Loppu hyvin, kaikki hyvin!

5.3.2023

Titaanit pääsi runkosarjan päätöskierroksen kotikamppailussaan LeKistä ottamansa 3-1-voiton myötä sukeltamaan suomisarjapaikka takataskussaan riemukkaasti edessä siintävän kesäloman viettoon.
Titaanit pääsi runkosarjan päätöskierroksen kotikamppailussaan LeKistä ottamansa 3-1-voiton myötä sukeltamaan suomisarjapaikka takataskussaan riemukkaasti edessä siintävän kesäloman viettoon.

Titaanit teki sunnuntai-iltaisessa kotikamppailussaan juuri sen, mitä pitikin ja otti plakkariinsa karsintapeikon syleilystä karkuun pääsemiseksi tarvitsemansa pinnat. Helpolla Suomi-sarjan runkosarjan päätöskierrostaiston voitto ei tosin missään nimessä punanutuille irronnut, sillä Vaasan Koulunäkki Areenalle matkannut LeKi piti isäntänsä varpaillaan aina viimeiseen pillinvihellykseen saakka, taipuen kuitenkin lopulta kotkalaisten edessä maalein 3-1 (1-1, 2-0, 0-0).

Titaanit – LeKi 3-1 (1-1, 2-0, 0-0)

03:57 0-1 Jere Koskinen (Tuomas Tiitinen)
17:02 1-1 Vili Kolsi (Leevi Laine, Simo Kauppinen)
21:06 2-1 Veeti Kaplas (Valtteri Tamminen, Werner Vilkki) VoM
30:22 3-1 Vili Kolsi (Simo Kauppinen)


Maalivahdit:

Titaanit – Niko Tammi 13+8+14= 35 torjuntaa
LeKi – Valtteri Kyllinen 11+12+9= 32 torjuntaa (poissa 58:46-60:00)

Jäähyt:

Titaanit 3 x 2min= 6min
LeKi 4 x 2min + 1 x 5min + 1 x 20min= 33min

Titaanileirissä huokailtiin mitä oletettavimmin varsin suureen ääneen helpotuksesta, kun sunnuntainen kotitaisto LeKiä vastaan kääntyi lopulta jännittävien ja tiukkojen vaiheiden jälkeen kotkalaisten nimiin.

Punanuttujen lempääläisvieraistaan kovassa paikassa ottama 3-1-voitto kun merkitsi sitä, että pelit päättyivät Titaanien osalta Suomi-sarjan runkosarjaan, sillä kotkalaiset kykenivät helmi-maaliskuun aikana tekemänsä rajun loppurykäisyn ansiosta nousemaan pois putoamiskarsintoihin oikeuttaneilta sijoituksilta.

Ei ollutkaan kovin suuri ihme, että median tentattavaksi saapui hetkeä aiemmin päättyneen kamppailun jälkeen varsin huojentunut punanuttupiiskuri Henri Holmström.

– Kulunut viikonloppu meni juuri kuten halusimmekin, viittasi Holmström omiensa viime hetken nousuun karsintaviivan alta sen päälle.

– Kokonaisuutena taas homma jäi vähän piippuun, sillä emme päässeet tavoitteeseemme eli pudotuspeleihin, mutta pidän tätä suoritusta silti loppupeleissä jonkinasteisena torjuntavoittona.

Holmströmin valmentamien joukkueiden tyypilliseen tapaan Titaanit kausimallia 2022–2023 aloitti pelaamisensa varsin verkkaisesti, takelteli välillä jopa varsin suuresti, mutta onnistui lopulta saamaan tekemisensä jengoilleen ja ryskäämällä sen seurauksena keväällä eteenpäin höyryjunan lailla.

Ihan jo tilastoja katsomalla punanutut olivat lopulta 2. sijalle sarjataulukossa yltäneen Kalajoen JHT:n jälkeen toiseksi ahnain pisteiden kerääjä runkosarjan viimeisen kuukauden aikana, jonka ansiosta karsintapeikon kylmän syleilyn pelko vaihtui käytännössä kuin taikaiskusta suoran sarjapaikan varmistamisen ja siihen päälle vielä ohkaisten pudotuspelihaaveiden toiveikkaaksi elättelyksi.

– Pystyimme viimeisen runkosarjakolmanneksen tiimellyksessä repimään omasta mielestäni aika laadukkaan lätkän pelaamisen seurauksena tilillemme varsin isoja voittoja, kotkalaiskäskyttäjä Holmström tuumasi.

– Juuri tuollaista se meidän tekeminen ja pelaaminen olisi pitänyt olla koko kuluneen kauden ajan, mutta tällä kerralla koneemme lähtivät hivenen liian myöhään liikkeelle, jotta olisimme kyenneet kuromaan pudotuspelipaikkoihin revenneen eron umpeen.

Titaanien jäätyä lopulta vain viiden vaivaisen pisteen päähän viimeisestä pudotuspeleihin oikeuttaneesta eli 8. sijasta sijasta, katkesi näin ollen punanuttujen Holmströmin koutsauksessa kasvanut kahden perättäisen kevään pleijariputki varsin ikävällä tavalla.

– Totta kai tästä lopputulemasta jäänee aihetta jossittelulle sekä moskaa hampaankoloon, sillä kaadoimme kuitenkin aika koviakin joukkueita ja jopa vieraissa viimeisten runkosarjakierrosten aikana, ”Holle” harmitteli erityisesti loka-marraskuun sekä tammikuun aikana koettujen kaamosmarssien myötä menetettyä mahdollisuutta.

– Meillä oli kuitenkin 34 peliä aikaa hoitaa itsemme pudotuspeleihin oikeuttaville sijoituksille ja kun emme siihen pystyneet, olemme juuri sillä sijalla sarjataulukossa, kuin mikä meille kuuluu.

Vaikkei Titaaneille tänä keväänä suotukaan ”paikkaa auringossa” ja pääsyä taistelemaan muiden kilpakumppaniensa kanssa Suomi-sarjan mestaruudesta sekä mahdollisuudesta haastaa Mestis-joukkue nousukarsinnoissa, jäi punanuttujen mieliin siitä huolimatta jokseenkin hyvä fiilis, kiitos viimeisen taiston mukanaan tuoman kotivoiton sekä suoran sarjapaikan säilytyksen.

Kun vielä kotkalaiset pelasivat oikeasti todella tiukassa paikassa yhden ehkäpä koko kuluneen sesonkinsa laadukkaimmista ja jämäkimmistä 60-minuuttisista, ei Vaasan Koulunäkki Areenalle vieraaksi saapuneella LeKillä ollut lopulta juurikaan nokan koputtamista ottelun voittotaistelussa.

– Pienten marginaalien tiukka pelihän tämä oli, jossa pelitempo ja intensiteetti olivat kohdillaan, titaanipiiskuri Holmström tokaisi.

– Olimme ehkä vähän paremmin ytimessä, kuin mitä LeKi – laitoimme itseämme surutta likoon sekä teimme tarvittavan määrän enemmän juurikin niitä pelin voittamisen kannalta tärkeitä asioita.

Titaanit toki antoi tavoilleen uskollisena lempääläisvierailleen pelin avausosuman, kun Jere Koskinen pääsi siniviivan päällä tapahtuneen syötönkatkon ja sitä seuranneen hässäkän päätteeksi siirtämään LeKin vajaan neljän minuutin pelaamisen jälkeen 0-1-johtoon.

Paikalle saapuneiden 330 katsojan onneksi punanutut eivät tästä kuitenkaan lamaantuneet, vaan käänsivät maalivahtinsa Niko Tammen tärkeiden torjuntojen siivittämänä niin pelin painopisteen vieraiden kenttäpäätyyn ja väänsivät lopulta väkisin homman jengoilleen sekä itsensä hallitsijan istuimelle.

Kotkalaisten vahvaa marssia ei haitannut edes Jesse Espon tuhrima rangaistuslaukaus, sillä hetkeä myöhemmin mies paikkasi erheensä järjestelemällä yhdessä Simo Kauppisen ja Leevi Laineen kanssa 1-1-tasoituksen, joka kirjattiin pienen palaveerauksen jälkeen maskia tilanteessa tehneen Vili Kolsin nimiin.

Kun vielä Veeti Kaplas napautti heti keskimmäisen kaksikymppisen aluksi Titaanit ensimmäisen kerran johtoasemaan, oli hetki ottelun puolivälin krouvin jälkeen eli ajassa 30:22 syntynyt Kolsin illan toinen henkilökohtainen onnistuminen kutakuinkin lopun alkua isäntiensä kelkasta jääneille lempääläisille.

– Toisen erän pelaamisemme oli kaikkinensa varmaankin meidän koko kuluvan kauden parasta suorittamista, myhäili punanuttuluotsi Holmström tyytyväisenä omiensa vahvan pelaamisen myötä.

Kahden maalin karkumatkalta kolmanteen erään lähteneet kotkalaiset tiesivät tasan tarkkaan, että enintään vain kaksi maalia päästämällä, päättyy Titaanien ”piina” sunnuntai-iltaan, sillä jo jatkoajalle venyminen tietäisi suoraan säilymiseen tarvitun sarjapisteen löpsähtämistä punanuttujen pussukkaan.

Titaanit oli kuitenkin yhteisesti toisen eräntauon aikana päättänyt, että LeKille ei anneta enää kuin sitä kuuluisa lämmintä kättä ja toivotella vieraille hyvää onnea ensi viikolla alkaviin pudotuspeleihin, sillä niin säntillisesti punanutut omaa maaliaan viimeisten 20 minuutin aikana veskarinsa Tammen johdolla suojasivat.

LeKille ei näin ollen näennäisestä hallinnasta huolimatta juuri kavennuspaikkoja siunaantunut, ja kun Titaanitkaan ei enää kyennyt kiekkoa lempääläisrysää vartioineen Valtteri Kyllisen selän taakse naulaamaan, valuivat sekunnit pois Vaasan Koulunäkki Areenan digitaaleista varsin sutjakkaan tahtiin.

– Avausvaihdossa oli ehkä koko päätöserän suurin vaaran paikka, mutta muuten onnistuimme puolustamaan kaverin lähentelyt aika jämäkästi pois, ”Holle” sanaili.

Lopullisen niitin vieraiden nousuhaaveille iski LeKi-puolustaja Väinö Österlund, joka vajaat kolme minuuttia ennen täyttä aikaa taklasi hieman holtittomasti toimitsija-aition edessä titaanihyökkääjä Kauppista selkään, saaden varomattomasta tempustaan palkinnoksi päätuomari Jasu Rajalta komennuksen suihkun puolelle.

Punanutut pääsivät näin ollen pelailemaan taiston viimeiset minuutit miesylivoimalla kotiyleisön iloisesta kannustuksesta nauttien ja samalla paketoimaan oman kiekkokautensa onnellisten tähtien alla 3-1-kotivoiton kera.

Titaanien LeKi-kaato merkitsisi siis sitä, että kotkalaiset nousivat sarjataulukossa 42 keräämänsä pisteen turvin 10. sijalle ja suistivat samalla edellisiltana omassa kotikaukalossaan Virkiä kaataneen sekä näin ollen hetkellisesti paremman maalieronsa turvin punanuttujen edellen nousseen Muik Hockeyn putoamiskarsintoihin, yhdessä sinne jo aiemmin paikkansa varmistaneen Liikunnan Riemun kanssa.

”Päivääkään en Titaaneissa viettämästäni ajasta pois vaihtaisi”

Kotkassa sunnuntai-illassa kolmannen erän ja samalla koko Titaanit – LeKi-taiston päättymisen merkiksi pärähtänyt summeri paketoi samalla myös yhden ajanjakson punanuttukiekkoilussa.

Titaaneita joulukuusta 2020 saakka luotsannut Henri Holmström toimi nimittäin tällä haavaa viimeistä kertaa kotkalaisjoukkueen päävalmentajana, sillä 36-vuotias helsinkiläislähtöinen kiekkomies ei jatka tulevalla kaudella 2023–2024 enää punanuttujen vaihtopenkin takana, sopimuksessaan olleesta optiovuodesta huolimatta.

Holmström ehti näin ollen ohjata titaanipurtta kahden ja puolen sesongin ajan, joista kaksi ensimmäistä päättyi pudotuspeleissä sekä viimeisin siis jännittävien vaiheiden jälkeen suoraan suomisarjapaikan säilytykseen.

– Päivääkään en Titaaneissa viettämästäni ajasta pois vaihtaisi, huokaisi Holmström selkeästi haikeutta äänessään.

– Tämä Kotkassa oloaikani on ollut minulle henkilökohtaisesti todella iso opin paikka sekä se on samalla antanut tietynlaista perspektiiviä siihen, mitä jääkiekkojoukkueen valmentaminen loppujen lopuksi on ja mihin energiaa kannattaa oikeasti käyttää.

Pelaajauransa aikana muutakin kuin tahkoa kiertämään ehtineelle Holmströmille punanutussa vietetty kaksi ja puolivuotinen ajanjakso oli miehen ensimmäinen kosketus edustustason kiekkoiluun valmentajan ominaisuudessa.

Aiemmin niin Kiekko-Vantaan ja helsinkiläisen Karhu-Kissojenkin junioreita opastaneelle Holmströmin mielestä valmennuserot edustus- sekä junioritasojen välillä ovat varsin selkeitä juttuja.

– Duunihan on loppuviimeksi samanlaista, mutta aikuisten miesten koutsaaminen on omalla tavallaan todella paljon yksinkertaisempaa puuhaa, sillä he ymmärtävät sekä pelistä että elämästäkin selkeästi lapsia ja nuoria enemmän, ”Holle” summaa.

– Kasvattaminen jäänee edustustasolla sen myötä tässä touhussa oikeastaan kokonaan pois toimenkuvasta ja enemmän on päivittäin mentävä vaatimisen sekä oikeista langoista vetämisen puolelle.

Yksi niin ikään selkeä ero on se, että junioripeleissä ei kovinkaan usein ole katsojia hirveämmin lehtereillä ja kannustus jäänee varsin vähäiseksi, kun taas edustusympyröissä katsomot voivat välillä jopa pullistella ihmismerestä ja mökä nousta hallissa lähes infernaaliselle tasolle.

Kotkassa Holmström pistikin jo heti koronasulun jälkeen merkille syksyllä 2021 pelejä seuraamaan päässeiden titaanikannattajien tunteiden palon sekä uskollisuuden, jolla he punanuttuja kausista ja peleistä toiseen tahoillaan tukivat.

Tästä syystä väistyvän kotkalaiskäskyttäjän mieltä ylensi se, että hän pystyi yhdessä pelaajistonsa kanssa jättämään paikallisille jääkiekkoilun ystäville viimeiseksi yhteiseksi kokemukseksi voiton mukanaan tuoman hyvänolontunteen.

– Kyllähän se oli vielä viimeisen kerran hienoa seurata vaihtoaitiosta sitä intohimoa, jolla kannattajamme elävät peleissä joukkueemme mukana – he ovat antaneet aina meille ison tuen kannustuksellaan ja niin se oli myös tänäänkin, Holmström totesi hymynkare suupielessään.

– Ihan jo sen myötä oli mukavaa, että pystyimme jättämään heille hyvän maun suuhun tästäkin kaudesta ja poistumaan voittajina kesälomalle, kuin lähtemään tappio niskassa miettimään suunnitelmia karsintojen varalle.

Vielä ennen haastattelunauhurin sulkemista oli ”Hollen” mielestä yhden, mutta sitäkin tärkeämmän, asian sanomisen aika:

– Todella suuret kiitokset aivan kaikille niille tahoille, jotka ovat tämän kahden ja puolen vuoden yhteisen matkamme aikana tähän touhuun omalta osaltaan vaikuttaneet!
 

Iso kiitos kuluneesta kiekkokaudesta 2022–2023 kaikille titaanikannattajille ja yhteistyökumppaneille sekä joukkueen parissa töitä paiskineille tahoille!