Keravan jäähallissa lauantai-iltana miteltävät "Itsenäisyyspäivän etkot" tulevat varmasti tarjoamaan aiempaa selkeästi tiukemman taiston Titaanien ja KJT Miesten välillä.
|
II-divisioonan Etelä-lohkon piikkipaikalla paistatteleva Titaanit matkaa seuraavaksi kohti Keravan jäähallia, jossa mitellään lauantai-iltana erittäin suurella todennäköisyydellä varsin tiukka kiekkokoitos. Kostoa edellisen keskinäisen kohtaamisen selkäsaunan jäljiltä janoava KJT Miehet haluaa aivan varmasti maksaa punanutuille potut pottuina ja katkaista kotkalaisten jo kuuden ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken kovaäänisten kannattajiensa tukemana.
”Itärintamalta ei mitään uutta” – kyseisen tekstinpätkän olisi voinut lukaista kuluneen marraskuun aikana useaan otteeseen Titaaneita koskevan uutisoinnin yhteydessä.
Sen verran vakaasti titaanipursi on nimittäin seilannut voitosta voittoon, Haukoille lokakuun lopulla koetun jatkoaikatappion jälkeen.
Sama voittoisa tahti jatkui myös edellisviikonloppuna, kun punanutut poimivat jälleen jokaisen kuudesta tarjolla olleesta lisäpisteestä vyölleen, kaatamalla varsin kivuttomasti sekä HC Giantsin että HCK Salamat.
Kyseisen ”tuplan” ja pahimman uhkaajansa Haukkojen kompuroinnin myötä Titaanien johto sarjataulukossa kasvoi jo kuuden pisteen mittaiseksi sekä teki näin punanuttujen ”päänahasta” entistä halutumman kapistuksen vastustajien keskuudessa.
Titaanileirissä pitkään hallussa ollut ”Rautaliigan” Etelä-lohkon piikkipaikka ei ole päävalmentaja Marko Oksasen mukaan aiheuttanut juuri minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseen.
– Sarjajohto ei ole vaikuttanut meidän pelaamiseemme juuri ollenkaan – kertovathan tuloksetkin jo siitä, että rutiinitasomme on säilynyt ottelusta toiseen varsin kovana, toteaa Oksanen.
– Harjoituksissa olen sen sijaan joutunut pelaajia välillä muistuttamaan, että emme edelleenkään ole saavuttaneet vielä yhtikäs mitään ja töitä on paiskittava samaan tahtiin kuin aiemminkin.
Sarjajohtajan harteilla lepäävän viitan vaikutuksista Titaanien haastajien tekemiseen kokeneella kotkalaisluotsilla on varsin perinteinen näkemys.
– Totta kai se vastustajiin vaikuttaa niin, että kaikki haluavat saada meiltä pisteitä sekä parhaimmassa tapauksessa pyrkiä kaatamaan lähes voittamattoman sarjakärjen, mietiskelee Oksanen.
Vaikka Titaanit onkin porhaltanut kutakuinkin voitosta voittoon, on punanuttujen pelaamisessa vielä paljon parannettavaa.
Yksi tällainen osa-alue on peleihin sisääntulo, sillä kotkalaiset ovat nyt jo kolmessa edellisessä koitoksessaan ottaneet heti alussa kiekon omaan verkkoonsa ja vasta sen jälkeen iskeneet työhaalarit niskaan.
Otteluihin valmistautumisessa on siis petrattavaa, vai kuinka?
– Jollain tasolla se voi johtua siitäkin, mutta onhan se kiekko myös pomppinut viime peleissä vastustajille heti alkuminuuttien aikana varsin suotuisalla tavalla, kommentoi Oksanen.
– Toisaalta taas olemme heti aikaisen takaiskun jälkeen heränneet pelaamaan ja kääntäneet jok’ikinen kerta homman nimiimme.
”Ei helppoja pisteitä tarjolla”
Tiiviissä tahdissa pelejä edellisviikonloppujen aikana pelannut Titaanit pääsee nyt keskittymään vain yhden vastustajan kohtaamiseen, sillä edessä ei ole kuin lauantainen vierailu Keravan jäähalliin.
Punanuttuja isännöivä sarjatulokas KJT Miehet onkin tähän väliin erinomaisen loistava testi, sillä kotkalaiset pääsevät pitkästä aikaa painimaan todella kokeneen, monissa liemissä marinoidun ja kaikenlaiset konnankoukut hallitsevan vastustajan kanssa.
– Onhan se hyvä asia, että pääsemme lähtemään ennakolta vaikeaan vierasotteluun pitkä voittoputki alla, sanailee Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.
Lisää haastetta tiukan taiston alla Titaaneille tuo se tosiasia, että ”Rautaliiga”-tasolle niin tutut poissaolot vaikuttavat jälleen jonkin verran joukkueen iskukykyyn.
– Vähän kokoonpanon kanssa tässä on taas haasteita ilmassa, sillä erinäisten poissaolojen takia emme pääse matkaan aivan parhaalla miehityksellämme, titaaniluotsi harmittelee.
– Turha siitä on kuitenkaan sen suurempaa ongelmaa tehdä – mennään niillä mitä jalkeille saamme.
”Sherwood Gardenissa” majaansa pitävä ja tällä hetkellä sarjataulukossa 6. sijalla oleva KJT Miehet on edelleen yksi Etelä-lohkon niin sanotuista ”mustista hevosista”.
Päävalmentajansa Teijo Schneiderin johdolla operoiva todella tulivoimainen joukkue on alkukierroksilla kokemansa kulttuurišhokin jälkeen päässyt varsin hyvin sisään Suomen neljänneksi korkeimman sarjatason tunnelmaan ja se asia kannattaa myös titaanileirissä ottaa huomioon.
Kotkalaismiehistöä käskyttävä Oksanen painottaakin, ettei syyskuussa isketyllä ja Titaanien rökälemäiseen 14-4-kotivoittoon päättyneellä pelillä ole tässä kohtaa kautta minkäänlaista painoarvoa.
– Ensimmäisen keskinäisen kohtaamisemme lopputulos on syytä unohtaa aivan tyystin – sillä ei tässä kohtaa ole enää minkäänlaista merkitystä, evästää Oksanen omiaan.
– Kohtaamme vähän kuin uuden vastustajan, koska uskon KJT Miesten päässeen syksyn aikana jyvälle tämän sarjatason metkuista.
Vaikeasta vastuksesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, Titaanit keskittyy taas kerran vain ja ainoastaan omaan tekemiseensä kaukalossa.
– Emme lähde tässäkään kohtaa sen enempää vastustajaa tuijottamaan, vaan pyrkimys on keskittyä tekemään omaa juttuamme parhaalla mahdollisella tavalla, naulaa Oksanen lauantaisen koitoksen pääteesinsä.
Pitkästä aikaa Keravan jäähallissa pelattavaan viralliseen sarjaotteluun (toim. huom. edellinen kerta joulukuussa 2009 pelatut Suomi-sarjan ristiinkarsinnat) matkaava titaanimiehistö saa muun KJT Miesten joukkueen ohella vastaansa vastikään keravalaisten riveihin liittyneen ex-titaanihyökkääjä Markus Rämän, joka pyrkii saletisti lyömään omat mausteensa jo ennakolta mielenkiintoisena porisevaan keitokseen.
Rämän ohella kotkalaisia yrittää kuumottaa myös aina äänekkäästi omiaan tukeva ja vastapuolelle kenkkuileva kotiyleisö, jonka kanssa niin ikään äänijänteistään tunnetut titaanikannattajat ovat vuosien saatossa käyneet monen monituista unohtumatonta verbaalimyllyä.
– Kyllä lauantaista on tulossa hyvinkin erilainen koitos kuin syyskuussa Kotkassa pelatusta pelistämme, tuumii Oksanen.
– Rivejään entisestään vahvistanut KJT Miehet tekee varmasti kaikkensa meidät voittaakseen, joten taaskaan ei helppoja pisteitä ole tarjolla.
KJT Miesten ja Titaanien välinen II-divisioonan runkosarjaottelu polkaistaan Keravan jäähallissa lauantaina (5.12.) käyntiin kello 16:20 alkaen.
Mikäli et lähde Keravalle kannustamaan punanuttuja vierasvoittoon, voit seurata kamppailun tapahtumia Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.
|