Takaa on hyvä tulla

28.9.2023

Tulevana viikonloppuna otetaan totisesti miehestä mittaa, kun Titaanit iskee yhteen sekä Huntersin että Pyryn kanssa. @ Janne Penttinen – https://leevili.kuvat.fi/kuvat/
Tulevana viikonloppuna otetaan totisesti miehestä mittaa, kun Titaanit iskee yhteen sekä Huntersin että Pyryn kanssa. @ Janne Penttinen – https://leevili.kuvat.fi/kuvat/

Lupauksia herättävästi kuluvan suomisarjakauden runkosarjarypistyksensä aloittanut Titaanit pääsee tulevan viikonlopun aikana mittauttamaan pelillisen tasonsa oikein toden teolla. Punanutut nimittäin pelaavat perättäisinä iltoina kahden etukäteen mestariksi veikkaillun vihulaisen, Huntersin ja Pyryn, vieraina, joten nyt jos koskaan kotkalaisten olisi kyettävä iskemään paras mahdollinen peliesityksensä tiskiin sekä voitto- että pistetiliään kasvattaakseen.

Titaanitaivaalla mollottaa tällä hetkellä varsin hyväntuulinen ja lämmin aurinko. Punanutut kun ovat kyenneet haastavasta runkosarjan aloituksestaan huolimatta kaapimaan tililleen jo kaksi suoraan kotivoittoa ja ainoa tappiokin on tärähtänyt tilastoihin vieraskaukalosta.

Voittojen myötä kotkalaisten sarjasijoitus on tällä hetkellä juurikin ylempään jatkosarjaan oikeuttavan viivan päällä kuudentena, tasapisteissä kaikkien muiden viivan päällä olevien kilpakumppanien, paitsi sarjakärki Muik Hockeyn kanssa.

Vaikka Titaanit onkin aloittanut kautensa tuloksellisesti hyvin, ei Max Waltherin luotsaaman miehistön fokus saa järkkyä saati ajatukset saa lähteä harhailemaan valtoimenaan, sillä silloin noutaja tulee ja lujaa sekä edellä mainittu sijoitus sarjataulukossa on nopeasti vain pelkkä hämyinen muisto.

Punanuttuleirissä tiedostetaankin varsin hyvin se, että mikään ei saa muuttua ainakaan negatiiviseen suuntaan kotkalaisjoukkueen asenteen ja työnteon määrän osalta, mikäli asemat halutaan säilyttää tai niitä jopa parantaa.

– Se on ihan selvä juttu, että altavastaajanahan me suurimpaan osaan käynnissä olevan kauden koitoksistamme tulemme lähtemään – kyseinen asetelma sopii meille kyllä vallan mainiosti, Walther kommentoi.

Niin... se legendaarinen Daavid vastaan Goljat –asetelma, jossa ennakkoon pienempi ja heiveröisempi aiheuttaa suuremmalle sekä vahvemmalle yllättäen harmaita hiuksia, on Titaaneilla varmasti päämääränä myös tulevan viikonlopun (29.–30.9.) kamppailuissa, joissa vastaan asettuvat viime kauden pronssimitalisti Porvoon Hunters sekä pitkään hamuamansa Suomi-sarjan mestaruuden viimein palkintokaappiinsa nasauttanut Nokian Pyry.

Ei siis mikään kauhean helposti palasiksi pureskeltava viikonloppusnäcksi, vai miten on pääpiiskuri Walther?

– Etukäteispaineet ovat kummassakin pelissä vastustajalla, sillä heiltä odotetaan illasta toiseen tasaisesti tuloksia, kun taas meiltä tuskin kukaan odottaa ainakaan näin ennakkoon yhtikäs mitään, ”Mäkkäri” tokaisee ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Ilman muuta lähdemme täysillä taistelemaan jaossa olevista sarjapisteistä ja pyrimme tietenkin lyömään kapuloita tämän sarjatason ehdottomien kärkijoukkueiden rattaisiin, sillä ilmaiseksi emme aio nahkaamme kumpanakaan iltana vastapuolille myydä.

Mitkä ovat siis ne keinot, joilla kahdella voitolla kautensa avannut Hunters ja Titaanien tavoin kaksi kolmesta pelaamastaan kahinasta voittanut Pyry ovat perättäisien päivien peleissä kaadettavissa?

– Meidän pitää pystyä luottamaan itseemme sekä omiin pelillisiin asioihimme myös vieraskaukaloissa pelattaessa, Walther alleviivaa.

– Tietynlainen nöyryys, huolellisuus ja yksinkertaisuus on oltava kaiken perustana kovan taistelun ja työmäärän ohella – niiden päälle meidän on pyrittävä rakentamaan vieraspelaamistammekin.

Kuten todettua, on takaa hyvä tulla ja tyylillähän ei siinä kohtaa ole mitään väliä – ainoastaan tulos ratkaisee.

– Lisäksi meidän on oltava riittävän tylyjä ja suoraviivaisia, eikä meidän muutenkaan tarvitse esittää kulloiselle kotiyleisölle saati -joukkueelle mitään kaunista jääkiekkoa, punanuttuluotsi tuumaa.

– Sillä ei ole loppupeleissä mitään väliä, millä tyylillä ne pisteet vieraista mukaan lähtevät – pääasia on, että ne lähtevät.

”Tulemme näkemään missä Suomi-sarjan ultimaattinen kärki tällä hetkellä menee”

Titaanien eittämättä visaisen vierastuplan mutustelu alkaa Seiskatien herruustaistolla, jossa kotkalaisia ”paikalliskamppailuhengessä” isännöin ehkäpä se koko Suomi-sarjan rakkain kiistakumppani Porvoon Hunters.

Puna- sekä sininutut ovat vuosien saatosta toisilleen jo todella tuttuja vastustajia ja kun joukkueet jälleen kerran mittelivät perinteiseen tapaansa valmistautumisjaksonsa aikana muutaman treenipelin toisiaan vastaan, ei Kokonniemen jäähallissa perjantai-iltana liiemmin yllätyksiä ole kummallekaan luvassa.

– Hunters on äärimmäisen urheilullinen, luistelu- ja kamppailuvoimainen joukkue, jakaa Titaanien päävalmentaja Max Walther vilpittömät kehut kollegansa Pekka Siikalan luotsaaman porvoolaismiehistön suuntaan.

– Harjoituspeleissä saimme hyvät maistiaiset siitä, mitä tuleman pitää ja eittämättä äärimmäisen kova haastehan perjantai-illan paikallismatsi tulee meille olemaan.

Hunters tosiaankin näytti elokuun lopulla, mitä siitä seuraa, jollei puhti piisaa ja ajatus kulje täyttä peliaikaa porvoolaisen mankelin kyydissä. Tästä syystä punanuttujen olettaisi olevan läksynsä lukenut ja valmiina painimaan oikein kunnolla jaossa olevien sarjapisteiden eteen.

– Tiedostamme kyllä, että vastaan asettuu jälleen yksi tämän sarjan kärkinipuista, mutta siitä huolimatta aiomme edelleen keskittyä vain ja ainoastaan omaan tekemiseemme, toteaa Walther lähes lakonisesti.

Edeltävällä kerralla, kun Titaanit pelasi perättäisinä päivinä sarjapelit, ei kotkalaisten peliin valmistautuminen osunut nappiin ja myös voimat sekä usko ehtyivät varsin nopeasti. Nyt sama ei saa missään nimenssä toistua ja sen eteen onkin paiskittu hommia niin fyysisesti kuin myös mentaalipuolella.

– Valmistautuminen viikonlopun molempiin kamppailuihin on isossa arvossa ja varsinkin lauantaina se korostuu entisestään, kun meillä on silloin jo yksi tiukka vieraspeli alla, ”Mäkkäri” sanailee.

– Pelaajilla on iso vastuu omasta henkisestä sekä fyysisestä jaksamisestaan, sillä kuormaa on tulossa kyllä ihan jokaiselle ja siitä palautuminen näyttelee suurta roolia erityisesti tällaisia tuplapeliviikonlopuissa.

Jos pyrkii Hunters imaisemaan pisteiden ohella myös mehut paikallisvastuksestaan, niin tuskinpa yhtään porvoolaisia helpommalla tulee lauantaina Kattokeskus Areenallaan Titaanien vierailua vesi kielellä odotteleva ja Suomi-sarjan hallitseva mestariyhdistelmä-Pyry kotkalaisia päästämään.

Viime kaudesta pelaajapuolella entisestään vain vahvistuneen ja valmennuksen taholta puoliksi uusiutuneen nokialaisryhmän päänahka lienee sarjatulokas-SaPKon ohella se halutuin merkintä omaan voittosarakkeeseen jokaisen muun suomisarjalaisen papereissa.

– Pyryllä on marssittaa riviin liigatason valmennus ja mestistason joukkue, joten eipä tässä hirveän paljon kovempaa vaadetta enää tältä sarjatasolta taida löytyä, hymähtää titaanikäskyttäjä Walther.

– Nyt totisesti tulemme ihan konkreettisesti perättäisinä iltoina näkemään, missä Suomi-sarjan ultimaattinen kärki tällä hetkellä menee ja miten hyvin pysymme sen kyydissä mukana.

Keväällä Pyryn peräsimeen tarttunut Toni Rautakorpi ei varmasti halua hävitä tutulle kollegalleen ensimmäistä keskinäistä välienselvittelyä, jonka myötä Titaanit tullee saamaan vastaansa aivan varmasti nälkäisen kotijoukkueen.

– Yhtikäs mitään emme tule ilmaiseksi saamaan ja mikäli emme pysty olemaan molempina iltoina niin sanotusti ytimessä, tullee se kyllä kostautumaan meille rajulla tavalla, muistuttaa Walther omaa pelaajistoaan.

– Vaikka vieraissa onkin aina vaikeampaa voittaa kuin kotona, emme missään nimessä saa lähteä pelkäämään virheitä tai vain varmistelemaan – pyrimme lyömään parhaat mahdolliset pöytään ja tulokset sitten näyttävät, kuinka hyvin aikeissamme onnistuimme!

Titaanit matkustaa perjantaina (29.9.) Porvooseen, jossa majaansa Kokonniemen jäähallissa pitävä Hunters isännöi kello 18:30 käyntiin polkaistavaa Seiskatien herruustaistoa.

Lauantaina (30.9.) punanutut puolestaan hyökkäävät Nokialle ja testaavat Kattokeskus Areenalla vieraitaan kestitsevän Pyryn kotivireen kello 17:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjan runkosarjaottelussa.