Titaaniuransa maalitilin Pohjanmaan turneella avannut Markus Leppänen ja muu punanuttumiehistö lähtevät metsästämään tililleen lisää onnistumisia sekä sarjapisteitä Karhulaan lauantai-iltana vieraaksi saapuvan Virkiä Hockeyn isäntänä.
|
Pikkuhiljaa paljon voimavaroja vaatineesta Pohjanmaan turneestaan toipumaan päin oleva Titaanit lähtee edessä olevana viikonloppuna jatkamaan nousujohteista virettään kotikaukalossaan käsin. Punanutut kun saavat lauantaina Kotkan jäähallissa vastaansa Lapuan ylpeyden eli Virkiä Hockeyn, joka on isäntiensä tavoin aloittanut kuluvan suomisarjakautensa tuloksellisesti hieman yskähdellen.
Titaanien edeltävän viikonloppuna Pohjanmaalla viettämä triplapelireissu päättyi kotkalaisten kannalta varsin positiivisissa tunnelmissa, sillä punanutut pystyivät nostamaan tasaisesti tekemisensä tasoa ja poimimaan lopulta völjyynsä kolme arvokasta sarjapistettä.
Kotkalaisjoukkueen pääpiiskurin Aapo Lampisen mukaan punanutut saivat reissusta paljon hyviä yhteisiä kokemuksia sekä lisää hyödyllistä dataa siitä, missä Titaanit tällä hetkellä oikein pelillisesti menee.
Kun siihen päälle omaan pongopussukkaan onnistuttiin ahtamaan JHT:lle kärsityn voittolaukaustappion ja Muik Hockeysta otetun jatkoaikavoiton myötä lisää täytettä, ei oikeastaan muita tuliaisia olisi edes tarvittu.
– Jonkinlaisen flunssapöpön saimme Pohjanmaalta mukaamme, mutta muuten tässä on kyllä ihan hyvin ehditty jo viime viikonlopun rasituksesta toipua, Lampinen veistelee.
Punanutut tosiaankin paransivat niin pelillistä kuin tuloksellista ilmettään, kuin se kuuluisa sika juoksuaan ja varsinkin Uusikaarlepyyssä pelatut rapiat 61 minuuttia valoivat uskoa siihen, että kotkalaiset ovat oikealla tiellä oman pelaamisensa kehittämisen sekä entistä sujuvammaksi hiomisen suhteen.
– Vieraspelaamisemme oli selkeästi aiempaa viisaampaa ja nöyrempää, jonka lisäksi pystyimme mielestäni parantamaan tekemistämme oikeastaan ihan jokaisella mahdollisella eri osa-alueella, titaaniluotsi Lampinen kommentoi.
– Toivottavasti Pohjanmaalta tarttuneet opit säilyvät jatkossakin muistissamme, sillä samat lainalaisuudet pätevät myös kotikaukalossa pelatessamme.
Titaanit palaa edessä olevana viikonloppuna takaisin kotoisaan Kotkan jäähalliinsa, joten se jo itsessään tietää sitä, että nyt punanuttujen tulee samalla pompsahtaa taas altavastaajasta pelin hallintakapulan haltijaksi.
– Onhan se ihan selvä juttu, että kotona meidän pitää nimenomaan olla se osapuoli, joka peliä vie ja hallitsee tapahtumia kaukalossa, ”Api” paaluttaa.
– Se on niin ikään selvää, että eihän se peli itsessään muutu mihinkään, vaikka pelattaisiin kotona saati vieraissa eli siinä mielessä meidän on vain pyrittävä repimään itsestämme taas se paras mahdollinen suorituksemme irti, kun kiekko putoaa lauantai-iltana Karhulassa jäähän.
Titaaneilla on tosiaankin edessään varsin mielenkiintoinen jakso suomisarjapelien suhteen, sillä seuraavista 13:sta kuluvan vuoden puolella miteltävistä kamppailustaan kotkalaiset tahkoavat peräti 10 kotikaukalossaan.
Punanuttulaivaa läpi tuulen ja tuiverruksen ohjaavan Lampisen mukaan nyt jos koskaan Titaaneille tarjoutuu paikka iskeä oikein kunnolla sekä parannella asemiaan taistelussa paikoista kevään kliimaksiin eli pudotuspeleihin.
– Olemme tässä alkukauden aikana pelanneet selkeästi enemmän vieraissa, kuin mitä kotona ja kun emme matkapeleissä ole liiemmälti tuloksellisesti onnistuneet, näkyy se sitten suoraan tämänhetkisessä sarjasijoituksessamme, kotkalaiskäskyttäjä toteaa.
– Nyt kun pääsemme ennen vuodenvaihdetta pelaamaan paljon kotona, jeesaa se aivan varmasti aikeitamme nousta sarjataulukossa ylöspäin ja siihen saumaa meidän pitää myös kaksin käsin tarttua.
Viihdettä ja virvokkeita
Kotipelirupeamansa ensimmäisessä osassa Titaanit saa vastaansa aina vaarallisen ja rautaisella kokemuksella marinoidun Virkiä Hockeyn, joka pitkäaikaisen päävalmentajansa Pete Suonpään johdolla ei varmasti lähde Lapualta kohti eteläistä Suomea vain pelkkä maaseutumatkailun mukanaan tuoma hurma mielessään.
Virkiä kun on Titaanien tavoin pelannut syksyn aikana ennakko-odotusten vastaisesti ja hävinnyt selkeästi enemmän pelejä, kuin mitä he ovat kyenneet voittamaan.
Tosin punanuttujen vieraaksi lapualaiset porhaltavat kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa, joten näyttää siltä, että kelkka on pikkuhiljaa kääntymässä myös Etelä-Pohjanmaallakin kohti oikeaa suuntaa.
– Virkiä on minulle tuttu joukkue ainoastaan videoiden perusteella, joten sen takia heitä on hivenen vaikeaa lähteä etukäteisarvioimaan sen suuremmin, Titaanien päävalmentaja Aapo Lampinen tuumaa.
– Eiköhän Lapualta kuitenkin saavu hyvin suurella todennäköisyydellä erittäin nälkäinen ja paikoistaan maalit tekevä vastustaja meidän vieraaksemme, joten mitään helppoa iltapuhdetta ei ole taaskaan luvassa.
Jos ja kun Titaanit jostain voi itselleen pientä etua hakea, on se otteluohjelmasta, jonka mukaan punanutuilla on edessään vain yksi peli, kun taas Virkiä pelaa viikonlopun tiimellyksessä kaksi taistoa perättäisinä iltoina.
– Meille helpotusta tuo se, että pelaamme vain yhden pelin tulevana viikonloppuna, joten voimme keskittää kaiken fokuksemme ja voimavaramme sen kunnialla hoitamiseen, ”Api” analysoi.
– Sen pitäisi kyllä selkeästi sitten näkyä meidän osaltamme positiivisena ja raikkaana suorittamisena, sillä nyt mitään ei tarvitse taas säästellä seuraavalle päivälle.
Kolmen viikon tauon jälkeen takaisin kotiyleisönsä silmien eteen palaava punanuttumiehistö on jo itsessään hyvä syy lähteä lauantai-iltana liikenteeseen ja suunnata askeleet kohti Kotkan jäähallia.
Titaaniluotsi Lampisella on lisäksi mielessä muutama muukin ”täky”, joiden olettaisi ainakin jollain tapaa kääntävän urheilun ystävien mielet jääkiekon suuntaan, kaiken muun samaan aikaan Kotkassa tapahtuvan tarjonnan taholta.
– Suomi-sarjassa pelataan illasta sekä ottelusta toiseen aina erittäin viihdyttävää ja tapahtumarikasta jääkiekkoa, jota on luonnollisesti parasta seurata livenä, Lampinen fiilistelee ja jatkaa samaan hengenvetoon:
– Niin ja lauantainahan on uusitun Pub Lämärin avajaiset, joten ihan jo senkin takia kannattaa vääntäytyä lehtereille meitä kannustamaan sekä itseään erinäisillä nestemäisillä tuotteilla virkistämään!
Titaanien ja Virkiä Hockeyn välinen suomisarjataisto polkaistaan Kotkan jäähallissa lauantaina (19.10.) käyntiin kello 17:00 alkaen.
Liput kamppailuun maksavat 12 ja 8 euroa – alle 7-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen. TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!
|