on juhanitammismaisesti oikein kunnollinen series.

– Usko omaan tekemiseemme on tällä hetkellä todella kova, joten veikkaan vahvasti, että tässä puolivälieräsarjassa pelataan täydet viisi peliä, ”Holle” pamauttaa sen suurempia kiertelemättä saati kaartelematta.

– Jatkoon pääsy puolivälieristä vaatii meiltä ainakin yhden ison vierasryöstön, mutta emmeköhän me jotain sellaista kehitä, jolla se ryöstö on Porvoossa mahdollista tehdä.

Luvassa on siis jos jonkinmoisia konnankoukkuja ja muuta hämmentämistä sekä pelillisiä kikkailuita, jo heti ensimmäisestä osaottelusta lähtien, sillä paras iskun paikka Titaaneilla on erityisesti puolivälierän sarjan alun kohtaamisissa.

– Kunhan saamme vähän lyötyä kapuloita porvoolaisten rattaisiin sekä järkytettyä tietynlaisilla keinoilla heidän mielenrauhaansa, niin odotettavissa on varmasti tunnepitoisia ja värikkäitä kohtaamisia, Holmström maalailee.

Titaanit aikoo tehdä Metsästäjistä metsästettäviä

Titaanit ja Hunters ovat toisilleen todella tuttuja vastuksia jo monien yhteisten Suomi-sarjavuosien ajalta. Seiskatien paikallisderbyissä on kautta linjan vallinnut aina omanlaisensa atmosfääri ja niissä on niin annettu kuin otettukin vastaan iskuja sekä ”veljesrakkauden” osoituksia.

Kuluvan kauden runkosarjakamppailut noudattelivat sekä syyskuussa Kotkassa että pari viikkoa takaperin Porvoossa hyvinkin samanlaista linjaa, sillä ne olivat tiukkoja ja tunteikkaita vääntöjä, joissa ei liiemmin ennakkoasetelmia saati -odotuksia tyydytty noudattamaan.

Vaikka Hunters lopulta olikin parempi kummassakin keskinäisessä kohtaamisessa, ei se perjantai-iltana Porvoossa käyntiin pyörähtävän puolivälieräsarjan alla ole saanut titaanileiriä kaamosmasennuksen partaalle, vaan pikemminkin päin vastoin näyttö- ja kalavelkojen maksuhalut ovat kotkalaisilla todella kovat.

– Mieluummin me totta kai ne tappiot runkosarjan aikana Huntersille kärsimme kuin pudotuspeleissä, jossa vain voittaminen merkitsee, naurahtaa Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

– Olemme tulleet pitkän matkan altavastaajana ihan jo pleijarijunaankin mukaan, mutta ei tällä sarjatasolla siitä huolimatta ole yhtään niin hyvää joukkuetta, jota me emme pystyisi voittamaan.

Soitellen sotaan Titaanit ei tosin ole lähdössä, vaan tietynlainen kunnioitus kovaa vastustajaa kohtaan on luonnollisesti olemassa ja sen myötä niin ikään porvoolaisten pelilliset vahvuudet eritoten hyvin tiedossa.

– Huntersin todella vahva hyökkäysalueen puolustuspelaaminen on tähän mennessä pelaamissamme keskinäisissä otteluissa meille aikalailla myrkkyä, Holmström tuumailee.

– Emme ole päässeet sen johdosta kiekon kanssa oikein mihinkään omalta alueeltamme, joten meidän on paneuduttava siihen aikamoisella pieteetillä ja keksittävä keinot sen purkamiseen.

Titaaniluotsin yllä toteama asia on vain yksi pelillinen nyanssi, jossa punanuttujen on onnistuttava, jotta runkosarjan ykkösnippu ei pääse rallattelemaan tietään jatkoon ja jyräämään Goljatmaisen olemuksensa omaavana vastakkaisessa kenttäpäädyssä päivystävää Daavidia.

Titaanien voimavara on juuri altavastaajan asemassa, joukkueen hyvässä yhteishengessä ja itseluottamuksessa sekä yllätysvalmiudessa, johon kotkalaiset luonnollisesti odottavat lisäapuja yleensä aina äänekkäiden ja verbaalisesti lahjakkaiden kannattajiensa taholta, jotka ovat pikkuhiljaa alkaneet lupaavanlaisesti heräilemään mukaan pleijarikevääseen sekä sen tarjoamaan kiimaan.

– Ihmettelen, jolleivät niin meidän kuin Huntersinkin kannattajat liikennöi varsin sankoin joukoin Seiskatietä edes takaisin tämän sarjan aikana sekä kansoita halleja, ”Holle” toteaa ykskantaan.

– Sillä sen voin käsi sydämellä luvata, että kova puolivälieräsarja on tulossa ja me emme todellakaan aio päästään porvoolaisia helpolla yhdessäkään ottelussa!

IT'S PLAYOFF TIME, BABY!