Titaanit – 40 vuotta kotkalaista jääkiekkoa!
|
Kotkassa vietetään lauantaina suurta urheilujuhlaa Titaanien juhlistaessa 40-vuotista taivaltaan suomalaisella kiekkokartalla. Ilona Areenalla pelataan sen myötä ilmaisottelu, jossa Titaanit Akatemia isännöi vieraaksi saapuvaa PEPO HC:ta Eteläisen alueen II-divisioonan runkosarjassa.
Titaanit Akatemia saavutti viime keväänä II-divisioonaan nousun lisäksi myös kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin kotkalaisena edustustason jääkiekkojoukkueena.
Tämän seurauksena kuluvalla kaudella, ensimmäistä titaanimiehistöä vuosimallia 1974–1975 mukaillen, sinisissä pelipaidoissa pelaava Titaanit päätti järjestää juhlaottelun, johon vastustajaksi valikoitui lappeenrantalainen PEPO HC.
Lauantaina 10.1.2015 pelattavan II-divisioonan Eteläisen alueen runkosarjaottelun yhteydessä sininutut juhlistavat pitkää taivaltaan erinäisin menoin, kuitenkaan sitä tärkeintä eli jaossa olevia kolmea sarjapistettä unohtamatta.
– Tavoitteenamme on vain ja ainoastaan voitto sekä sen mukanaan tuomat kolme sarjapistettä, julistaa Titaanit Akatemian päävalmentaja Marko Oksanen.
– Yleisön ja miksei vastapuolenkin viihdyttäminen tulee sitten siinä samalla vähän kuin itsestään.
Kovin helpolla Titaanit ei tule huomisesta pelistä voittoa nimiinsä kirjaamaan, sillä sininuttujen juhliin osaa ottava PEPO tuskin saapuu Ilona Areenalle ehdoin tahdoin pelkästään ottavaksi osapuoleksi, ihan jo pelkästään joukkueen mukana Kotkaan matkaavan monikymmenpäisen kannattajaryhmän ansiosta.
– PEPO on ollut tähän mennessä meille todella hankala vastustaja, Oksanen myöntää.
– Ei huomisesta helppoa iltapuhdetta tosiaankaan ole tulossa – joudumme aivan varmasti tosissamme vastapuolen kanssa painimaan, jotta saisimme pisteet jäämään Kotkaan.
Joukkueiden kuluvan sesongin aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet kotkalaisten 6-1- ja lappeenrantalaisten 2-3-voittoihin, joten odotuksissa on jälleen todella tuima vääntö pisteistä.
– PEPO on sopivalla kokemusmäärällä marinoitu ja nuoruutta uhkuva, joka jaksaa tehdä töitä ja liikkua täyden 60 minuutin ajan aivan kuten mekin, kuvailee titaanipiiskuri lauantai-illan vastustajaa.
Jotta Titaanit pystyisi Ilona Areenalle odotuksissa olevaa sankkaa katsojajoukkoa mitä parhaimmissa määrin palvelemaan ja ottamaan himoitun voiton 40-vuotisjuhlapelistään, vahvistivat kotkalaiset kuluneella viikolla niin kokemus- kuin taitopakkiaan kolmella konkarihyökkääjällä.
III-divisioonaa viimeiset 10 vuotta naapuriseura Piranha’sissa pelanneet Simo Rouvinen, Mikko Kiviranta ja Harri Niemi, kun pukeutuvat lauantaina pitkästä aikaa kasvattajaseuransa sotisopaan.
– Onhan se todella hieno ja ainutlaatuinen homma, että kyseinen kolmikko pukee 10 vuoden tauon jälkeen titaanipaidat päälleen, tuoden omat mausteensa huomiseen peliin, myhäilee idean ”isänä” toiminut päävalmentaja Oksanen.
– Joukkue on harjoituksissa ottanut ”vanhat herrat” hyvin vastaan ja myös se odottaa varmasti mielenkiinnolla minkälaisia kikkoja konkareiden vöiltä pelissä oikein löytyy.
”Juhlapeli sytyttää totta kai!”
Titaanit hyökkää huomiseen juhlaotteluunsa tasan kuukauden mittaiselta pelitauolta, sillä kotkalaisten edellinen ottelu pelattiin 10. joulukuuta KooKoo-65:sen vieraana Kuusankoskella.
Pitkän pelittömän jakson aikana sininutut ovat sekä latailleet akkujaan että harjoitelleet jäällä sopivassa suhteessa kevään koitoksia silmällä pitäen.
Peli on kuitenkin aina peli, ja tuntuman saa vain ja ainoastaan pelaamalla.
– Pelitauko on kieltämättä ollut pitkä, joten hieman odottavalla mielellä tässä ollaan. Toivottavasti se [tauko peleistä] ei kauheasti huomenna näy, kommentoi Titaanit Akatemian päävalmentaja Marko Oksanen.
– Olemme yrittäneet kovatempoisen harjoittelun avulla pitää vireystilan yllä, jotta pääsisimme nopeasti takaisin peliryhmiin kiinni.
Pelihaluja uhkuva Titaanit pääsee iskemään hallussaan olevan ”Rautaliiga”-lohkonsa 3. sijan ja peräti viiden ottelun mittaisen voittoputken turvin lauantaisen vastustajansa, PEPO HC:n, kimppuun vahvasti motivoituneena.
– Ainahan se on tietenkin pienimuotoista hakemista, kun pelit tauon jälkeen jatkuvat, mutta ihan hyvistä lähtökohdistahan tässä kevättä kohti ollaan joka tapauksessa menossa, Oksanen veistelee.
– Pelaajistossa on tällä hetkellä vallalla erittäin hyvä henki ja kaikki haluavat puhaltaa yhteen hiileen sekä voittaa pelejä nimenomaan joukkueena, titaaniluotsi hykertelee tyytyväisenä.
Lisäannoksen sininuttujen näyttöhaluihin luonee huomenna syyskautta selkeästi suurilukuisempi kotiyleisö, joka varmasti puhaltaa kannustuksellaan lisää tuulta kotkalaisten purjeisiin.
– Juhlapeli sytyttää totta kai ihan aina ja toivomuksissa on, että suuri yleisö löytäisi Titaanien hyvin sitoutuneen peruskannattajakunnan lisäksi tiensä sankoin joukoin hallille, heittää Oksanen toivomuksensa kotkalaisen kiekkokansan suuntaan.
– Katsomostahan se tunnelma peleihin aina loppukädessä kuitenkin tulee, joten luodaan yhdessä huomisesta unohtumaton ilta kotkalaiseen kiekkohistoriaan! TITAANIT 40-VUOTISJUHLAOTTELU @ ILONA AREENA |
---|
LAUANTAINA 10.1.2015 – KELLO 17:00
| | TITAANIT AKATEMIA – PEPO HC | | ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY – TERVETULOA! |
|