Kovin tavoittein kevättä kohti

4.1.2024

Kuluneen joulutauon aikana tarkoituksella akkujen latailuun keskittynyt Titaanit hyökkää kevättä kohti kovin tavoittein ja intoa täynnä, kuin se kuuluisa ilmapallo!
Kuluneen joulutauon aikana tarkoituksella akkujen latailuun keskittynyt Titaanit hyökkää kevättä kohti kovin tavoittein ja intoa täynnä, kuin se kuuluisa ilmapallo!

Suomi-sarjan joulutauko on vihdoista viimein ohi ja sen myötä katseet onkin syytä kääntää jokaisella paikkakunnalla kohti edessä odottavia kevään kovia kiekkokarkeloita. Akkunsa niin henkisesti kuin fyysisestikin täyteen ladannut Titaanit hyökkää takaisin kiinni arkeen varsinaisella rytinällä, sillä punanutut saavat tulevana viikonloppuna Vaasan Koulunäkki Areenallaan vastaansa vierailijoita sekä läheltä että hieman kauempaakin.

Vajaat kolme viikkoa sitten viimeksi jääkiekkoa tosimielellä pelannut Titaanit pääsee lähtemään kevääseen erittäin hyvistä lähtökohdista.

Punanuttujen tähän mennessä Suomi-sarjan runkosarjassa pelaamat pelit ovat sujuneet tuloksellisesti sen verran hyvin, että kotkalaisten sarjasijoitus on säilynyt tasaisessa sarjassa oikeastaan kokoajan kuuden parhaan joukossa.

Jotta sama tahti jatkuisi joulutauon päättymisen jälkeen, päätti titaanivalmennus Max Waltherin johdolla antaa kotkalaismiehistölle oikein kunnolla omaa aikaa sekä mahdollisuuden irtiottoon lätkäarjesta, palaamalla vasta kunnolla takaisin sorvin ääreen uuden vuoden vaihtumisen jälkeen.

Kyseinen peliliike onkin punanuttupiiskurin mukaan näkynyt kuluneen viikon harjoituksissa juuri niinä asioina, joita sillä haluttiin saada aikaiseksi.

– Kyllähän tauko peleistä ja eritoten jääkiekosta on tehnyt terää itse kullekin ja sen on kyllä tässä huomannut ihan selkeästi jo pelaajien sekä muun taustaryhmän henkilöiden yleisolemuksia katsomalla, Walther kommentoi.

– Niin henkiset kuin fyysisetkin energiavarastot on saatu taas ladattua täyteen ja kaikki ovat jälleen intoa täynnä kuin se kuuluisa ilmapallo!

Kyseisiä voimavaroja punanutut tulevat totisesti edessä olevana viikonloppuna taas käyntiin pyörähtävässä Suomi-sarjan runkosarjan loppurypistyksessä tarvitsemaan, sillä oikeastaan aivan kaikki sijoitukset sarjassa ovat vielä auki, eikä edes hallitseva mestariyhdistelmä Pyrykään voi enää pitää runkosarjan ykkössijaansa pläkkiselvänä.

– Meidän mottona on ollut ja tulee jatkossakin olemaan se, että edes harjoituksissa ei ole varaa pitää niin sanotusti vapaapäiviä, Walther alleviivaa.

– Samaa pätee luonnollisesti myös peleihin, joiden merkitys korostuu vielä entisestään, mitä lähemmäs runkosarjan loppua ja sen ratkaisuhetkiä mennään.

Titaanipiiskuri Walther totesi LeKille ennen joulutauon alkua kärsityn 6-9-kotitappion jälkimainingeissa joukkueensa olevan oikein hyvin aikataulussa, joten näin kevätkauden käynnistymisen kynnyksellä onkin hyvä kysyä, että mitä se käytännössä tarkoittaa ja vieläkö herra on samaa mieltä asian suhteen?

– Pelillisellä puolella olemme pitkin kuluvaa kautta saaneet siirrettyä käytäntöön harjoituksissa hinkkaamiamme asioita, jonka ansiosta olemme myös kyenneet tasaiseen tahtiin kehittämään omaa pelaamistamme aina vain paremmalle tolalle, ”Mäkkäri” selventää aikataulu-terminsä ydinsanomaa.

– Tuloksellisesti taas olemme tällä hetkellä juuri siellä missä haluammekin, eli kuuden parhaan joukossa – tavoitteenamme on siellä myös säilyä runkosarjan loppuun saakka, mutta se vaatii vielä pirusti hommia, sillä kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, on tämän kauden Suomi-sarja äärimmäisen tasainen, eikä ilmaisia lounaita ole kenellekään tarjolla.

”Onhan se hieno juttu, että sarja on todella tasainen”

Kuten todettua, hyppäsi Titaanit kutakuinkin täydellä revohkallaan jäälle käynnissä olevan kiekkoviikon aikana ja alkoi jälleen hioa pelillisiä askelmerkkejään kohti edessä siintävän viikonlopun koitoksia.

Punanuttujen päävalmentajan Max Waltherin mukaan kotkalaisjoukkueen treeneissä on vallinnut innostus sekä ajoittain jopa kiimainenkin tunnelma, sillä pelaajista oikein huokuu se, että kohta päästään taas oikein kunnolla irti aivan kuten orit kevätlaitumille.

– Harjoituksissa on kieltämättä ollut valloillaan vähän sellanen pre-season –meininki – eli pelaajien tekemisessä kova innostus ja jopa suoranainen kiima ovat ajaneet tasaisesti järjen käytön edelle, Walther naurahtaa.

– Ajoittain puuttunut järki saadaan sieltä kyllä taas takaisin otteisiin mukaan, mutta se on tässä kohtaa mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että intoa sekä energiaa on taas yhdellä jos toisella vaikka muille jaettavaksi asti.

Intoa, kiimaa, energiaa, taistelutahtoa – you name it! Näitä kaikkia asioita ja vielä paljon muutakin Titaanit tulee totisesti tarvitsemaan, jotta se pystyisi jäljellä olevien runkosarjakamppailuidensa aikana sementoimaan sijoituksensa tavoitteenaan olevassa kuuden sakissa.

Helpolla kyseinen päämäärä ei varmasti tule täyttymään, mutta kaikki valttikortit ovat edelleen punanuttujen omissa näpeissä, joten nyt vain pitää se varsinkin kotikaukalossa nähty vankka suoritustaso saada kaivettua illasta toiseen kaukaloon, jotta niitä tarjolla olevia päänahkoja sekä arvokkaita sarjapisteitä löpsähtelisi tasaiseen tahtiin kotkalaisten nimiin.

– Onhan se hieno juttu, että sarja on todella tasainen, vaikka toki sitä valmentajana ja erityisesti oman joukkueen kannalta katsottuna toivoisi pieniä erojakin syntyvän, Walther pyörittelee.

– Näen sen [pelien merkityksellisyyden] meidän kohdallamme kuitenkin ennen kaikkea isona mahdollisuutena, sillä mikäpä sitä kehittää pelaajia paremmin, kuin jatkuvalla syötöllä eteen tulevat niin sanotusti ”suurten panosten pelit”?

Vaikka panokset ovatkin todella kovat, eikä virheisiin saati ohipeleihin ole liiemmin varaa, on kotkalaisleirissä pyritty keskittymään vain ja ainoastaan olennaiseen eli niihin asioihin, joihin valmennus sekä pelaajisto voivat yhdessä omalla tekemisellään vaikuttaa.

– Turha tässä on edelleenkään lähteä mitään kaneja hatusta vetelemään, vaan meidän pitää pystyä myös vastaisuudessa fokusoimaan keskittymisemme yksittäiseen peliin ja niihin asioihin, joita kulloinkin haluamme pelaamisessamme nähdä, ”Mäkkäri” toteaa levolliseen tyyliinsä.

– Totta kai pyrimme niin ikään pysymään pelaamisessamme kiinni niissä meidän voittavissa detaljeissa ja raapimaan tilillemme mahdollisimman paljon voittoja sekä pisteitä, vaikkei tekemisemme välttämättä aina sitä kauneinta mahdollista olisikaan.

Titaaneille tarjoutuukin heti kevätkarkeloiden lähtökiihdytyksessä mitä oivallisin mahdollisuus paluuseen voittojen tielle ja pistepussinsa kasvattamiseen, sillä kotkalaiset isännöivät lyhyen ajan sisään kahteen otteeseen Vaasan Koulunäkki Areenalleen vieraaksi saapuvia vihulaisyhdistelmiä.

Punanutut kun kohtaavat ensiksi perjantai-iltana Seiskatien herruustaistossa Pekka Siikalan käskyttämän ”rakkaan paikallisvastustajansa” Porvoon Huntersin (8. sija / 24p) sekä painivat sen jälkeen sunnuntaina jäädytetyllä tatamilla paremmuudesta Kari Salosen suojattien eli Seinäjoen S-Kiekon (9. sija / 23p) kanssa!

Otteluihin oman extralatauksensa tuo varmasti se, että nyt pelataan todella isoista pisteistä, sillä niin Hunters kuin S-Kiekkokin ajavat tiukasti takaa juurikin viimeisellä ylempään jatkosarjaan oikeuttavalla paikalla majaileva kotkalaiskonklaavia (6. sija / 29p), joka puolestaan haluaa varmasti repiä lisää pesäeroa kilpakumppaneihinsa.

– Saamme tulevana viikonloppuna vastaamme kaksi vähän erilaista, mutta sitäkin visaisempaa vastustajaa, paaluttaa Titaanien päävalmentaja Max Walther.

– Luvassa on jälleen todella kaksi ennakkoon äärimmäisen tasaista peliä, joissa meidän pitää pystyä lyömään parastamme pöytään ja oltava eritoten valmiita puolustamaan omaa maaliamme sekä kamppailemaan oikein huolella ne voittaaksemme!

Titaanien ja Huntersin välinen suomisarjataisto polkaistaan Vaasan Koulunäkki Areenalla perjantaina (5.1.) käyntiin kello 18:30 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 12 ja 8 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

Sunnuntaina (7.1.) Titaanit puolestaan mittelee Vaasan Koulunäkki Areenalla voimiaan Kotkaan saapuvan S-Kiekon kanssa suomisarjaottelussa, joka aloitetaan kello 17:00.

Liput kamppailuun maksavat 12 ja 8 euroa – alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOIHIN!