Titaanipaidassa alkavalla kaudella esiintyvä Joni Kainulainen on uransa aikana pukenut päälleen myös Peliittojen sotisovan. © Samppa Toivonen – http://www.samppas.net
|
Titaanit vahvistaa hyökkäyskalustoaan KooKoo-65:sen riveistä kotkalaismiehistön vahvuuteen siirtyvillä Joni Kainulaisella ja Santeri Kuntulla.
Kuvioitaan reilun viikon päästä edessä olevaan harjoitusottelurupeamansa avauskoitokseen hiova Titaanit on tehnyt yksivuotiset pelaajasopimukset Joni Kainulaisen ja Santeri Kuntun kanssa. Hyökkääjäkaksikko edusti viime kaudella punanuttujen rakasta paikallisvastustaja KooKoo-65:sta.
– Olimme olleet kyseisestä kaksikosta kiinnostuneita jo pitkin kulunutta kevättä ja nyt asiat loksahtivat kohdilleen. Kainulainen tulee Kotkaan työpaikan perässä ja Kunttu taas sai opiskelupaikan Kymen Ammattikorkeakoulusta, toteaa Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.
– Valmentajanahan en voi muuta kuin myhäillä tyytyväisenä, sillä saimme riveihimme juuri sitä mitä olimme hakeneetkin eli lisää laatua hyökkäyspäähän.
HPK:ssa kiekkokasvatuksensa saanut Kainulainen on uransa aikana ehtinyt kerätä vyölleen yhteensä 142 Mestis-ottelua KooKoon ja Peliittojen riveistä.
Viime kaudella 26-vuotias hyökkääjä nakutti tilastoihinsa KooKoo-65:sen sotisovassa joukkueensa kovimmat pistelukemat kaiken kaikkiaan 27 II-divisioonan runko- ja karsintasarjakamppailussa kertyneillä tehoilla 16+26=42.
Kainulainen on myös kotkalaiselle kiekkoyleisölle jo entuudestaan tuttu kasvo, sillä hän käväisi kolmen ottelun mittaisella lainapestillä titaanipaidassa punanuttujen edellisellä Suomi-sarjakaudella 2012–2013.
– Joni tuo nuorehkoon ryhmäämme kokemusta kovemmista sarjoista ja kyllähän hän on meidän näkökulmastamme katsottuna juuri sellainen ykköskorin pelaaja, jollaista tarvitsimme riveihimme, hymyilee titaaniluotsi Oksanen tyytyväisenä.
Kunttu, 21, on puolestaan KooKoon kasvatti, jonka kolme edelliskautta on vierähtänyt sekä Nuorten Mestiksessä KooKoo-miehistössä että Miesten II-divisioonassa KooKoo-65:sen paidassa.
Kainulaisen tavoin myös Kunttu oli yksi KooKoo-65:sen tehokkaimmista hyökkääjistä viime kaudella, sillä hän tekaisi yhteensä 21 II-divisioonan runko- ja karsintasarjakamppailussa 34 (15+19) tehopistettä.
– Santeri on vielä nuori pelaaja, mutta siitä huolimatta varsin kokenut pistenikkari tälle sarjatasolle. Siitä syystä odotusarvomme häntä kohtaan ovat varsin korkealla, sanailee Oksanen.
Kymijoen ”yläjuoksulta” Kotkaan jalkautuneen kaksikon myötä punanutuilla on kasassa 22 pelaajasopimusta syyskuun 19. päivä alkavalle ”Rautaliiga”-kaudelle 2015–2016.
Titaanien pelaajapalapeli ei ole päävalmentaja Oksasen mukaan vielä aivan valmis, mutta minkään kissojen ja koirien kanssa ei Kotkan ulkopuolelta tulevia vahvistuksia enää tässä vaiheessa etsitä.
– Totta kai olemme silmät auki ja korvat höröllä jos joku mielenkiintoinen pelimies osuu kohdalle, mutta nyt katsomme tärkeimmäksi valmistautua huolella ensimmäisiin harjoituspeleihimme, joissa näemme miten kasassa oleva joukkue toimii, selventää titaanipiiskuri seuran strategiaa.
– Niiden [harjoituspelien] perusteella pääsemme sitten tekemään johtopäätöksiä palapelistämme mahdollisesti vielä puuttuvien lisäpalasten osalta, muttei meillä sellaista akuuttia pelaajatarvetta ole tällä hetkellä päällä.
|