”Sitä hommaa tehdään, jota valmennus käskee”

24.2.2016

Mikko Lehtinen luottaa Titaanien jatkavan siitä mihin runkosarjassa jäätiin ja marssivan lopulta aina päätyyn asti.
Mikko Lehtinen luottaa Titaanien jatkavan siitä mihin runkosarjassa jäätiin ja marssivan lopulta aina päätyyn asti.

Titaanien jokapaikanhöylänä kuluvalla kaudella tunnetuksi tullut Mikko Lehtinen odottelee jo vesi kielellä HCK Salamoiden kohtaamista. Punanuttumiehistön konkarien joukkoon 26-vuoden iästään huolimatta lukeutuva Lehtinen nimittäin uskoo vakaasti joukkueensa menestysmahdollisuuksiin perjantaina käynnistyvissä ”Rautaliigan” pudotuspeleissä.

Viime viikonloppuna päättynyt II-divisioonan Etelä-lohkon runkosarja oli alusta loppuun asti kuluvaksi kaudeksi taas oman edustusorganisaation alle siirtyneen Titaanien heiniä.

Seurajohto linjasikin jo kesähelteillä tavoitteeksi nousun Suomi-sarjaan tulevaksi sesongiksi, eivätkä hienosti sujuneet pelit ole ainakaan liiemmin hillinneet punanuttuihin kohdistuvia odotuksia.

Titaanipaidassa jo viidettä kauttaan viilettävä Mikko Lehtinen ottaa utelut mahdollisten nousupaineiden kasautumisesta pelaajien niskaan lähinnä olankohautuksella vastaan.

– En nyt sitten tiedä onko kukaan joukkueemme jäsenistä ottanut kyseisestä asiasta [l. nousutavoitteesta] liiemmin paineita, Lehtinen tokaisee.

– Olemme pyrkineet alusta asti menemään peli kerrallaan eteenpäin ja hyvinhän kyseinen taktiikka on toiminut – sen myötä uskoisin myös niiden mahdollisten menestyspaineiden pudonneen ainakin osittain pois harteiltamme.

Moni varmasti oletti Titaanien olevan viime kautta heikompi joukkue, sillä lähtihän punanuttujen riveistä edelliskeväänä pois suuri määrä kokemusta, johtajuutta ja tehopisteitä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä tilalle tulleet nuoret ja nälkäiset kotkalaisseuran omat kasvatit ottivat heti paikkansa pelaavassa kokoonpanossa, antaen näin oivaa tulitukea kokeneemmalle osastolle.

– Ei se minusta ollut huono juttu ollenkaan, että joukkue meni osittain uuteen uskoon, toteaa Lehtinen.

– A-nuorista nousi mukaan iso nippu taitavia ja hyväkuntoisia pelaajia, jonka ansiosta me vanhemmatkin saamme nyt välillä vähän levätä.

Lehtiseen sanaan on helppo uskoa ihan jo Titaanien runkosarjan aikana esittämiä peliotteita ja tuloksia katsomalla. Kotkalaisjoukkue on jättänyt puheet muiden huoleksi ja tehnyt tasaisen tappavaan tahtiin tulosta kaukalon puolella.

– Ei todellakaan voi sanoa, että meillä huonosti olisi runkosarja sujunut, mutta Haukoille ja KJT Miehille vieraissa kärsityt tappiot olisivat kyllä olleet vältettävissä, ”Leka” mietiskelee.

Hienosti sujuneen ja lopulta selvään voittoon päättyneen runkosarjan myötä toisen polven titaani uskookin vakaasti joukkueensa mahdollisuuksiin myös aina arvaamattomissa pudotuspeleissä.

– Nyt edessä ovat sitten pudotuspelit, joissa lähdemme testaamaan rahkeitamme ja uskon vahvasti siihen, että me myös menemme päätyyn asti, naulaa Lehtinen itsevarmana.

Joukkueen menestyessä yksilötkin nousevat helpommin esiin. Lehtisen kohdalla edelliskauden tehopistemäärä parani kahdella lukemiin 4+11, vaikkei se 26-vuotiaalle pelimiehelle kovin tärkeä tilasto edes ole.

– Ainahan sitä enemmänkin voisi pinnoja ja maaleja olla kasassa, jos paikoista laittaisi kovemmalla prosentilla sisään, saati edes pääsisi niille tekopaikoille, mies hymähtää.

– Tehopisteet eivät kuitenkaan koskaan ole olleet minulle mikään pääasia, vaan joukkueena menestyminen, mutta onhan niitä toki aina välillä kiva tehdä.

Yksi iso syy henkilökohtaisten tehojen ajoittaiseen vähyyteen on aivan varmasti ollut se, että Lehtisestä on kuluneen runkosarjan aikana kuoriutunut Titaanien päävalmentaja Marko Oksaselle todellinen luottosotaratsu.

Punanuttuuotsi on nimittäin voinut surutta heitellä Lehtistä pelipaikalta toiselle ja odottaa pelaamisen tason pysyvän tästä huolimatta vakaana.

– Kyllä se pelipaikkojen vaihtelu on silloin tällöin vaikuttanut omaan tekemiseeni, jokapaikanhöylä toteaa.

– Etenkin silloin, jos olen koko viikon hinkannut harjoituksissa pakkina ja sitten perjantaina kuullut olevani huomisessa pelissä sentteri.

Vuodenvaihteen jälkeen Lehtinen on kuitenkin kotiutunut todella komeasti miehelle jo junioriajoilta erittäin tutuksi tulleelle puolustajan tontille.

– Viimeajat ovat kulkeneet varsin hyvin pakkina ja siihen pelaamiseen alkaa jo pikkuhiljaa taas tottua, ”Leka” myötäilee.

– Eikä sillä kyllä ainakaan itselleni ole loppupeleissä mitään väliä, millä paikalla sitä pelaa – sitä hommaa tehdään, jota valmennus käskee.

No mitenkäs sitten ne maalivahdin hommat luonnistuisivat, mikäli käsky kyseiselle pelipaikalle yllättäen kävisi?

– Kyllähän sitäkin voisi mennä kokeilemaan kuinka koppi tarttuisi, Lehtinen naurahtaa.

– Tuskin se kuitenkaan kovin paljon huonommin sujuisi kuin nykyisellä veskarikolmikolla.

Pelien koventuessa pidot tunnetusti paranevat

Perjantaina Titaanien osalta alkavat puolivälierät pyörivät jo vinhasti punanuttujen mielensopukoissa. Kotkalaisleirissä avauskiekon putoamista jäähän odotetaankin innolla, sillä niinhän sitä sanotaan, että pudotuspelit ovat ”pelaajien kulta-aikaa” jääkiekkoilun saralla.

– Hienot hetkethän tässä kieltämättä ovat käsillä ja kyllä ne pelit runkosarjaan nähden tulevat aivan saletisti kovenemaan, toteaa titaanipuolustaja Mikko Lehtinen.

– En nimittäin jaksa uskoa, että Salamat tai mikään muukaan tämän sarjan joukkue lähtisi vain osallistumismielessä pelaamaan näitä pelejä – kyllä siellä jokainen tahtoo tämän leikin voittaa.

Titaanien ase II-divisioonan Etelä-lohkon runkosarjassa oli kevään ja kesän aikana kuivatreeneissä hankittu kova kuntopohja sekä sen mukanaan tuoma vahva liike, jotka hyydyttivät vastustajan toisensa perään viimeistään otteluiden kolmansissa erissä.

Lehtinen näkee samojen lääkkeiden tepsivät myös astetta kovemmissa peleissä.

– Rutiinissa ja taidossa saatamme muutamille joukkueille tässä sarjassa hävitäkin, mutta paikkaamme ne puutteet samoilla lääkkeillä kuin runkosarjassa – kova kunto ja sen mukanaan tuoma liike kaukalossa ovat olleet aseemme koko kauden ajan, ”Leka” kommentoi.

Titaanien ykköspakkipariin kotiutunut pelimies näkee myös yhden selkeän pelillisen osa-alueen, jota kotkalaisten on syytä parantaa.

– Oman pään pelaamiseen meidän pitää saada vielä hitusen lisää malttia ja terävyyttä, sillä puolustamalla niitä mestaruuksia kuitenkin yleensä aina voitetaan, Lehtinen linjaa.

Runkosarjan voiton myötä Titaanit saa puolivälierissä vastaansa 8. sijalle sijoittuneen HCK Salamat, joka ei varmasti tule olemaan mikään helppo pala purtavaksi.

– Salamat on kokeneilla pelaajilla marinoitu joukkue, joka todellakin osaa pelata näitä kovempia pelejä – meidän pitää olla tarkkana heidän kanssaan, eikä päästää heitä yllättämään, Lehtinen sanailee.

Joukkueet ovat kuluvan kauden aikana kohdanneet jo kahdesti ja Titaanit oli kummallakin kerralla parempi. Voiko näistä voitoista ammentaa enää mitään niksejä mukaan pudotuspelikahinoihin?

– Kyllä niistä sen voi ottaa, että tiedämme pystyvämme Salamat voittamaan, ”Leka” pyörittelee.

– Muuten sitten taas niitä runkosarjapelejä on enää turha muistella, sillä pudotuspelit ovat aina ihan omanlaisensa maailma, jossa meidän on paras vain keskittyä kokoajan olennaiseen.

Pudotuspelit ovat toden totta täysin oma maailmansa ja niissä nähdään monesti hieman tuntemattomampienkin pelimiesten nousu parrasvaloihin.

Onko Titaaneissa odotettavissa tällaisia mahdollisia uusien tähtien kukkaan puhkeamisia?

– Yleensähän tällaisiin kysymyksiin on tupattu vastaamaan Ville Myyryläinen, joten turha poiketa hyväksi havaitusta linjasta, Lehtinen virnuilee.

– ”Myyrä” alkoi vuodenvaihteen jälkeen kasvattaa itselleen pleijaripartaa ja vihdoin sekä viimein on jotain tuloksiakin jo nähtävissä.

– Ihan tämän peliliikkeen takia uskon hänen olevan kovassa tikissä, kun tosipelit viikonloppuna pyörähtävät käyntiin, ”Leka” kannustaa maaliahnetta joukkuekaveriaan.

Kevät on myös urheilunseuraajille hienoa aikaa ja kaikkihan sen tietävät, että etenkin jääkiekko on parasta paikan päällä katsottuna.

Titaanit sai jo runkosarjan päätöskierroksen kotiotteluunsa houkuteltua II-divisioonatasolle hyvän katsojamäärän (vajaat 500 henkeä), joten lauantaisen puolivälieräsarjan ratkaisupelin voi hyvällä omalla tunnolla odottaa tuovan jälleen paljon silmäpareja Ilona Areenan lehtereille.

– Olisihan se hienoa, jos väki löytäisi tiensä katsomaan pelejämme, sillä on aina mukavampi pelata, kun katsomossa on paljon porukkaa, sanoo Lehtinen toiveikkaana.

– Vähän vielä lisää ääntä sekä tunnetta katsomon puolelle, niin se välittyy entistä paremmin myös meidän kaukalossa viilettävien pelaajien suuntaan.

Lopuksi vielä se odotettu kysymys: Miten päättyy puolivälieräsarja Titaanit – HCK Salamat?

– Kyllä me välieriin menemme, paaluttaa ”Leka” tuima ilme kasvoillaan.

– Otamme kaksi suoraa voittoa, niin meidän ei tarvitse mitään yhteispisteitä laskea saati jatkoaikoja pelata.

Tähän kannanottoon ei ole mitään lisättävää.