”Mukavaa päästä jätkien kanssa reissuun”

13.10.2023

Tien päällä tulevana viikonloppuna kahteen otteeseen esiintyvien punanuttujen aikomuksena on siirtää kotipeleissä nähty tehokas ja tyly pelaaminen myös vieraskaukaloissa käytäviin koitoksiin.
Tien päällä tulevana viikonloppuna kahteen otteeseen esiintyvien punanuttujen aikomuksena on siirtää kotipeleissä nähty tehokas ja tyly pelaaminen myös vieraskaukaloissa käytäviin koitoksiin.

Sarjataulukossa tällä haavaa 4. sijalla keikkuva Titaanit pääsee edessä olevan viikonlopun aikana maistelemaan todellista suomisarja-arkea, sillä punanutut hyppäävät kumipyörien päälle ja viettävät sekä lauantain että sunnuntain muilla mailla vierahilla. Kotkalaiset nimittäin iskevät tuplavieraspeleissään yhteen Seinäjoella majaansa pitävän S-Kiekon sekä Jyväskylän ylpeyden Liikunnan Riemun kanssa.

Lähtökohdat kuluvan syksyn ensimmäiselle yön yli vierasreissulle ovat titaanileirissä varsin otolliset, kiitos alla olevan tyylipuhtaan 5-0-kotivoiton Lapuan Virkistä ja muutenkin mallikkaasti alkaneen taivalluksen Suomi-sarjan runkosarjassa.

Titaanien päävalmentaja Max Waltherin mukaan edessä olevan kaltaiset ”maaseutumatkat” ovat aina omiaan hiomaan pelaajistosta, valmennuksesta ja muista taustatoimijoista entistä yhtenäisempää kokonaisuutta, joka taas tulee tiukoissa paikassa satamaan hyvinkin suoraan punanuttujen omaan laariin.

– Ihan positiivisin mielinhän tässä luonnollisesti edellisen pelin jäljiltä ollaan ja ihan jo siksikin on mukavaa päästä jätkien kanssa reissuun, Walther rupattelee levolliseen tyyliinsä.

– Tuollainen viikonlopun kestävä tuplavieraspelimatka tekee hyvää erityisesti joukkuehengelle, sillä pääsemme olemaan ryhmänä vähän tiiviimmin yhdessä ja tutustumaan aina vain paremmin toisiimme myös kaukalon ulkopuolella.

Pitkät välimatkat Suomi-sarjassa pelaavien joukkueiden kotipaikkakuntien välillä tuovat Waltherin mainitsemaan ”maaseutumatkailuun” oman pikantin lisänsä sekä osaltaan myös vaikeuttavat erityisesti vierasjoukkueiden valmistautumista itse pääasiaan eli otteluihin.

Punanutut ovat omalta osaltaan pyrkineet tähänkin asiaan kiinnittämään riittävän etukäteishuomion, jottei etenkään mikään ulkopuolinen ärsyke kykenisi vaikuttamaan millään muotoa joukkueen tekemiseen.

– Olemme laittaneet jo tässä kuluneen viikon aikana tiettyjä asioita siihen jiiriin, että olisimme mahdollisimman valmiita pistämään kaikkemme peliin perättäisten päivien vierasotteluissa, ”Mäkkäri” toteaa.

– Mitään maailmaa mullistavia muutoksia arkeemme emme kuitenkaan ole lähteneet tekemään, vaan pyrimme menemään eteenpäin aika lailla samalla kaavalla, kuin mitä tähänkin asti.

Titaaneille varsinkin kuluva syksy on näyttänyt, että kotona pelaaminen on aina lähtökohtaisesti helpompaa ja hedelmällisempää, kuin mitä vieraskaukaloissa jyyrääminen.

Kotkalaiset kun ovat Vaasan Koulunäkki Areenallaan pistäneet tähän mennessä halki, poikki ja pinoon jokaisen vihulaisensa, kun taas vieraissa neljästä pelistä vain yksi on päättynyt punanuttujen voitonjuhliin.

– Ei siihen mitään taikatemppuja ole olemassa, vaikka tokihan koti- ja vieraspelaaminen aina hivenen toisistaan tuppaavat eroamaankin, titaaniluotsi Walther kommentoi kysymykseen, millä jipoilla punanutut yrittävät jatkossa saada vierassaldoonsa parannusta.

– Meidän on kaivettava esiin tietynlainen jämäkkyys ja tylyys tekemiseemme – se kun on loppuviimeksi ihan sama missä vieraspaikkakunnalla kulloinkin pelaamme, sillä meidän ei tarvitse lähteä mitään kummallista esittämään, vaan hakemaan ainoastaan pisteet kotiin.

Joka päivä kaikki likoon!

Vaikka voittaminen onkin se koko touhun perusta myös kilpajääkiekkoilussa, on etenkin valmennuksella myös aina omia henkilökohtaisia tavoitteitaan ja juttuja, joita he tahtovat nähdä ohjaamansa joukkueen toiminnassa.

Titaanit ja kotkalaismiehistöä läpi tuulen sekä tuiverruksen Suomi-sarjan ihmeellisessä maailmassa luotsaavat Max Walther ja Mika Torvinen eivät tässä asiassa tee minkäänlaista eroa.

– Tietenkin haluamme Mikan kanssa nähdä pelaamisessamme ennalta sovittuja asioita ja ennen kaikkea sitä, että joukkue pelaa pelisuunnitelmamme mukaisesti, pääpiiskuri Walther alleviivaa.

– Tärkeintä on kuitenkin, jotta löytäisimme illasta ja ottelusta toiseen keinoja voittaa pelejä sekä napata itsellemme mahdollisimman paljon pisteitä.

Edessä olevan vieraspeliviikonlopun ensimmäinen koitos käydään Seinäjoella sijaitsevalla Energia Areenalla, jossa isännän tointa toimittava S-Kiekko on jo pelattujen ottelukierrosten aikana ollut varsin ilkeä vastustaja vieraisilla käyneille kilpakumppaneilleen.

Sarjassa tällä hetkellä 7. sijalla olevat seinäjokiset ovat nimittäin voittaneet kolme neljästä kotipelistään ja vieläpä jokaisen niistä niin sanotusti ”yliajalla” eli joko jatkoajalla tai voittolaukauksin.

Tästä syystä Titaanien on syytä olla heti pelin alusta alkaen hereillä S-Kiekon kanssa ja valmistauduttava siihen, että vääntö kestää tasan tarkkaan viimeiseen summerin törähdykseen saakka, sillä Kari Salosen luotsaama seinäjokisrevohka on osoittanut olevansa sitkeä pala purtavaksi ihan kenelle tahansa.

– S-Kiekko on ollut alkukierrosten aikana erittäin hyvä kotijoukkue, jonka kanssa saamme varmasti painia oikein kunnolla ja tehdä täysillä hommia voiton Seinäjoelta hakeaksemme, ”Mäkkäri” sanailee.

– Pyrimme noudattamaan lauantaille tekemäämme pelisuunnitelmaa sekä raapimaan sen avulla arvokkaan vierasvoiton nimiimme.

Seinäjoen vislailujen täyteisen lauantaisaunan jatkeeksi punanutuilla on edessään poikkeaminen myös ”Suomen Ateenassa” eli opiskelijakaupunkina tunnettussa Jyväskylässä, jossa Riemu odottaa todella nälkäisen koiralauman tavoin vesi kielellä sunnuntaina kylään saapuvia kotkalaisvieraitaan.

Pelaajauransa viime kevääseen päättäneen ja Riemun vaihtopenkin taakse hypänneen Saku Pihan käskyttämän jyväskyläläispumpun nälän ymmärtää varsin hyvin, kun mulkaisee tilastoja.

Ne kun kertovat Riemun pelanneen ennen tulevaa viikonloppua kuusi ottelua ja vain yksi, edeltävän sunnuntain Hunters-kotikamppailu, on kääntynyt joukkueen voittoon.

– Riemu on tuloksiin nähden pelannut varsin hyvää jääkiekkoa, eikä olisi mielestäni juuri minkäänlainen vääryys, että heillä olisi tällä hetkellä enemmänkin pisteitä plakkarissaan, tuumaa titaaniluotsi Walther.

Ihan jo senkin myötä punanutuille ei sunnuntainakaan ole mitään pelkkää puistokävelyhetkeä luvassa, sillä voiton makuun päässyt koirakatras haluaa varmasti jatkaa siitä, mihin se viimeksi kotiaskissaan jäi sekä parannella samalla omia asetelmiaan äärimmäisessä tasaisessa sarjataulukossa.

– Riemu ei missään nimessä ole mikään heikko porukka, vaan ennen kaikkea todella työteliäs ja pelifiksu jengi, jonka uskon vielä nousevan ylöspäin sarjassa, antaa Walther tunnustusta kollegansa Pihan valmentamalle vastustajalle.

– Olemme myös Jyväskylän vierailulle tehneet omat suunnitelmamme valmiiksi, jotka on tarkoitus säntillisesti toteuttaa ja katsoa sen seurauksena, mikä tulos killuu valotaululla pelin päättymisen jälkeen.

Se on kuitenkin pläkkiselvää, että Titaanien tarkoituksena on viikonlopun vieraspeleistä napata tililleen kaksi voittoa ja kuusi sarjapistettä ja sen puolesta puhuu ihan jo päävalmentaja Waltherin joukkueensa ohjenuoraksi ennen sarjakauden alkua paaluttama nyrkkisääntö:

– Meidän arvoihin kuuluu se, että oli kyseessä sitten harjoitus tai peli, lyömme joka päivä kaikkemme likoon ja pyrimme olemaan parempia, kuin mitä edeltävänä iltana, ”Mäkkäri” naulaa.

– Ainahan se ei näy konkreettisesti saati tuloksissa, mutta pitkässä juoksussa se tulee kyllä aivan varmasti näkymään!

Titaanit matkustaa lauantaina (14.10.) Seinäjoelle, jossa majaansa Energia Areenalla pitävä S-Kiekko isännöi kello 17:00 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakamppailua.

Sunnuntaina (15.10.) punanutut puolestaan hyökkäävät Jyväskylään ja testaavat LähiTapiola Areenalla vieraitaan kestitsevän Liikunnan Riemun kotivireen kello 16:30 alkaen miteltävässä suomisarjataistossa.