Suomen Jääkiekkoliiton seuratoimihenkilöiden ”Vuoden tekijä” –ansiomerkit jaettiin Tampereen Nokia Areenalla Karjala-turnauksen yhteydessä lauantaina 11.11.2023 järjestetyssä alueiden yhteisessä palkitsemistilaisuudessa.
HK Titaanit ry:n osalta Kymi-Saimaan alueen ”Vuoden tekijä” –ansiomerkki vuosimallia 2023 myönnettiin Titaanien edustusjoukkueen kotiotteluiden lipunmyynnistä ja oheispalveluista vastaavalle sekä punanuttujen pelit niin ikään kuuluttavalle Marjo Korpelalle.
Aikanaan omien lapsiensa harrastamisen myötä jääkiekkoilun pariin liittynyt ja sittemmin Titaanien taustaryhmään jo hyvän tovin kuulunut Marjo on mitä parhain esimerkki kullanarvoisesta vapaaehtoistekijästä, joka suurella palolla ja laji- sekä seurarakkaudella haluaa antaa oman panoksensa paikallisen urheilun tukemiseen ja edistämiseen.
Marjon kaltaiset, edelleen vapaaehtoisperiaatteella toimivat, tekijät alkavat nykypäivänä olla jo lähestulkoon sukupuuttoon kuollutta kansanperinnettä, joten ihan jo siitä syystä heitä tulee aina kunnioittaa ja kiittää mitä parhaimmissa määrin.
HK Titaanit ry haluaa täten onnitella Marjoa hienon sekä ennen kaikkea ehdottomasti ansaitun huomionosoituksen johdosta ja antaa samaan hengenvetoon tunnustusta siitä jalosta työstä, jota hän on jo tähän mennessä tehnyt sekä tullee toivottavasti myös jatkossakin tekemään punanuttukiekkoilun eteen!
|