Veeti Kaplaksen ilmeestä on havaittavissa, että herran halin kohteena olevan Simo Kauppisen taikakaulin on vain hetkeä aiemmin ratkaissut Seiskatien herruus-taiston Titaanien nimiin.
|
Lauantai-iltana Kotkan jäähallissa Suomi-sarjan runkosarjapelin merkeissä toisistaan mittaa ottaneet Titaanit sekä Karhulaan vierailulle saapunut Hunters onnistuivat pitämään tasaisen ja paljon jännittäviä tilanteita sisältäneen kamppailun aikana koko 287-päisen yleisön varpaisillaan aina loppusummerin soimiseen asti. Lopulta vaakakuppi kääntyi kuitenkin selkeästi ahnaammin Seiskatien herruusvaltikkaa takaisin haltuunsa hamunneelle sekä klassisesti mehut varsin vajavaisella miehityksellä liikkeellä olleesta porvoolaispumpusta pihalle puristaneille punanutuille, jotka onnistuivat täten viemään ”paikallistaiston” nimiinsä maalein 3-2 (1-1, 1-0, 1-1).
Titaanit – Hunters 3-2 (1-1, 1-0, 1-1)
06:03 1-0 Rene Hiekkataipale (Erik Naroma, Kotaro Murase) 19:53 1-1 Toni Lehikoinen (Elmo Aarnimetsä, Joni Kivinen) 35:20 2-1 Kim Nordström (Valtteri Vuosjoki, Miika Herrala) YV 47:34 3-1 Simo Kauppinen (Veeti Kaplas, Erkka Huttunen) VoM 51:37 3-2 Elmo Aarnimetsä (Juho Rantanen) AV
Maalivahdit:
Titaanit – Atte Pulsa 12+7+14= 33 torjuntaa Hunters – Oskari Hokka 7+14+10= 31 torjuntaa (poissa 58:15-60:00)
Jäähyt:
Titaanit 2 x 2min= 4min Hunters 3 x 2min= 6min
Lauantai-itaan mennessä kaikki keskinäiset välienselvittelynsä kuluvan kauden osalta Karhulaan vieraaksi saapuneelle Huntersille hävinnyt Titaanit oli ilmiselvästi päättänyt, että nyt päättyy porvoolaisten riemumarssi ja jatkossa on punanuttujen vuoro juhlia kukkoina tunkiolla Seiskatien herruustaistoissa.
Kotkalaiset onnistuivatkin suorittamaan suunnitelmiensa mukaisen kostoiskun todella vajavaisella pelaajarosterilla matkassa olleelle ”paikallisvastustajalleen”, joskaan helpolla ei Titaanit kyennyt siitä huolimatta kotivoittoa porvoolaisista ottamaan.
Lopulta punanuttujen leveämpi materiaali käänsi kuitenkin taiston vaakakupin isännille suotuisaksi ja näin ollen Titaanit pääsikin juhlimaan 3-2-lukemiin päättyneen suomisarjakamppailun voittoa.
– Kotivoitto pahasta ”paikallisvastustajasta”, jonka kaiken lisäksi saimme vielä pidettyä vain kahdessa tehdyssä maalissa, on mielestäni kova suoritus, myhäili Titaanien päävalmentaja Aapo Lampinen tyytyväisenä.
Punanuttujen suorittaman kostoiskun arvoa nosti Lampisen mukaan vielä eritoten se tyyli, jolla kotkalaiset onnistuivat pistämään aiemmissa väännöissä niskan päällä olleen Huntersin polvilleen.
– Totta kai se merkkaa isosti, että pystyimme Huntersin kaatamaan ja ottamaan Seiskatien herruuden haltuumme, ”Api” tokaisi ja jatkoi samaan hengenvetoon:
– Tuollaisella taistelutahdolla ja työnteolla saavutettu voitto nostaa aivan varmasti joukkueemme uskoa omaan tekemiseen ja kasvattaa itseluottamusta, vaikka se olisi sitten otettu kenestä tahansa vastustajasta.
Titaanipiiskurin mielestä selkein syy sille, miksi nyt ottelun päättymisen jälkeen oli punanuttujen vuoro juhlia, oli kylmästi se, että kotkalaiset onnistuivat tasaisella neljän ketjun jauhamisellaan puristamaan mehut pihalle vain vajaalla kolmella kentällisellä matkassa olleesta porvoolaispumpusta.
– Ehkäpä se sitten vain näkyi pelissä, että meillä oli niin sanotusti miehistöylivoima Huntersiin nähden ja pystyimme sen avulla lopulta puristamaan heistä mehut pihalle, Lampinen summasi.
– Olimme lisäksi myös piirun verran terävämpiä maalipaikoissa – eli hyödynsimme paremmin kaverin tekemät virheet, kuin he taas meidän tekemämme töppäilyt.
”Hieno homma, että pystymme tekemään tulosta”
Vaikkei lauantaisesta Seiskatien herruustaistosta lopulta kehkeytynytkään tasollisesti ehkä sitä maailman suurinta jääkiekkospektaakkelia, oli se siitä huolimatta jälleen kerran varsin viihdyttävää ja jännittävää seurattavaa paikalle Kotkan jäähalliin saapuneille 287 katsojalle.
Titaanit sai hienoisista käynnistymisvaikeuksistaan huolimatta itselleen toivomansa alun peliin, kun Rene Hiekkataipale karkasi reilun kuuden minuutin jälkeen puoliksi nokikkain porvoolaishäkkäri Oskari Hokan kanssa, eikä jättänyt tälle lopulta minkäänlaisia mahdollisuuksia torjuntaan.
Hiekkataipaleen komeasti sivaltama 1-0-osuma oli punanutuille siinäkin mielessä erittäin tervetullut, sillä ennen sitä Hunters oli ehtinyt jo muutamaankin otteeseen kilauttelemaan kotkalaisrysän rautoja terävillä laukauksillaan.
Erätauolle saakka Titaanit ei kuitenkaan johtoasemassa päässyt siirtymään, sillä vieraat iskivät vain seitsemän sekuntia ennen summerin soimista syntyneestä vastahyökkäyksestä laatan häkkiin, kun lähestulkoon paraatiovista sektoriin liukumaan päässyt Toni Lehikoinen napautti tarkalla rannekudilla verkon kireälle pitkästä aikaa kotkalaismaalia vartioineen Atte Pulsan selän takana.
Jos oli ensimmäinen kaksikymppinen tasaista ja vauhdikasta venkslaamista, ei toinen erä siihen juuri muutosta tuonut – toki se on sanottava, että mitä pidemmälle peli eteni, sitä selkeämmin alkoi Titaanien materiaaliylivoima puremaan porvoolaisiin, jotka eivät aivan yhtä ahnaasti enää hyökyneet päälle punanuttupuolustajia paineistamaan.
Kiivaasti omiltaan tulosta vaatinut kotiyleisö sai kuin saikin lääkettä tarpeeseensa ajassa 35:20, kun punanuttujen illan toinen ylivoimapyöritys tuotti komean lopputuleman.
Eppu Oksanen, Miika Herrala ja Valtteri Vuosjoki petasivat syötöillään vetopaikan p-pisteen kaarella päivystäneelle Kim Nordströmille, jonka muulinpotkumaisella voimalla lähtenyt onetimer-lyöntilaukaus lennätti telkän klassisesti pönttöön sekä isännät uudemman kerran johtoon.
Lisää kylmää vettä vähillä energioilla punanuttujen kanssa painineiden porvoolaisten niskaan kaatoi puolestaan päätöserän kahdeksannella peliminuutilla maalintekoon irtaantunut Simo Kauppinen, joka sai suoranaisesti herkutella kumimuikun Hunters-nuottaan Veeti Kaplaksen kermaisesta esityöstä.
Kauppisen iskemän 3-1-maalin jälkeen Titaanit nosti selkeästi jalkaa kaasulta ja alkoi keskittyä enemmänkin oman maalinsa varjeluun sekä tarkkaan puolustuspelaamiseen, kun taas porvoolaiset pyrkivät vielä kaivamaan kaikki mahdolliset voimanrippeensa framille voittotaisteluun vielä mukaan päästäkseen.
Taistelun tiivistyi lopulta äärimmilleen jälleen kerran monessa mukana olleen ja kotkalaisyleisön suosiksi päässeen Anton Heikarin hölmöhkön rangaistuksen aikana, sillä kotkalaiset saivat jollain ihmeen ilveellä sössittyä omat kuvionsa niin, että Hunters karkasi alivoimalla 2-1-ylivoimahyökkäykseen.
Kyseinen temppu tuottikin Titaanien kannalta katsottuna kitkerän seurauksen, kun Elmo Aarnimetsä laukoi kiekon punanuttupussari Pulsan ulottumattomiin ja maalieron jälleen yhteen.
Toista vastaanvalaista virhettä isännät eivät kuitenkaan enää suostuneet tekemään ja kun Pulsakin käytännössä muurasi veräjänsä umpeen varmoilla torjunnoillaan, ei Huntersia pelastanut tappiolta enää edes porvoolaispiiskuri Pekka Siikalan pelin lopussa ottama aikalisä saati maalivahti Oskari Hokan vetäminen vaihtopenkille sekä tasoitusosuman haku kuuden kenttäpelaajan voimin.
Titaanit nimittäin sumputti sen verran lahjakkaasti puolustusalueensa keskustan tukkoon, ettei sinne olisi liihotellut edes itikka ilman joutumista liiskatuksi, joten summerin pärähtäessä kolmannen kerran Karhulan lauantaissa, pääsivät punanutut juhlimaan ansaittua ja ennen kaikkea erittäin maukasta 3-2-kotivoittoa ”paikallisvastustajastaan” Porvoon Huntersista.
– Hieno homma, että pystymme tekemään tulosta, vaikka pelaamisessamme onkin edelleen omat pienet juttunsa, joita pitäisi kaikin mahdollisin keinoin pystyä parantamaan, sanaili titaaniluotsi Aapo Lampinen pelin jälkimainingeissa.
– Tokihan sitten taas loppujen lopuksi merkkaa kuitenkin vain se, mitä siellä valotaululla seisoo pelin päätyttyä ja etenkin tänään kyseinen tulos oli meidän kannaltamme katsottuna erittäin hyvä.
Niinhän se vain on, että suomisarjajääkiekkokin on kylmää tulosurheilua ja jos tahdot saavuttaa jotain muutakin kauden päätteeksi, kuin pelkästään hyvän mielen, on pelejä pystyttävä voittamaan selkeästi tiuhempaan tahtiin, kuin häviöiden keräämisen omaan pussiin.
– Tällä hetkellä meininki näkyy Suomi-sarjassa olevan se, että mikäli aiot pysyä mukana pudotuspelipaikkataistelussa, pitää sinun lähestulkoon joka pelisi voittaa, Lampinen hymähti.
– Sen verran tiivis tuo taulukon keskikasti nyt kieltämättä on, että tässä on kehitteillä vielä erittäinkin mielenkiintoinen loppurypistys runkosarjan osalta.
Voitto Huntersista ja siitä saadut pisteet tulivat siis Titaaneille enemmän kuin tarpeeseen, poistaen samalla ainakin hieman paineita tuloksen teolta tulevalle viikolle, jossa punanutut ottavat erää sekä sarjakakkosen Haukkojen että suomisarjakärki-Pyry Hockeyn kanssa.
– Ei meidän tarvitse kärkinippujakaan vastaan lähteä yhtikäs mitään nöyristelemään, vaikka haaste onkin eittämättä Suomi-sarjan ehdottomasti kovin mahdollinen, ”Api” kommentoi.
– Olemme jo kahdesti aiemmin ehtineet Haukat sarjapelien tiimoilta tälle syksyä kohdata ja voitot ovat niistä tasaisten vääntöjen jälkeen 1-1 – myös nokialaisten kyydissä pysyimme lokakuun lopulla todella vajaalla kokoonpanolla hienosti rapiat 45 minuuttia, joten ei Pyry Hockeykaan ole mikään ylitsepääsemättön vaikea vuori kiivettäväksi.
Eli kotkalaiskäskijän sanojen perusteella punanutut tulevat vielä, ennen jo horisontissa siintävää joulutaukoa, lyömään aivan kaiken osaamisensa pöytään Suomi-sarjan ehdottoman crème de la crèmen lyödäkseen?
– Luonnollisesti lähdemme kumpaakin kivikovaa vihulaista kaatamaan – pelit lähtevät aina 0-0-tilanteesta liikenteeseen ja mitä vain voi tapahtua, kunhan itse uskomme omiin mahdollisuuksiimme sekä noudatamme säntillisesti omaa pelisuunnitelmaamme!
Kat’s Cafen nälkäisimmät titaanipelaajat: # 23 Kim Nordström & # 30 Atte Pulsa
Ottelun maalikooste on katsottavissa Titaanien Youtube-kanavalta.
Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa SchalesPhoto-sivustolta.
Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa jatkuu ensi viikon keskiviikkona (11.12.), kun punanutut matkustavat Järvenpäähän, jossa majaansa pitävä Haukat isännöi K-Rauta Areenalla kello 19:20 alkavaa koitosta.
Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia joko Leijonat.tv-palvelun tai Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.
|