Kaikki lähtee perusasioista

7.10.2022

Tuomas Lyytikäinen ja muu titaanimiehistö pääsevät jälleen vääntämään oikein ”koko rahan edestä”, Kotkaan tulevan viikonlopun (8.–9.10.) aikana vieraaksi saapuvien HCIK:n sekä Muik Hockeyn kanssa.
Tuomas Lyytikäinen ja muu titaanimiehistö pääsevät jälleen vääntämään oikein ”koko rahan edestä”, Kotkaan tulevan viikonlopun (8.–9.10.) aikana vieraaksi saapuvien HCIK:n sekä Muik Hockeyn kanssa.

Edeltävinä viikkoina tappion alhossa taivaltanut Titaanit saa edessä olevana viikonloppuna erinomaisen sauman, jonka avulla luovia Suomi-sarjassa takaisin voittojen viitoittamalle tielle. Ilman raakaa työntekoa saati joukkueena yhteen hiileen puhaltamista kyseinen temppu ei kuitenkaan onnistu, sillä perättäisinä iltoina Vaasan Koulunäkki Areenalla vierailevat HCIK sekä Muik Hockey ovat tuskin tulossa Kotkaan pelkkä piknik mielissään.

Vahvan avausviikonlopun jälkeen sairasteluiden ja muiden poissaolojen kouriin ajautunut Titaanit ei voi olla tyytyväinen viimeaikaiseen tuloskuntoonsa.

Punanutut ovat nimittäin hävinneet kolme edellistä Suomi-sarjan runkosarjaotteluaan ja vaikka viime perjantaisessa LeKi-pelissä olikin nähtävissä jo selkeää valoa tunnelin päässä niin tuloksellisesti kuin myös pelillisesti, köllöttelee kotkalaisjoukkue vuorenvarmasti ainakin omasta mielestään täysin väärässä päässä sarjataulukkoa.

– Eihän tuloksiin tosiaan voi kovin tyytyväinen olla, myöntää Titaanien päävalmentaja Henri Holmström.

LeKiä vastaan Titaanit oli vielä täydessä pistepotissa kiinni aivan taiston lopussa, mutta 13 sekuntia ennen päätössummeria syntynyt tasoitusmaali ja voittolaukauksilla päivänvalonsa nähnyt vieraiden 5-6-osuma synkensivät totta kai selkeästä pelillisestä petrauksesta huolimatta punanuttujen mieliä.

– Turha niitä lopputuloksia on kuitenkaan sen suuremmin tuijotella – pääasia on, että tiedämme itse tasan tarkkaan, missä olemme omassa prosessissamme tällä hetkellä menossa, Holmström valaa uskoa valmentamaan kotkalaisryhmään.

Kuten todettua, yksi isoista murheista riviin kertyneiden tappioiden ohella ja jopa suoraan niiden suurena vaikuttimena on ollut titaanimerkkinen sairastupa, johon on viimeisten viikkojen aikana kirjautunut sisään enemmän potilaita, kuin mitä laki sallii.

Punanutut ovat kärsineet nyt kuluvan syksyn aikana ja kahteen otteeseen lähes koko joukkueen läpi käyneistä sairasteluaalloista, jonka myötä tasainen suorittaminen on luonnollisesti kärsinyt, eikä oikein perusharjoittelustakaan ole tullut yhtikäs mitään vähäisen osanottajamäärän saati pelaajien puolikuntoisuuden vuoksi.

Onneksi kuitenkin myös tässä asiassa on päästy jo ”voiton puolelle”, sillä enää sairastuvalla ei ole kaksinumeroista määrää potilaita, vaan lukema on pudonnut vajaaseen kentälliseen erinäisistä vammoista kärsiviä pelimiehiä.

– Kaikista tärkeintä on ollut saada sairastupamme tyhjäksi ja nyt se alkaa sitä pikkuhiljaa jo olla, ”Holle” alleviivaa kuluvan viikon teemaa, jonka seurauksena titaaniluotsin seuraavaksi mainitsemakin asia on alkanut taas luonnistua:

– Olemme voineet jälleen keskittyä harjoittelussamme viisikkotason asioihin ja saaneet pidettyä niitä [viisikoita] kasassa, jonka avulla pelaamisemme tullee jatkossa paranemaan ihan jo automaattisestikin.

Kokonaisvaltaisen pelaamisen paraneminen onkin yksi selkeimmistä asioista, joita Titaanit tarvitsee palatakseen taas kiinni voittamisen makuun, sillä onhan se nyt ihan selvää, että helpommin napsit vyöllesi vastapuolen päänahkoja, mikäli et päästä keskimäärin seitsemää täysosumaa ottelua kohden, vaan vaikkapa vain kahdestan kolmeen kertaan kiekko löytää tien omaan verkkoosi.

Tästä syystä onkin varsin odotettavaa, että nimenomaan oman maalinsa varjeluun ja puolustuspelaamiseen koko pelillisen identiteettinsä muovaava kotkalaisjoukkue pyrkii nimenomaan kääntämään kurssinsa nojaten valmennuksensa jo keväästä saakka sille rakentamiin kivijalkoihin.

– Perusasioista se kaikki lähtee – kun paiskit hartiavoimin töitä ja hoidat ensiksi nimenomaan sinulle annetun puolustusvelvoitteesi säntillisesti, on hyökkääminenkin sen jälkeen paljon helpompaa, kotkalaiskäskyttäjä Holmström toteaa ykskantaan.

– Kun perusasiat luonnistuvat, niin myös pelit hyvin usein ratkoviin erikoistilanteisiin tulee lisää niissä tarvittavaa juonikkuutta, malttia ja päättäväisyyttä.

Järki mukaan tekemiseen

Sarjataulukossa viimeistä edellisenä ennen edessä olevan viikonlopun kahinoita köllöttelevä Titaanit halunnee mitä oletettavimmin näyttää aivan kaikille, että kotkalaiset kuuluvat selkeästi korkeammille sijoille tasaisessa suomisarjamaailmassa.

Pelkillä puheilla tai uhoamisilla se sijoitus ei kuitenkaan tule muuttumaan yhtikäs mihinkään, vaan vaatimuksena on nimenomaan kova työnteko, timanttinen asenne sekä oikeisiin asioihin keskittyvä pelaaminen, jolla vastustaja pystytään laittamaan polvilleen.

Samaa mieltä on myös Titaanien päävalmentaja Henri Holmström, jonka mukaan tunne on vienyt hieman liikaa punanuttuja mennessään edeltävissä kamppailuissa.

– Asenne ja intensiteetti on meillä ollut kokoajan kohdillaan, mutta suurin yksittäinen juttu on pystyä kanavoimaan ne oikeisiin asioihin, Holmström sanailee.

– Eli peli ei saa viedä liikaa mieltä, saati tunne lähteä sitä kautta viemään taas peliä – kunhan järki pysyy tekemisessämme kokoajan mukana, niin homma kyllä toimii.

Järkeä ja fiksua pelaamista Titaanit tullee totisesti viikonlopun kotikoitoksissaan tarvitsemaan, sillä vastaan asettuvat HCIK ja Muik Hockey eivät missään nimessä saavu Kotkaan myymään nahkaansa alennushinnoilla.

Odotettavissa onkin, että tällä haavaa sarjassa punanuttuja ylempänä päivystävät kaarinalaiset sekä uusikaarlepyyläiset iskenevät tiskiin sen verran kovat vaatimustasot niin pelillisesti kuin voittoon tarvittavan työmäärän kautta, jotta kotkalaisten on kyettävä perättäisinä iltoina pelaamaan tähän mennessä parhaat pelinsä kuluvalla kaudella.

Tehtävä kahden kotivoiton ottamiseksi ei siis ole näin ennakkoon todellakaan helppo, muttei myöskään mahdoton päämäärä saavutettavaksi.

– Olemme saaneet sekä HCIK:n että Muik Hockeyn kanssa aiemmin aikaseksi erittäin hyvät ja ajoittain jopa varsin lämpimätkin väännöt – voisi siis jopa sanoa, että keskinäiset kohtaamisemme ovat olleet jääkiekkoa parhaimmillaan, ”Holle” hymyilee.

Vaasan Koulunäkki Areenalla on siis odotettavissa niin lauantaina kuin sunnuntainakin erittäin kiihkeää ja yleisöön varmasti uppoavaa taistelulätkää, jonka tiimellyksessä ei armoa anneta saati sitä liiemmin myöskään pyydetä.

Mikäli punanuttujen pääpiiskuria vain on uskominen ja miksei toisaalta olisi, on Titaanit valmiina jättämään kaukaloon aivan kaikkensa ja vielä vähän ylikin, jotteivät vieraat veisi Kotkasta mukaansa yhden yhtä sarjapistettä.

– Työntekoa emme ole aiemminkaan pelänneet, vaan asia on pikemminkin niin päin, että mitä enemmän meillä on töitä, sen paremmalta palkinto aina maistuu, kun se kovan duunin kautta lopulta tulee, Holmström naulaa.

– Tarkoituksemme on edelleen olla illasta ja ottelusta toiseen sarjan työteliäin joukkue – kyseisen tavoitteen suhteen olemme omasta mielestäni ihan jiirissä, jonka myötä niitä voittojakin alkaa aivan varmasti kohtsillään tulla!

Titaanien ja HCIK:n välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan Vaasan Koulunäkki Areenalla lauantaina (8.10.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

Sunnuntaina (9.10.) Titaanit puolestaan mittelee Vaasan Koulunäkki Areenalla voimiaan Kotkaan saapuvan uusikaarlepyyläisrevohka Muik Hockeyn kanssa Suomi-sarjaottelussa, joka aloitetaan kello 17:00.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOIHIN!