Konkaripuolustaja Raine Räisänen palaa vuodenvaihteen jälkeen miehelle jo entuudestaan niin tuttuun punanuttuun!
|
Kuluneella syyskaudella voitosta voittoon edennyt Titaanit Akatemia saa takalinjoilleen tutun pelimiehen, konkaripuolustaja Raine Räisäsen palatessa takaisin punanuttujen pelaajavahvuuteen.
Kymi-Saimaan alueen III-divisioonaa suvereeniin tyyliin kuluneen syksyn aikana hallinnut Titaanit Akatemia vahvistuu entisestään, kun alkukauden ajan Valkealan Kiekon II-divisioonamiehistössä kiekkoillut Raine Räisänen, 35, palaa takaisin punanuttujen takalinjoille.
Titaanileirissä kokeneen puolustajan paluu otetaan ilolla vastaan.
– Todella hienoa saada kaikille jo entuudestaan tuttu kaveri mukaan remmiin. Tiedämme Räisäsen kohdalla tasan tarkkaan mitä saamme – Raine tuo paljon ratkaisuvoimaa monelle rintamalle, toteaa Titaanit Akatemian päävalmentaja Marko Oksanen tyytyväisenä.
– ”Räksä” tulee aivan varmasti ottamaan ison pelillisen johtajan roolin ja muutenkin hän on tärkeä palanen palapelissämme, mikäli aiomme toteuttaa haaveemme pelata ensi kaudella ylemmällä sarjatasolla.
Tähänastisella urallaan titaanipaidassa yhteensä 207 ottelua pelanneen ja niissä maireat 191 (48+143) tehopistettä takoneen Räisäsen on määrä liittyä punanuttujen pelaajavahvuuteen joulutauon jälkeen.
– Tavoitteena on saada Raine ensimmäisen kerran mukaan pelaavaan miehistöön 8. tammikuuta pelattavaan AaKoo-vierasotteluun, Oksanen kommentoi.
– Pelintuntumahan ”Räksällä” kyllä on ValKissa viettämänsä ajan osalta kunnossa, joten hän tarvitsee meillä vain vähän yhteisharjoituksia joukkueen kanssa alle ja on sen jälkeen varmasti valmis mukaan tositoimiin.
Räisäsen kotiuttamisessa takaisin punanuttuun oli vahvasti taustavaikuttamassa myös Titaanit Akatemian yhteistyökumppanina toimiva K-market Siltis, jonka kummipelaajana ”Räksä” loppukauden aikana titaanipaidassa esiintyy.
|