Titaanien on iskettävä viikonloppuna työhaalarit tiukasti niskaan ja pistettävä parasta osaamistaan pöytään, jotta Suomi-sarjan kärkihaminoissa viipottavat Haukat ja Pyry Hockey joutuisivat tunnustamaan punanutut paremmikseen.
|
Edeltävissä otteluissaan voittoisasti esiintynyt ja muutenkin pelaamistaan parantanut Titaanit lähtee seuraavaksi testaamaan hyvän vireensä kestävyyttä Suomi-sarjan kovimpaan kärkeen kuuluvien vastustajien kyydissä. Punanutut kun iskevät edessä olevana viikonloppuna yhteen sekä Karhulaan vieraaksi saapuvan Järvenpään Haukkojen että Nokialla kohdattavan Pyry Hockeyn kanssa.
Mitä lähemmäs kohti kiekkokauden raskainta ajanjaksoa mennään, sitä varmemmin Titaanit on alkanut jälleen löytää peliinsä riittävän paljon tasaisuutta sekä tehokkuutta, jotta tiukat väännöt ovat kääntyneet viimeisimpien kierrosten aikana punanuttujen nimiin.
Kahden perättäisen voiton putkessa eteenpäin porhaltava kotkalaismiehistö on otteidensa parantumisen myötä saanut päävalmentajansa Aapo Lampisen mukaan päälle juuri oikeanlaisen tunnetilan, joka auttanee Titaanit myös jatkossa nähdynlaiseen tuloksentekoon.
– Voitot sekä parantuneet pelilliset otteet ovat luonnollisesti tuoneet entisestään lisää rentoutta ja positiivista fiilistä ihan jokaisen joukkueemme jäsenen arjen tekemiseen, Lampinen kommentoi.
Juuri se hyvä ilmapiiri ja pikkuhiljaa entistä lujemmalle pohjalle rakentuva joukkuehenki ovat niitä asioita, joiden avulla myös Titaanit on kyennyt kääntämään kelkkaansa kohti haluamaansa kulku-uraa.
– Olemme viime aikoina pystyneet pieniä pelillisiä juttuja parantamaan, samaten kuin yksittäiset pelaajat ovat nostaneet omaa tasoaan ja se on suoraan edesauttanut meidän yhteistä toimintaamme sekä tietysti myös otteluiden voittamista, kotkalaiskäskijä sanailee.
Lampisen kommenteista paistaa kauas oikeanlainen optimismi, vaikkeivät punanutut kuluneen viikon aikana parhaimmilla mahdollisilla ”työkaluilla” olekaan päässyt valmistautumaan tuleviin koitoksiinsa.
– Se kieltämättä sapettaa, ettemme ole päässeet kunnolla hiomaan kuvioitamme aina vain parempaan kuosiin, sillä sairasteluiden seurauksena viimeisimmissä jääharjoituksissamme on ollut hieman vähänlaisesti porukkaa paikalla, ”Api” harmittelee.
– Mutta nämä ajoittaiset vastoinkäymisetkin vain kuuluvat tähän touhuun ja niiden kanssa pitää pystyä elämään sekä luovimaan mahdollisimman hyvin eteenpäin.
Vaikkeivät Titaanien lähtökohdat viikonlopun kimurantteihin kamppailuihin mitkään parhaat mahdolliset ole, eivät kotkalaiset aio missään nimessä heittää kirvestään kaivoon, vaan tarkoitus on lähteä kovan taisteluhengen siivittämänä haastamaan kärkihaminoissa tiiviisti tällä haavaa viihtyvät vihulaisyhdistelmät.
– Nyt oikeasti näemme mikä meidän tasomme tällä hetkellä on, kun saamme vastaamme sarjan ihan ehdottomaan kärkikastiin kuuluvat vastustajat, Lampinen tuumaa.
Maltti on viikonlopun ykkösvaltti
Vanha viisaus sanoo, että miksi korjata sitä jos se ei ole rikki?
Juuri tätä ohjenuoraa Titaanitkin aikoo niin perjantaina kuin lauantainakin miteltävissä Suomi-sarjan runkosarjatohinoissaan noudattaa, sillä punanuttujen tekeminen varsinkin maalinestopelaamisen suhteen on alkanut lähennellä jo edeltävän kauden timanttista tasoa.
Tästä syystä kotkalaisten onkin vaalittava myös jatkossa hyvin toimivia pelillisiä osa-alueitaan, sillä juuri niihin nojaamalla jokainen tämän sarjan vastustaja on kaadettavissa.
Titaanien päävalmentaja Aapo Lampisen mielestä niin Muik Hockey- kuin Virkiä Hockey-voitoista mukaan saadut hyvät asiat kantavat aivan varmasti myös Haukat- sekä Pyry Hockey-kamppailuissa, kunhan punanutut vain malttavat noudattaa yhteisesti sovittuja juttuja ja puhaltaa, myös vaikeuksienkin osuessa vääjäämättä kohdalle, siihen yhteen sekä samaan hiileen.
– Saamme tulevana viikonloppuna vastaamme sarjan aivan terävimmän kärjen osaajat eritoten hyökkäyspelaamisessa, joten meidän pitää pystyä pelaamaan fiksusti ja säntillisesti varsinkin puolustussuuntaan, Lampinen evästää.
– Maltin on ehdottomasti säilyttävä vaihdosta toiseen, vaikka joutuisimmekin hieman pidempiä aikoja vain puolustamaan omaa maaliamme, mikäli oikeasti aiomme Haukat sekä Pyryn tosissamme haastaa saati lopulta kaataa.
Perjantaina Karhulaan saapuva Haukat on Titaaneille jo käynnissä olevan kauden osalta tuttu vastus, sillä joukkueet ovat lokakuun puolenvälin jälkimainingeille liikuttaessa ehtineet kohdata toisensa jo kolmeen otteeseen.
Harjoituspeleissä järvenpääläiset olivat punanutuille vielä aivan liian liukkaita ja taitavia, mutta sarjassa kotkalaiset sitä vastoin kampittivat hurjavireisen vihulaisensa vajaa kuukausi takaperin Kotkan jäähallissa mitellyssä taistossa maalein 5-3.
– Haukat on todella luistelu- ja hyökkäysvoimainen sekä yhtenäistä joukkuepeliä pelaava nippu, jolla on myös tehokas ylivoima, luettelee titaaniluotsi Lampinen kollegansa Mikko Juutilaisen valmentaman haukkaparven vahvuuksia.
– Meille siis erittäinkin tuttu vastustaja kyseessä, jolla on selkeä ja toimiva pelisapluuna, joten tuskinpa sieltä on mitään yllättävää perjantainakaan tulossa.
Haukat on tosiaankin liihotellut alkukauden aikana todella ylväässä asennossa, sillä jägeläisten tilille on merkitty kahdeksan voittoa 11:sta otteluun, joiden ansiosta Mighty Hawks of Monte Carlo löytyy sarjataulukon 2. sijalta.
Toki pieniä kuoppiakin on mahtunut vieraiden matkalle, joista viimeisin nähtiin edelliskierroksella Lappeenrannassa, Haukkojen käytyä ottamassa oikein kunnolla kölimöykkyä sarjanousija-PEPO HC:lta.
Mitään ”Voittamaton armada” ei siis ole tosiaankaan kyseessä, mutta helpolla Haukat ei varmasti taaskaan tule pyrstösulkiaan Karhulan perjantai-illassa myymään, vaan punanuttujen on lyötävä pöytään jos ei nyt paras, niin ainakin lähelle sitä osuva pelisuorituksensa kotivoiton napatakseen.
– Näimme jo edeltävässä keskinäisessä kohtaamisessamme, että pystymme myös järvenpääläiset voittamaan, joten miksemme voisi siinä onnistua uudemmankin kerran, ”Api” pukee sanoiksi varsin pelkistetyn näkemyksensä ottelun mahdollista lopputulemaa udeltaessa.
Haukkoja vastaan käytävä vuorenvarmasti tulikiven katkuinen sekä viihdyttävä kahina onkin omiaan valmistamaan Titaanien astumista lauantaina todelliseen ”suden suuhun”, sillä Nokialla sijaitsevalla Kattokeskus Areenalla viime kevään välierävastustaan vesi kielellä odotteleva Pyry Hockey haluaa varmasti näyttää kotkalaisille kaapin paikan.
Kaksi suomisarjamestaruutta putkeen napsinut nokialaispumppu on aloittanut kuluvan kiekkosesongin muutaman hieman yllättävänkin tappion siivittämänä, mutta pikkuhiljaa Toni Rautakorven suojattien vauhti on kuitenkin alkanut jälleen kiihtyä varsin odotetunlaiseen formuun.
Titaanit pääseekin sen myötä mitä oletettavimmin perinteiseen Pirkanmaalaiseen lauantaisaunaan, josta ei hirveän moni vierailija ole kuivin jaloin viimeisten vuosien saatossa kotiin lähtenyt.
– Pyry on omissa papereissani ja kaikilla mittareilla mitattuna se koko Suomi-sarjan kovin joukkue, josta löytyy myös sarjan parhaita yksilöitä ihan jokaiselle pelipaikalle, antaa kotkalaiskäskyttäjä Lampinen tunnustusta nokialaisleirin suuntaan.
– Jos me pääsemme perjantaina kotikaukalossamme ratkomaan kovaa haastetta, niin väitän sen vain entisestään kovenevan, kun suuntaamme lauantain kunniaksi Nokialle.
Pyry Hockey on Haukkojen tavoin läiminyt kiekkoja vastapuoltensa rysiin varsinaisella kahmalokaupalla, joten mihinkään maalintekokilpailuun punanuttujen on turhaa nokialaisisäntiensä kanssa lähteä.
– Puolustuksen kautta meidän pitää Pyryäkin vastaan pelata – tarkoituksemme on saada heiltä tila sekä aika ja miksei tietysti myös pelihuumorikin hieman harmaan alueen toimilla pois, ”Api” avaa viikon päättävän taiston etukäteissuunnitelmaansa.
– Mikäli onnistumme edellä mainituissa asioissa ja saamme lyötyä omista tekopaikoistamme kiekkoa riittävän hyvin pussiin, en epäile hetkeäkään etteikö myös Pyry olisi kotihallissaan kaadettavissa!
Titaanien ja Haukkojen välinen suomisarjataisto polkaistaan Kotkan jäähallissa perjantaina (25.10.) käyntiin kello 18:30 alkaen.
Liput kamppailuun maksavat 12 ja 8 euroa – alle 7-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.
Lauantaina (26.10.) punanutut puolestaan hyökkäävät Nokialle ja testaavat Kattokeskus Areenalla vieraitaan kestitsevän Pyry Hockeyn kotivireen kello 17:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjan runkosarjaottelussa. TERVETULOA KANNUSTAMAAN TITAANIT KOTIVOITTOON!
|