Vuosi sitten takaisin Kotkaan palannut Eppu Oksanen on mitä oletettavimmin yksi Titaanien ”isoista tykeistä” syyskuussa käynnistyvällä suomisarjakaudella 2024–2025. @ Kari Koski – https://kkofotografi.com/
|
Pikkuhiljaa suomisarjamiehistöään täydentävä Titaanit on solminut kolme uutta pelaajasopimusta aiemmilta kausilta tuttujen hyökkääjien kanssa.
Vajaan kuukauden päästä ensimmäisen harjoitusottelunsa 50-vuotis juhlakautensa alkamisen merkeissä Porvoon kiekkopyhätössä pelaava Titaanit on kiinnittänyt lisää pelaajia suomisarjapronssia puolustamaan ja samalla luonnollisesti kirkastamaan lähtevään miehistöönsä.
Allekirjoituksensa yksivuotisiin jatkosopimuksiin ovat nimittäin sorvanneet hyökkääjät Eppu Oksanen, Simo Kauppinen sekä Toni-Pekka Hämäläinen.
– Halusimme ehdottomasti kyseisen kolmikon jatkavan riveissämme ja saimmekin nyt heidän myötään rakenteilla olevaan joukkueeseemme aimo annoksen lisää kokemusta, johtajuutta, erikoisosaamista sekä luonnollisesti myös tehoja, myhäilee Titaanien päävalmentaja Aapo Lampinen.
– Eppu ja Simo ovat meidän tuloksentekoyksiköidemme isoja tykkejä, kun taas Toni-Pekka on puolestaan äärimmäisen arvokas lisä alempien vitjojemme santapaperiosastolle.
Vuosi takaperin Kotkaan sekä kasvattiseuransa riveihin Seinäjoen S-Kiekosta palannut Oksanen, 29, pelasi edelliskaudella Suomi-sarjan runkosarja- ja pudotuspelikamppailut yhteen laskettuna 42 ottelua, joissa punanuttusentteri tekaisi varsin maireat tehot 6+22.
– Oksanen on luontainen johtajatyyppi ja sitä häneltä tulen myös alkavallakin kaudella tehojen nakuttamisen ohella peräänkuuluttamaan, Lampinen tokaisee.
– Lisäksi Eppu on minulle jo oman peliurani aikana tutuksi tullut kaveri ja sen myötä mitä parhain vaihtoehto toimimaan niin sanottuna linkkimiehenä valmennuksen ja muun pelaajiston välillä tapahtuvassa aktiivisessa neuvonpidossa.
”Uskon vakaasti siihen, että...”
Neljännelle kaudelleen titaaniuniformussa suuntaava Simo Kauppinen on kasvattiseurastaan Savonlinnan Pallokerhosta syksyllä 2021 Kotkaan saapumisensa jälkeen kuulunut välittömästi vuodesta toiseen punanuttujen pisteahnaimpien ja maaliverkkoja taajaan heiluttelevien hyökkääjien joukkoon.
Männäsesongilla erityisesti kevään kivikovissa pudotuspelikarkeloissa aikamoiseen liekkiin ratkaisuosumien sylkemisen saralla syttynyt Kauppinen, 25, nasautti tilastoihin 43 kamppailussa 20 maalia ja 16 syöttöpistettä, joiden myötä Titaanien päävalmentaja Aapo Lampisen odotukset ovatkin erittäin korkealla tulevien tohinoiden suhteen.
– Kauppisen ehdottomat vahvuudet lyötyvät hyökkäyspelaamisesta ja maalipaikkojen hyödyntämisestä, Lampinen tuumaa ykskantaan.
– Odotan ihan jo yhdessä sopimamme pienimuotoisen roolin muutoksen seurauksena Simon tehotahdin entisestään vain kiihtyvän aikaisemmista kausista, jahka sarjapelit kuluvan sesongin osalta pyörähtävät toden teolla käyntiin.
Jos on Kauppisen ja Eppu Oksasen harteille aseteltu tehomiesten viittoja, niin kolmannelle uudelle sopimuspelaajalle Toni-Pekka Hämäläiselle kotkalaiskäskyttäjä kaavailee otsikoissa yleensä varsin näkymätöntä, mutta joukkueurheilussa sekä eritoten jääkiekkoilussa sitäkin arvokkaampaa likaisen työn tekijän manttelia.
– Hämäläinen on kovana kamppailu- ja taklausvoimaisena taistelijana todella arvokas lisä puolustavampiin ketjuihimme sekä varsinkin alivoimakoostumuksiimme, titaaniluotsi Lampinen toteaa.
Vaikka viime kaudella ikävähkön loukkaantumisen vuoksi koko pudotuspelikevään lopulta missannut ja näin ollen kaikkinensa 22 runkosarjaottelua pelannut 26-vuotias keskushyökkääjä summasikin tililleen vain kaksi (1+1) tehopistettä, luottaa punanuttupiiskuri Hämäläisen pystyvän selkeästi tuottavammankin jääkiekon pelaamiseen.
– ”Hämis” on Titaaneissa ollessaan profiloitunut aiempien kausien aikana enemmän puolustavaksi ja vastapuolen pelaamista rikkovaksi keskushyökkääjäksi, mutta uskon vakaasti herran kykenevän myös kiekolliseen pelaamiseen, jonka ansiosta hän onkin erittäin monikäyttöinen pelimies valmennukselle, Lampinen naulaa.
Nyt julkaistujen nimien myötä Titaanien pelaajasopimusten määrä on kasvanut lukemaan 13. Lisää kuitenkin tarvitaan vielä jokseenkin toinen mokoma, jotta pitkä ja varmasti jälleen monia vivahtekkaita vaiheita sisällään pitävä suomisarjakausi saadaan Kotkassa vietyä kunnialla läpi.
– Meillä on vielä avoimia kysymyksiä ratkaistavana tiettyjen viime kauden pelaajiemme punanutussa jatkamisen suhteen ja tietysti etsimme samalla niin ikään muutamia uusiakin vahvistuksia riveihimme, selventää Lampinen joukkueensa kasaamista.
– Uskon vakaasti siihen, että meillä on jääharjoitusten heinäkuun lopulla startatessa muutamaa pelaajaa vaille varsin passeli nippu jalkeilla, joka on niin ikään valmis aloittamaan virittäytymisensä kohti edessä siintävää Suomi-sarjan runkosarjaa. TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2024–2025! |
---|
OLE NOPEA JA VARAA OMASI! |
|