Kenraaliharjoitus tuplana

3.9.2024

Titaanit pelaa vielä ennen ensi viikolla starttaavien Suomi-sarjan runkosarjakahinoiden alkua kaksi harjoituskoitosta, joissa vastaan asettuvat jo kertaalleen kohdatut PEPO (4.9.) sekä Hunters (6.9.).
Titaanit pelaa vielä ennen ensi viikolla starttaavien Suomi-sarjan runkosarjakahinoiden alkua kaksi harjoituskoitosta, joissa vastaan asettuvat jo kertaalleen kohdatut PEPO (4.9.) sekä Hunters (6.9.).

Suomi-sarjan runkosarja pyörähtää käyntiin reilun puolentoista viikon päästä, jonka myötä Titaanien harjoitusotteluissa eteen tulevat saumat oman pelaamisensa aina vain paremmaksi hiomiseen käyvät eittämättä vähiin. Jäljellä on tosiaankin vielä kaksi koitosta, joissa punanutut pääsevät testaamaan oman tekemisensä tasoa oikein kunnolla, kun vastaan asettuvat PEPO sekä aina yhtä ”rakas paikallisvastustaja” Porvoon Hunters.

Vähiin käyvät päivät ennen kuin suomisarjakausi 2024–2025 pärähtää niiden oikeasti merkityksellisten pelien eli runkosarjan myötä oikein kunnolla käyntiin.

Titaanien osalta aikaa avaustaistoon SaPKon isäntänä on tämän jutun kirjoitushetkellä aikaa 11 päivää, joten kovin suuria kommervenkkejä saati muita peliliikkeitä ei enää ole tehtävissä, vaan nyt on pikkuhiljaa alettava luottaa siihen mitä valmistautumisjakson kuluessa on saatu rakennettua sekä pönkitettävä entisestään vahvuuksia ja pyrittävä vahvistamaan mahdollisia heikkouksia.

Punanuttujen päävalmentajan Aapo Lampisen mukaan tähän mennessä neljä harjoitusottelua pelaamaan ehtinyt ja ne kaikki hävinnyt kotkalaismiehistö tiedostaa tasan tarkkaan mitkä pelilliset osa-alueet vaativat vielä parannusta, josta runkosarjan avauskamppailussa ei kävisi enää niin sanotusti kylmät.

– Omanpään puolustuspelaaminen ja maalien tekeminen ovat ehkäpä olleet ne selkeimmät parannuskohteet, jotka ovat pistäneet silmään jo pelaamissamme harjoitusotteluissa, Lampinen tiivistää aatoksensa.

Kuten todettua, on Titaanit ehtinyt jääharjoittelunsa ohella testailemaan pelaamisensa toimivuutta myös treenikamppailuissa, joista punanutut eivät vielä ole kyenneet kertaakaan poistumaan voittajina kaukalosta.

Kotkalaisluotsi Lampinen ei luonnollisesti ole kovinkaan tyytyväinen Hunters-, Haukat- ja PEPO-kahinoiden lopputuloksiin, mutta liian pitkälle vietäviä johtopäätöksiäkään niistä on miehen mielestä turha alkaa vedellä.

– Tulokselliseen antiin en tietenkään ole tyytyväinen, vaikkakin pelaajiston kokonaisvaltainen tekeminen on niin harjoituksissa kuin peleissä ollut mielestäni ihan hyvällä tasolla, ”Api” rupattelee.

Syitä sille, miksei punanuttujen pelaaminen ole lähtenyt rullaamaan viime keväältä tuttuun malliin on varmasti monia, lähtien ihan jo joukkueen uudistumisesta sekä monen luottomiehen muille maille vierahille muuttamisesta, mutta myös ikävähkö sairastelukierre sekä työkiireet ja muut siviilipuolen murheet ovat aiheuttaneet tuoreelle titaanipiiskurille yllättävänkin paljon päänvaivaa.

– Valmistautumisjaksomme on ollut hieman liian rikkonainen sairasteluiden sekä erinäisten työ- sekä siviilikiireiden myötä – ne ovat varmasti osasyitä sille, ettemme ole aivan täysin siellä, missä meidän pitäisi sekä pelillisesti että joukkueen yhteenhitsautumisen suhteen tässä vaiheessa kautta jo olla, Lampinen tuumaa.

– Niille ei kuitenkaan tällä sarjatasolla vaan voi yhtikäs minkään ja niiden kanssa on sen takia pystyttävä elämään, mutta totta kai asiat voisivat aina paremminkin olla.

Jo pelatuissa harjoituskamppailuissa vallalla ollutta ”pelaajapulaa” Titaanit pyrkinee vielä paikkaamaan muutamilla lisäyksillä miehistöönsä, joista jo reilun viikon verran punanuttujen mukana harjoitellut sekä edessä olevissa otteluissa myös kokoonpanoon hyppäävä puolustaja Valtteri Vuosjoki on yksi erittäinkin todennäköinen vaihtoehto.

– Yhdestä kahteen sopimuspuolustajaa me vielä riveihimme tarvitsemme, mutta muuten nykyjoukkue on sellainen, jolla aiomme myös sarjapeleihin lähteä, punanuttukäskyttäjä paaluttaa.

”Tärkeintä on edelleenkin se meidän oma tekemisemme”

Titaanit pelaa siis käynnissä olevalla viikolla vielä kaksi sarjakauteen valmistavaa harjoitusottelua, joissa punanutut saavat ensiksi keskviiikkoiltana Lappeenrannassa vastaansa sarjanousija PEPO:n sekä perjantaina kotihallissaan vierailevan Huntersin.

Kotkalaiset ovat ehtineet ottaa erää kummankin tulevan vihulaisensa kanssa, joten tiedossa on aika tasan tarkkaan mitä kenraaliharjoitusmaisissa peleissä on vastapuolten osalta odotettavissa.

– PEPO ja Hunters ovat meille jo vastustajina jokseenkin tuttuja, mutta loppupeleissä on aika samantekevää ketä vastaan nämä viimeiset harjoituspelit pelaamme, sillä tärkeintä on edelleenkin se meidän oma tekemisemme, toteaa Titaanien päävalmentaja Aapo Lampinen.

– Toki kuluvan viikon vastustajat ovat joukkueina sekä pelityyleiltään varsin erilaisia, joten pääsemme varmasti pelaamaan kaksi toisistaan yllättävänkin paljon poikkeavaa “kenraaliharjoitusta”.

Punanutuilla on niin lappeenrantalaisille kuin porvoolaisillekin kalavelkoja maksettavana, joten taistelusta saati loppuun asti yrittämisestä ”kadonneen” harjoituspelivoiton metsästys tuskin tulee edessä olevissa kahinoissa jäämään kotkalaisten osalta kiinni.

– Luonnollisesti voittaminen on aina keskimäärin mukavampaa puuhaa kuin mitä häviäminen, mutta sinällään tuloksella ei näissä harjoituspeleissä ole kovinkaan suurta merkitystä, titaaniluotsi Lampinen tokaisee.

– Tokihan pelaajille olisi varmasti paineettomampaa lähteä sarjapeleihin, jos ja kun meiltä jokunen voitto vyöltämme ennen niiden alkua löytyisi.

Oli loppupeleissä niin tai näin, alkavat jokaisen joukkueen katseet sekä keskittyminen kääntyä aina vain enemmän ja enemmän jo runkosarjan alkamiseen, sillä niissä karkeloissa voittaminen tuo tilille gloorian ja hyvän mielen ohella myös niitä tuikitärkeitä sarjapisteitä, joita ei vielä näistä harjoituskoitoksista saa.

– Pääasia näissä jäljellä olevissa harjoituspeleissämme on kuitenkin se, että saisimme vietyä omaa pelaamistamme parempaan ja stabiilimpaan suuntaan, jotta olisimme mahdollisimman valmiita sitten, kun pisteistä aletaan Suomi-sarjan runkosarjan alkamisen merkeissä pelata, ”Api” selventää.

Titaanit matkustaa keskiviikkona (4.9.) Lappeenrantaan, jossa majaansa Kisapuiston jäähallissa pitävä PEPO isännöi kello 19:30 käyntiin polkaistavaa harjoitusottelua.

Perjantaina (6.9.) punanutut puolestaan kestitsevät Kotkan jäähallissa kello 18:30 miteltävässä treenipelirupeamansa päätöskamppailussa vastaan asettuvaa Porvoon Huntersia.

Liput kyseiseen kahinaan maksavat 7 & 5 euroa – alle 7-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!