Titaanien ja LeKin välisestä, yhteensä 11 täysosumaa sisällään pitäneestä sekä aina voittolaukauksiin saakka venyneestä, kamppailusta ei liiemmin väriä saati tapahtumia puuttunut.
|
Suomi-sarjatason jääkiekko on hyvin usein varsin värikästä ja tapahtumarikasta. Kotkassa perjantai-iltana mitelty runkosarjakamppailu ei todellakaan tehnyt poikkeusta edellä mainittuun sääntöön. Titaanien kannalta harmilliseksi kyseisen show’n lopputuleman tekee se, että vierasjoukkue LeKi onnistui ensiksi tasoittamaan pelin vain 13 sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä ja viemään aina voittolaukauksille venyneen taiston nimiinsä Waltteri Selimgerein ratkaistua homman kuudennessa laukojaparissa lempääläisille maalein 5-6 vl (1-2, 2-0, 2-3, 0-0).
Titaanit – LeKi 5-6 vl (1-2, 2-0, 2-3, 0-0)
07:35 0-1 Juho Painilainen (Jere Koskinen, Oliver Etula) 07:54 1-1 Jesse Espo 13:57 1-2 Onni Järvinen (Ville Keskinen) 23:55 2-2 Tuomas Lyytikäinen (Veeti Kaplas, Nico Vuorijärvi) 24:42 3-2 Vili Kolsi (Niko Marttila, Wilho Korpela) 43:35 3-3 Oliver Etula (Jesse Hurme) 45:38 4-3 Veeti Kaplas (Wilho Korpela, Jaami Jokinen) YV 54:46 4-4 Juho Painilainen (Juuso Papinsaari, Waltteri Selimgerei) YV 58:46 5-4 Valtteri Tamminen 59:47 5-5 Oliver Etula (Aleksi Tiala, Waltteri Selimgerei) IM 65:00 5-6 Waltteri Selimgerei VL VoM
Maalivahdit:
Titaanit – Niko Tammi 8+12+16+4= 40 torjuntaa LeKi – Wille Mattila 6+12+8+2= 28 torjuntaa (poissa 58:46-59:47)
Jäähyt:
Titaanit 5 x 2min= 10min LeKi 6 x 2min= 12min
Titaanien suomisarjapeleistä ei tällä haavaa puutu ainakaan värikkyyttä.
Siitä saatiin viimeisin osoitus perjantaina Kotkassa ja tarkemmin ottaen Vaasan Koulunäkki Areenalla, jossa kotijoukkueena esiintyneet punanutut sekä pitkästä aikaa Kymenlaakson helmeen matkannut LeKi tarjoilivat paikalle saapuneille katsojille yhteensä 11 täysosumaa sisältäneen kiekkoshow’n, josta ei tunnetilojen vaihteluita kyllä liiemmin puuttunut.
Isäntien kannalta katsottuna pelin lopputulos varmasti jätti tavaraa hampaankoloon, sillä lempääläiset veivät lopulta voiton nimiinsä aina voittolaukauksille saakka venyneessä taistossa 5-6-lukemin, tasoitettuaan puntit ensiksi normaalilla peliajalla vain 13 sekuntia ennen päätössummerin soimista.
– Vaikka nyt turpaan tulikin, niin kyllä me tästä lisää uskoa saimme omaan tekemiseemme, sillä väittäisin LeKin olevan ylivoimaisesti kovin vastustaja, jonka olemme tähän syksyyn kohdanneet, kommentoi Kalajoen pelistä saamansa toimintakiellon vuoksi katsomosta käsin tapahtumia seurannut Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.
Kuvaavaa tapahtumarikkaalle kahinalle oli se, että hallintakapulan omistaja ja sen myötä myös johtoaseman haltija vaihtelivat 65 minuutin vääntämisen aikana taajaan tahtiin, eikä paremmuutta saatu edes voittolaukauskilpailussa selville ensimmäisten viiden laukojaparin aikana.
Titaanit ehti normaalin peliajan puitteissa käydä kolmesti maalin johdossa, mutta niin vain LeKi kuittasi kerta toisensa jälkeen tilanteen tasoihin ja venyi viimein kahdesti ”pilkulta” osuneen Waltteri Selimgerein johdolla saletisti makealta maistuneeseen vierasvoittoon saakka.
– Kyllähän siinä ottelun aikana mentiin tunnepuolella useaan kertaan niin ylös kuin alaskin, Holmström tokaisi.
– Taistelun ja yrittämisen puutteesta omaa joukkuettani ei voi kyllä missään nimessä syyttää, mutta meille tuli vain vähän liikaa sellaisia hupsistakeikkaa-hetkiä, joista vastustaja sitten kovalla kädellä rankaisi.
Kamppailun avauserä ei luvannut Titaaneille kovin ruusuista iltapuhdetta, sillä erittäin hyvin latautuneena peliin tullut LeKi vei kenttätapahtumat nimiinsä lähestulkoon aivan täysin.
Punanuttujen onni ja samalla pelastus oli oikeastaan se, ettei maalivahti Niko Tammi yksinkertaisesti suostunut päästämään taakseen kuin vieraiden Juho Painilaisen ja Onni Järvisen laukaukset, jonka ohella punanutussa debytoinut Piranha’s-laina sekä kotkalaisseuran oma kasvatti Jesse Espo onnistui kertaalleen sivaltamaan kumimuikun ohi LeKi-vahti Wille Mattilan.
– Siinä oli varmasti iso osasyy, ettei meillä ollut sairasteluiden vuoksi mahdollista vetää viikolla kuin yksi jääharjoitus, joka sitten aiheuttikin hienoisia käynnistymisvaikeuksia, ”Holle” summasi avauserän antia.
– Se on toki myös myönnettävä rehdisti, että LeKi tuli todella kovaa päälle avauserän aikana, eikä antanut meille tilaa saati aikaa juuri yhtään rakennella omaa peliämme.
Vieraiden avauskaksikymppisen mankelista toivuttuaan ja koneensa käyntiin saatuaan Titaanit kykeni ottamaan entistä enemmän pelin hallintaa itselleen sekä hankkiutumaan myös maaleissa johtoasemaan, kun Tuomas Lyytikäinen ja Vili Kolsi osuivat minuutin sisään kahdesti kudeillaan Mattilan suojien sijaan maaliverkkoon.
Kolsin ajassa 24:42 laukoman 3-2-osuman jälkeen pelin momentum oli koko toisen erän lopun ajan lähes täydellisesti punanutuilla, mutta lisämaaleja kotkalaiset eivät lukuisista paikoistaan huolimatta onnistuneet tekemään edes miesylivoimiensa turvin.
– Tuollaisesta tekopaikkamäärästä pitäisi kyllä selkeästi useammin teipata kiekko vastapuolen verkkoon, harmitteli titaaniluotsi Holmström.
”Kyllä meiltä löytyy tarvittavaa asennetta ja grindia”
Jos olivat kamppailun kaksi ensimmäistä erää selvää pässinlihaa sen suhteen, kumpi osapuoli vei peliä, niin kolmannesta kaksikymppisestä muodostuikin sitten aikamoinen vuoristorata.
Titaanit ja LeKi kun nimittäin löivät vuorotahtiin, aivan kuin etukäteissovinnon tehneinä, pökköä vastapuolen uuniin, eivätkä näin ollen päästäneet peliä katsomosta käsin jännänneitä katsojia todellakaan helpolla.
LeKin tultua kolmannen erän alussa Oliver Etulan toimesta 3-3-tasalukemiin, kuittasi Titaanit lähes välittömästi itsensä uudelleen johtoon Veeti Kaplaksen komealla ylivoimarysällä.
Vieraat kuitenkin tasoittivat jälleen puntit niin ikään pakkopelin turvin, kun Waltteri Selimgerei ja Juuso Papinsaari petasivat Juho Painilaiselle todellisen koulumaalipaikan, josta mies ei yksinkertaisesti voinut epäonnistua.
Erän loppuun saatiin vielä oikein kunnolla draamaa kotijoukkueen Valtteri Tammisen ryöstettyä Aleksi Tialalta kiekon kuin karkin lapselta ja naulattua vain hetkeä myöhemmin kyseisen limpun tarkasti ohi voimattoman LeKi-veskari Wille Mattilan.
Titaanien 5-4-maalin omalla aikailullaan ja kiekonmenetyksellään alulle pannut Tiala sai kuitenkin haluamansa balsamin haavoilleen, sillä lempääläispuolustaja tykitti 13 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua viivasta ja maalin edessä teutaroinut Etula onnistui laittamaan mailansa sillä seurauksella kiekon lentoradalle, että peliväline ohjautui juuri oikeassa kulmassa punanutturysään valtaisan lihamyllyn takana voimattomana torjuntaliikkeitä tehneen Niko Tammen selän taakse.
Kun 5-5-tasoitusta seuranneella jatkoajalla ei vieraiden yhtä maalirautakutia lähemmäs ratkaisua päästy, jouduttiin se hakemaan voittolaukauskilpailun avulla.
Viiden ensimmäisen laukojaparin aikana Titaaneista maalinteossa onnistuivat Simo Kauppinen ja Jaami Jokinen, kun taas LeKin taholta käsiä kohti Vaasan Koulunäkki Areenan kattoa saivat nostella Selimgerei sekä Jere Koskinen.
Sinetti voittotaistelulla saatiin aikaiseksi lopulta ensimmäisessä jatkoparissa, jossa kotkalaispuolustaja Jokinen ei kyennyt enää puijaamaan harhautuksillaan LeKi-häkkäri Mattilaa, kun taas kiekkotaikuri-Selimgerei kaivoi kikkapankistaan vielä yhden tempun, jolla telkkä lennähti pönttöön ja lempääläisten voitonjuhlat saivat näin ollen ansaitun alkunsa.
– Harmittaahan se, kun vain 13 sekuntia ennen täyttä aikaa kaveri lyö pelin tasoihin – käytännössä annoimme omilla toimillamme LeKille täysin puoli-ilmaiseksi sen 5-5-maalin, kommentoi Titaanien päävalmentaja Henri Holmström taiston tauottua.
– Siihen nähden, miten veemäisen rankka viikko meillä oli alla, yksi piste lämmittää jollain tasolla mieltä, vaikka enemmänkin oli otettavissa.
Tosiaankin peräti 11 sopimuspelaajaansa joko loukkaantumisten tai sairasteluiden takia katsomon puolelle jättämään joutunut Titaanit oli onnekseen saanut apuja seurayhteisöönsä vastikään liittyneestä Piranha’sista, josta mukaan ”talkoisiin” lyhyellä varoajalla olivat hypänneet puolustaja Niko Marttila sekä hyökkääjät Jere Koikkalaisen ja Jesse Espo.
Punanuttukäskyttäjä Holmström antoikin vuolaat kiitokset sekä kehut koko lainakolmikolle.
– Marttila, Koikkalainen ja Espo olivat jok’ikinen totisesti aivan täysin ytimessä koko ottelun ajan ja iso hatunnosto siitä heille, ”Holle” suitsutti tyytyväisenä.
Varsinkin uransa ensimmäisen ottelun kasvattiseuransa edustusjoukkueessa pelannut 27-vuotias Espo näytti, etteivät ne pelitaidot häviä yhtikäs mihinkään, vaikket olisi enää vuosiin tosimielellä jääkiekkoa pelannutkaan.
– Pakko vielä erikseen kehua herra Espoa – hän näytti erittäin hyvää esimerkkiä aivan kaikille muille pelaajillemme siitä, mitä kaukalossa pitää oikeasti tehdä pelejä voittaakseen, Holmström ihasteli aikanaan kahdeksan peliä KooKoon riveissä Liigassakin pelaamaan ehtineen hyökkääjän otteita.
– Mikäli haluat voittaa, on sinun välillä vain mentävä epämukavuusalueelle ja silti pyrittävä samalla puolustamaan nöyrästi sekä vastavuoroisesti oltava hyökkäyspäässä alati vaarallinen, vaikka kulmissa ja maalin edessä röyhiminen syökin varmasti voimia.
LeKille kärsitty voittolaukaustappio oli jo järjestyksessään kolmas perättäinen tuloksellisesti mollivoittoisesti Suomi-sarjan runkosarjarupeamansa avanneille ja sen myötä sarjataulukossa viimeistä edelliseksi valahtaneille punanutuille.
Titaanien päävalmentaja Henri Holmström ei kuitenkaan vielä ole huolissaan joukkueensa tekemisestä, sillä kotkalaiset osoittivat LeKiä vastaan, että edellisviikonlopun Pohjois-Pohjanmaan reissu sekä sen tapahtumat oli pyyhitty totaalisesti pois punanuttujen muistikortilta.
– Joukkue näytti tänään, että edeltävä viikonloppu oli osaltamme pelkkä ulospuhallus – kyllä meiltä löytyy tarvittavaa tässä sarjassa voittamiseen tarvittavaa asennetta ja grindia ihan riittävästi, Holmström alleviivasi.
– Se on kuitenkin pläkkiselvää, että meidän pitää särmätä puolustuspelaamistamme, sillä se on juurikin se osa-alue, jossa me haluamme olla tämän sarjan parhaita ja juuri sillä niitä pelejä pitkässä juoksussa myös voitetaan.
Jotta punanutut jatkossa pystyvät palaamaan takaisin voittojen viitoittamalle tielle sekä parantelemaan rutkasti sijoitustaan vielä toistaiseksi tasaisessa sarjataulukossa, on kotkalaisten yksinkertaisesti saatava täynnä oleva sairastupansa tyhjennettyä mitä pikimmiten.
– Onhan se ihan selvä homma, että meidän olisi jo pikkuhiljaa saatava poissaolotilanteemme normalisoitua ja pelaajat takaisin kaukalon puolelle, ”Holle” hymähti.
– Pidemmän päälle vajavainen harjoittelu alkaa ikävä kyllä vain näkyä entistä selkeämmin pelaamisessamme sekä samalla myös turhauttaa niin pelaajia kuin valmennustakin.
Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa Michael Schalesin kuvat-sivustolta.
Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu reilun viikon päästä lauantaina (8.10.), kun punanuttujen vieraaksi Kotkaan saapuu HC Indians Kaarina.
Ottelu alkaa Vaasan Koulunäkki Areenalla kello 17:00 – liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa (kasvomaskin käyttöpakko). TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!
|