Titaanit tekee päivästä toiseen töitä sen eteen, jotta peliotteet paranisivat ja sen myötä myös pistepussukka saisi entisestään lisää tarvitsemaansa täytettä.
|
Suomi-sarjan joulutauko häämöttää jo horisontissa, mutta aivan vielä ei ole ansaitun hengähtämisen aika. Titaaneilla on ohjelmassaan kolme kovaa koitosta ennen kinkun syöntiä, joista ensimmäinen mitellään lauantai-iltana Vaasan Koulunäkki Areenalle vieraaksi saapuvan JHT:n isäntänä.
Titaanien marras-joulukuu on tähän mennessä sujunut varsin vaihtelevalla menestyksellä kahden pelin putkissa.
Marraskuun alun perättäisiä vierastappioita seurasi kaksi makeaa kotivoittoa (toim. huom. toinen niistä tosin vietiin Karhu HT:n sarjasta luopumisen myötä pois), joiden jälkeen punanuttujen tilille on kirjattu jälleen kaksi tappiota.
Kotkalaisten pelaamissa peleissä suoranaisen silmiinpistävää on ollut se, ettei Titaanit ole kyennyt edes perättäisinä päivinä säilyttämään samaa pelaavaa kokoonpanoaan, vaan kokoajan on miestä mennyt sekä tullut kuin saluunan ovista konsanaan.
Punanuttujen pääpiiskuri Henri Holmström tuumasikin viikko takaperin Järvenpäässä mitellyn Haukat-kohtaamisen jälkimainingeissa, että suurin toive jatkoon on saada sairastupaa tyhjemmäksi, joten kysymys kuuluukin: onko tässä onnistuttu ja jos on, niin miten hyvin?
– Antaisin kouluarvosanaksi 7,5 – sitä mukaa, kun olemme saaneet sairastuvalta äijää takaisin kehiin, niin samalla ovenavauksella sinne on tuntunut myös kirjautuvan uutta potilasta kokoajan sisään, Holmström hymähtää.
– Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että meillä on lauantaina kuitenkin vähän enemmän pelaajia käytettävissä, kuin mitä viikko takaperin.
Titaanit lähti kuluvaan kauteen tarkoituksella aiempaa leveämmän sopimuspelaaja-arsenaalin voimin, jotta pelaajia pystyttäisiin kierrättämään, saataisiin kovempaa kilpailua pelipaikoista, eikä muutamasta loukkaantumisesta johtuen jouduttaisin vielä pelaamaan pelejä vajaalla rosterilla.
Noh... kulunut syksy on näyttänyt sen, että pelaajat voivat loppua kesken, vaikka sopimuksia olisi tehty vielä nykyisestä 29:stä kymmenkunta enemmän, sillä niin rajun ja jatkuvan sairastelu- sekä vammakierteen kouriin on kotkalaisjoukkue Suomi-sarjan runkosarjan avauspuolikkaan aikana joutunut.
Toistuvat poissaolot harjoituksista ovat näkyneet suoraan niiden laadussa ja tehossa, jotka taas ovat korreloituneet epätasaisiin otteisiin peleissä sekä odotettua heikompiin lopputuloksiin.
– Kyllähän se kieltämättä vaikeaksi menee yrittää harjoittaa tasokasta viisikkoharjoittelua, kun suurin piirtein viikosta toiseen on jalkeilla karkeasti vain puolet sopimuspelaajistamme, myöntää titaaniluotsi Holmström.
– Sanomattakin on siis selvää, että kun emme pääse arjessa jauhamaan halumiamme asioita, näkyy niiden vähäinen harjoittelu sitten peleissä ja otteluiden tuloksissa.
Titaanien kohdalla kulunut fraasi ”niin pelaat, kuin harjoittelet” pitänee siis harvinaisen hyvin kutinsa, sillä Holmströmin mukaan kotkalaisten pelaamisessa on vielä todella paljon parannettavaa, jotta se soljuisi niin kuin sen on joukkueen keskuudessa ajateltu soljuvan.
– Meillä on tällä hetkellä pelaamisessamme paljon eri juttuja, joita pitäisi päästä koko joukkueen voimin käymään videoilta läpi sekä juttelemaan siitä, miten pelaamme sekä puolustamme ja hyökkäämme tietynlaisissa tilanteissa, ”Holle” selventää.
– Se kun ei ole meiltä tässä syksyn aikana onnistunut, kiitos jatkuvan poissaolosuman, ei ole kovin suuri ihme, jotteivät ratkaisutkaan ole tulleet aivan täysin selkäytimestä pelitilanteissa.
– Teemme päivästä toiseen töitä sen eteen, jotta pystyisimme olemaan parempia, punanuttuluotsi tokaisee.
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus
Mikäli Titaanien kaksi tappiota, kaksi voittoa, kaksi tappiota-tahti pitänee kutinsa, olisi punanutuille edessään seuraavaksi taas hieman aurinkoisemmat ajat.
Luulo ei ole kuitenkaan tiedon väärti, sillä luulemisella ei Suomi-sarjassa saa kuin lunta tupaan ja vieläpä rankasti, sillä Suomen kolmanneksi korkein sarjataso on muovautunut vuosien saatossa sen verran kovatasoiseksi, ettei vapaailtoja ole yhdellekään mukana olevalle joukkueelle tarjolla, vaan työ on aina tehtävä kunnolla palkinnon saavuttaakseen.
Jo edesmennyt mäkihyppyässä Matti Nykänenkin sen kuitenkin jo aikanaan sanoi, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus – ja juuri sellainen sauma Titaaneille on jälleen tarjolla lauantai-iltana kotoisalla Vaasan Koulunäkki Areenallaan, jossa punanutut saavat vastaansa tämän hetken ehkäpä kaikkeista kovimman vastuksen eli kuntopuntarin kärjessä viipottavan sekä sarjataulukon 2. sijalta löytyvän Kalajoen JHT:n.
Vaikka Henri Holmströmin johtamat joukot pääsevätkin kotikaukalossaan ja uskollisten kannattajiensa edessä ottamaan mittaa Mirko Frimanin luotsaamista kalajokisista, ovat lähestulkoon kaikki ennakko-odottamat vahvasti sitä mieltä, että JHT tulee ja voittaa Titaanit mennen tullen ilman suurempia nikotteluita.
– 0-0-tilanne on taululla kellon lyödessä huomenna 17 reikäleipä – siitä lähdetään sitten katsomaan, kuka vie ja kuka taas vikisee, sanailee Holmström.
– Kova peli on varmasti taas tulossa, mutta samaa leipää ne JHT:n pelaajatkin syövät, kuin mitä me.
Se on kuitenkin selvää, että nyt jokaisen pelin eri osa-alueen pitää toimia alusta aina viimeiseen sekuntiin saakka, sillä muuten sarjan kärkijengejä vastaan ei hyvä heilu.
Toissaviikonloppuna Kotkassa vieraillut sarjakärki Pyry näytti varsin komeasti mitä tapahtuu, jollet kykene pelaamaan virheettömästi omissa taikka iskemään paikoistasi kiekkoa riittävän kovalla prosentilla vastapuolen maaliverkkoon.
Tismalleen sama lopputulema on odotettavissa JHT:nkin taholta, jolleivät punanutut saa oikeasti kaivettua kutakuinkin käynnissä olevan kiekkokauden parasta peliesitystään eetteriin.
– Puolustussuuntaan olemme edeltävissä peleissämme tehneet aivan liikaa sellaisia aivokuolemavirheitä, joista vastustaja on rankaissut kovalla kädellä ja ne pitää ehdottomasti saada pois repertuaaristamme, mikäli mielimme näitä kärkijengejä tässä sarjassa tosissamme haastaa, titaanikäskyttäjä paaluttaa.
– Lisäksi joudumme tällä hetkellä luomaan aivan tolkuttoman määrän tekopaikkoja, jotta saamme tehtyä edes yhden täysosuman.
– Lisää vain terävyyttä ja suoraviivaisuutta viimeistelyyn, niin kyllä ne kiekot alkavat aivan varmasti upota meidänkin lavoistamme sisään reppuun, valaa Holmström uskoa omiin pelaajiinsa.
Jos tuijottaa vain tilastoja ja joukkueiden edeltävää keskinäistä kohtaamista kuluvalta kaudelta, ei Titaaneilla pitäisikään olla juuri minkäänlaista nokan koputtamista JHT:n kyydissä.
Tilastot ovat kuitenkin vain tilastoja ja päivän kunto ratkaisee ihan aina, eikä se toki pahitteeksi punanuttujen iskukyvyn ja nälän kannalta ole, että kotkalaisilla on syyskuun lopulta saakka erääntyneet kalavelat korkojen kera takaisin maksettavana hiekkasärkiltä Kymenlaakson helmeen matkaaville kalajokisille.
– Sitä [l. kalavelkojen maksua] me haemme ihan jok’ikisessä pelissä, vaikkemme mitään olisi vastustajalle pystyssäkään, ”Holle” toteaa ykskantaan.
– Sen myötä olemmekin tässä kaikenlaisia konnankoukkuja sun muita kikkoja mietiskelleet valmiiksi, muttei nyt heti paljasteta kaikkia kortteja, jotta vähän edes jää arvailujenkin varaan.
Titaanien ja JHT:n välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan Vaasan Koulunäkki Areenalla lauantaina (26.11.) käyntiin kello 17:00 alkaen.
Lauantaisen kamppailun otteluisäntänä toimii Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia.
Liput koitokseen maksavat 10 ja 7 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen. TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!
|