Pohjanmaan tripla

10.10.2024

Titaanit hyökkää edessä olevana viikonloppuna (11.–13.10.) aivan varmasti erittäin visaisen ja paljon voimavaroja vaativan Pohjanmaan triplan kimppuun!
Titaanit hyökkää edessä olevana viikonloppuna (11.–13.10.) aivan varmasti erittäin visaisen ja paljon voimavaroja vaativan Pohjanmaan triplan kimppuun!

Edessä oleva viikonloppu tulee olemaan Titaaneille todellakin työntäyteinen. Punanutut pelaavat nimittäin kolmeen perättäiseen päivään kolme toinen toistaan kovempaa vieraskamppailua, kohdaten niin Raahe-Kiekon, JHT:n kuin Muik Hockeynkin sekä tutustuen siinä ohessa myös Pohjanmaan tunnetusti vieraanvaraiseen miljööseen.

Lokakuun toinen viikko on näin kotkalaisleiristä käsin katsottuna alkanut pikkuhiljaa valjeta.

Sinällään oli se [valkeneminen] on ollut jopa toivottuakin, sillä sen verran synkkä oli Titaanien vierailu viime lauantaina Jyväskylässä, jottei pelkkä suurinumeroisen Riemu-tappion märehtiminen olisi auttanut pidemmän päälle yhtikäs ketään.

Punanuttujen päävalmentaja Aapo Lampisen mukaan titaanimiehistö onkin päässyt jo yli pelillisestä ja tuloksellisesta pohjakosketuksestaan sekä kääntänyt katseensa tiukasti kohti tulevaa eli viikonlopun mittaista Pohjanmaan triplaansa.

– Pureskelimme Riemu-tappion joukkueen kesken varsin nopeasti pois mielistämme, jonka seurauksena kuluvalla viikolla onkin harjoituksissa ollut jälleen todella positiivinen sekä rento meininki, Lampinen tuumaa.

Titaanit ei vielä kuluvalla suomisarjakaudella ole saanut parastaan irti etenkään matkapeleissään, josta omaa karua kieltään kertovat ihan jo tilastot: kolme tappiota ja päästettyjä maaleja peräti 21 kappaletta.

Kotkalaiskäskijä Lampinen tokaisikin taannoin, että jotain pitää keksiä ja äkkiä, jotta meno vieraissa muuttuisi, sillä nähdynlaisella pelaamisella ei ole jatkossakaan muuta tulossa, kuin sitä kuuluisaa vastapuolen lämmintä kättä.

– Kyllä niitä syitä [heikoille vieraspelaamisellemme] on tässä ehditty jo miettiä niin valmennuksen kuin pelaajistonkin kesken – olemme keskustelleet porukalla sekä vaihdelleet näkemyksiä eli yhdessä pyrkineet viemään asioita eteenpäin ja samaan niitä paremmalle tolalle.

Lampinen peräänkuulutti ennen sarjapelien alkua haluavansa oman joukkueen pelaavan fiksua jääkiekkoa, jossa kaikki lähtee liikkeelle puolustuspelaamisen sekä oman pään turvaamisen kautta, eikä titaaniluotsin näkemys ole siitä vajaan puolentoista kuukauden ja kuuden pelatun pelin jälkeen muuttunut yhtikäs mihinkään.

– Perusajatus sille miten haluamme pelata on edelleen sama, joten nyt kaikkien pitää vain entisestään terävöittää omia otteitaan, parantaa keskittymistään sekä tehdä riittävästi tarvittavia toistoja, jotta saamme yhteisesti suunnittelemamme asiat toteutumaan myös kaukalon puolella, ”Api” sanailee.

– Tulevana perjantaina näemme sitten ensimmäisen kerran kantavatko nämä meidän yhteiset keskustelutuokiomme ja harjoituksissa hinkatut asiat miten hyvin hedelmää.

Titaanit pelaa tosiaankin Raahe – Kalajoki – Uusikaarlepyy-akselilla kolme suomisarjakamppailua kolmeen päivään, joten se vaatii varmasti ainakin jonkinlaista etukäteissuunnittelua sekä sumplimista?

– Olemme lähinnä painottaneet pelaajille oheistoiminnan ja ennen kaikkea oikeanlaisen palauttelun merkitystä, koska edessä on mitä oletettavimmin aika raskas viikonloppusavotta, Lampinen kommentoi.

– Toki myös pelisuunnitelmaamme pitää hieman vielä valmennuksen kesken miettiä sekä hioa, jotta jaksaisimme varmasti vähintään sen 180 minuuttia pelata laadukasta jääkiekkoa.

”Tietenkin lähdemme sillä asenteella matkaan, että...”

Titaanit kohtaa Pohjanmaan triplansa aikana niin Raahe-Kiekon, JHT:n kuin Muik Hockeynkin eli jo edelliskausilta tutuksi tulleet ja varsinkin koviksi kotijoukkueiksi osoittautuneet kilpakumppaninsa.

Punanuttujen päävalmentaja Aapo Lampista eivät edessä olevien Raahen, Kalajoen saati Uudenkaarlepyyn varmasti tulikuumina hehkuvat saunat liiemmälti hetkauta, vaikkei yhdeltäkään tulevista vastustajista ole helpolla pisteitä mukaan haettavissa.

– Tehdään yksi enemmän kuin vastapuoli, niin sillähän ne pelit voittaa, Lampinen veistelee.

– Totta kai tiedostamme sen, ettemme helpolla tule yhtäkään tulevan viikonlopun vastustajaa heidän kotikaukaloissaan kaatamaan, mutta sekin on edelleen fakta, että jokainen tämän sarjan vihulainen on täysin meidän voitettavissamme.

Kotkalaiset pääsevät iskemään Raahe-Kiekon (8.), JHT:n (6.) sekä Muik Hockeyn (3.) kimppuun oivallisesti altavastaajan asemasta, sillä jokainen kolmesta voittoletkussa porhaltavasta isäntämiehistöstä löytyy sarjataulukosta Titaanien (11.) yläpuolelta.

– Ei meidän edlleenkään kannata sen suuremmin keskittyä vastustajiin tai miten he ovat viime aikoina pelanneet, ”Api” alleviivaa ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Kaikki lähtee aina valmistautumisesta liikkeelle ja oma tekemisemme ratkaisee, joten meille tärkeintä on hoitaa oma leiviskämme huolella kunkin ottelun alusta aina sen loppuun asti.

Vaikkei punanutuilla ole mainittavasti vieraissa vielä tähän mennessä kulkenutkaan, ei Lampisen legioona aio lähteä vajaan 1300 kilometrin mittaiselle ja kolme peliä sisällään pitävälle moottorimarssille vain siksi, että se on kirjailtuna kotkalaisjoukkueen kalenteriin.

– Tietenkin starttaamme perjantaiaamuna sillä asenteella matkaan, että tulemme maanantaina aamuyöstä takaisin kotiin kolme voittoa ja yhdeksän pistettä rikkaampina, titaanipiiskuri täräyttää.

– Turha meidän on mennä varsinkaan vieraisiin vain osallistumaan ottelutapahtumiin, vaan tarkoituksemme on voittaa jok’ikinen sarjaohjelmaamme merkitty peli, kiekkoiltiin se sitten ihan missä tahansa!

Titaanit matkustaa perjantaina (11.10.) Raaheen, jossa majaansa E. Helaakoski Areenalla pitävä Raahe-Kiekko isännöi kello 18:30 käyntiin polkaistavaa suomisarjakamppailua.

Lauantaina (12.10.) punanutut iskevät puolestaan Pirkonsuon jäähallissa yhteen Kalajoen JHT:n kanssa kello 16:00 alkaen miteltävässä runkosarjataistossa.

Sunnuntaina (13.10.) kotkalaiset hyökkäävät Uuteenkaarlepyyhyn ja testaavat Komarov Arenalla kello 16:00 käynnistyvässä kahinassa vieraitaan kestitsevän Muik Hockeyn kotivireen.