Titaanit Akatemia julkisti kauden 2013–2014 joukkueensa!
22.8.2013
Syyskuun lopulla alkavan jääkiekkoilun III-divisioonan kautta uutta nousua kohti parrasvaloja tekevä Titaanit Akatemia julkaisi pelaaja- ja valmennusryhmänsä. Titaani-Juniorit ry:n heinäkuun lopulla pystyyn polkaisema uusi edustusjoukkue Titaanit Akatemia luottaa jatkossa vankkaan kotkalaiseen valmennustaitoon, sillä päävalmentajan virkaa kantaa pitkän päivätyön kotkalaisen kiekkoilun eteen tehnyt ja viimeksi kaudella 2005–2006 Titaanien edustusjoukkuetta Suomi-sarjassa luotsannut Marko Oksanen. Avukseen 45-vuotias Oksanen saa viime vuosina niin ikään Titaanien juniorijoukkueiden parissa vahvaa työtä tehneet Toni Lahden ja Janne Salmelan. – Kahden joukkueen vetäminen on aikamoinen urakka, mutta ihan hyvältähän tämä taas kieltämättä tuntuu, toteaa myös Titaanien A-nuoria alkavalla kaudella päävalmentajan ominaisuudessa eteenpäin luotsaava Oksanen. Pelaajapuolella Titaanit Akatemia saa nauttia viime kaudella Suomi-sarjassa esiintyneiden hyökkäyskolmikko Aapo Lampisen, Joni Jokilan ja Marko Puhakan sekä puolustajapari Paavo Viinikaisen ja Antti Kutvosen panoksesta. Edellä mainitun viisikon lisäksi paluun punanuttuun tekevät edellisvuosina toisessa kotkalaisseura Piranha’sissa kiekkoilleet puolustaja Joonas Tiainen ja hyökkääjä Jyri Seppinen. – Nämä kokeneemmat kaverit ovat itse halunneet tulla pelaamaan uuteen edustusjoukkueeseen ja samalla auttamaan sekä nostamaan kotkalaista kiekkoilua jälleen ylöspäin, päävalmentaja Oksanen kommentoi tyytyväisenä. Titaanit Akatemia tulee operoimaan näillä näkymin syyskuun 21. päivänä alkavassa III-divisioonan alkusarjassa todella laajalla pelaajakatraalla, sillä kotkalaisseuran A-nuorissa pääasiassa pelaavat pelaajat tulevat saamaan vastuuta myös edustusmiehistön puolella. Tällaisia pelaajia ovat muun muassa jo viime kaudella Suomi-sarjatohinoita haistelemassa käyneet maalivahti Eero Vilkas, puolustaja Jani Vilkas sekä hyökkääjät Juho Luukkonen ja Ville Myyryläinen. – Kokeneempien pelaajien muodostaman rungon ympärille on hyvä alkaa rakentaa ja se antaa samalla myös nuoremmille kavereille loistavan mahdollisuuden kehittyä – tämä on mielestäni erittäin hieno asia, Oksanen tuumii. Pelaajien ja valmennusryhmän lisäksi Titaanit Akatemian toiminnassa kaudella 2013–2014 ovat mukana joukkueen manageri Petteri Lehti, joukkueenjohtajana toimiva Juho Hannukainen sekä huoltopuolesta vastaava parivaljakko Juha Vilkas ja Mikko Valtonen. |