Tilastojen taikaa: Titaanit – HCK Salamat

23.2.2016

Taistelu paikasta "Rautaliigan" Etelä-lohkon välieriin alkaa perjantaina Kirkkonummella!
Taistelu paikasta "Rautaliigan" Etelä-lohkon välieriin alkaa perjantaina Kirkkonummella!

Perjantai-iltana Kirkkonummella käyntiin polkaistavissa II-divisioonan Etelä-lohkon pudotuspelien puolivälierävaiheessa toisensa kohtaavat Titaanit ja HCK Salamat on hyvä perata läpi myös tilastoja tutkailemalla.

Titaanit ja Salamat on monelle jääkiekkoa seuraavalle tuttu taistelupari vajaan jo 10 vuoden takaa Mestiksestä.

Myös Salamoiden edeltäjän, EPS:n, kanssa punanutut väänsivät vuosien saatossa monta tiukkaa koitosta Suomi-sarjassa, eikä kirkkonummelaisporukka ole kuluneen kahden kauden aikana ollut ”Rautaliigassakaan” helppo pala kotkalaisille purtavaksi.

Meneillään olevan sesongin aikana Titaanit ja HCK Salamat ovat ehtineet taittaa jo kahdesti peistä runkosarjakarkeloiden merkeissä.

Titaanit vei syyskuun (26.9.) lopulla Kirkkonummen Varuboden Areenalla mitellyn ja yhteensä 12 täysosumaa sisältäneen kamppailun nimiinsä Aapo Lampisen laukoman 4-6-voittomaalin turvin, vaikka Salamat pistikin loppuun asti tiukasti kampoihin peräti neljä kiekkoa titaanivahti Niilo Pussisen selän taakse livauttaneen Jussi Penttalan johdolla.

Lopulta punanuttujen voittolukemiksi kirjattiin hyvin alasarjamainen tulos 7-5, jonka myötä Titaanien pistepussi täyttyi kolmella arvokkaalla sarjapisteellä.

Huomionarvoista punanuttujen vierasvoitossa oli se, että Titaaneille kärsimänsä tappion lisäksi Salamat joutui poistumaan kotikaukalostaan kallella kypärin vain viisi muuta kertaa, ollen näin Etelä-lohkon 4. paras kotijoukkue.

Joukkueiden uusintakohtaaminen Kotkassa ajoittui puolestaan marraskuun (29.11.) lopulle ja kyseisen, Ilona Areenalla pelatun, taiston vei lopulta nimiinsä Titaanit, vaikka vieraat laittoivatkin avauserässä lepsusti pelanneille isännilleen luun syvälle kurkkuun.

Punanuttujen saatua kahdessa jälkimmäisessä erässä jalkansa liikkeelle ja pelaamisensa jälleen ykkössentterinsä Joni Kainulaisen (3+2) johdolla rullaamaan, putosi Salamat lopullisesti kyydistä ja joutui lähtemään 6-1-lukemin päättyneen kahinan jälkeen allapäin kotimatkalle.

Vaikka Titaanit veikin nimiinsä molemmat runkosarjakamppailut, eivät pisteet irronneet todellakaan helpolla. Tämä punanuttujen on syytä muistaa, kun pudotuspelejä aletaan pelata, sillä ilman työntekoa, ei ”Rautaliigassa” saa haluamaansa palkintoa.

Se on tosin Salamoiden kohdalla jopa silmiin pistävää, etteivät kirkkonummelaiset onnistuneet 13 runkosarjassa pelaamansa vieraspelin aikana poimimaan mukaansa kuin neljä pistettä (yksi suora voitto ja yksi jatkoaikatappio), joten jos Petro Koivusen luotsaama poppoo mielii välieriin suunnata, on kotipelien hyvä vire saatava jollain taikatempuilla päälle myös vieraskaukalossa.

Titaanit taas oli tasaisen hyvä niin kotona kuin vieraissa, joten ei ole ihme, että kotkalaiset saivat runkosarjan päätteeksi kasaan 69 pistettä, joka on maksimimäärästä (78) vajaa vain yhdeksän vaivaisen täyn verran.

Vaikka tilastot on etenkin pudotuspeleissä usein syytä heittää jos ei nyt suoranaisesti roskakoriin, niin ainakin taka-alalle, saa niitä tutkimalla muodostettua jonkinlaisen käsityksen mahdollisesta lopputulemasta.



PARHAAT PISTEMIEHET JOUKKUEIDEN RUNKOSARJAKOHTAAMISISSA


Titaanit – Joni Kainulainen 2. 3+3= 6p & Santeri Kunttu 2. 1+4= 5p
HCK Salamat – Jussi Penttala 1. 4+0= 4p & Ville Martin 1. 0+4= 4p


TITAANIT


Joukkueen kotisivut: www.titaanit.fi
Kotipaikkakunta: Kotka
Vastuuvalmentaja: Marko Oksanen
Kapteeni: Topi Paappanen

Sijoitus Eteläisen alueen II-divisioonan runkosarjassa: 1. 
Tehdyt maalit: 159
Päästetyt maalit: 69
Rangaistusminuutit: 385
Yleisökeskiarvo: 318

Paras pistemies runkosarjassa: Joni Kainulainen 25. 18+35= 53p
Paras maalintekijä runkosarjassa: Santeri Kunttu (21)
Jäähykuningas runkosarjassa: Juho Luukkonen (44min)
Eniten pelannut maalivahti runkosarjassa: Niilo Pussinen 13. pmk 2.78 / 91,07 %


HCK SALAMAT


Joukkueen kotisivut: www.salamat.fi
Kotipaikkakunta: Kirkkonummi
Vastuuvalmentaja: Petro Koivunen
Kapteeni: Mika Taurivuo

Sijoitus Eteläisen alueen II-divisioonan runkosarjassa: 8. 
Tehdyt maalit: 95
Päästetyt maalit: 134
Rangaistusminuutit: 336
Yleisökeskiarvo: 126

Paras pistemies runkosarjassa: Jeremi Teukku 23. 20+14= 34p
Paras maalintekijä runkosarjassa: Jeremi Teukku (20)
Jäähykuningas runkosarjassa: Immo Suutarinen (68min)
Eniten pelannut maalivahti runkosarjassa: Lauri Kokko 11. pmk 4.50 / 89,93 %



ETELÄ-LOHKON PUDOTUSPELIEN PELAAMISTAPA 2015–2016


”Rautaliigan” Etelä-lohkon pudotuspelit pelataan tänäkin keväänä läpi niin sanotusti typistettynä versiona.

Tämä tarkoittaa sitä, että kussakin pudotuspelivaiheessa (puolivälierät, välierät ja finaalit) voittaja ratkaistaan kahden keskinäisen ottelun yhteispistemäärällä.

Voitosta saa kaksi (2) pistettä ja tasapelistä yhden (1) pisteen.

Mikäli yhteispisteet ovat kahden 60 minuuttia kestävän ottelun jälkeen tasan, seuraa 20 minuutin mittainen ja neljällä neljää vastaan pelattava jatkoerä, jossa ei ole äkkikuolema-periaatetta.

Jos joukkueiden paremmuutta ei jatkoeränkään aikana saada selville, ratkaistaan voittaja voittolaukauskilpailun avulla.

Pudotuspelisarjojen ”kotietu” määräytyy siten, että runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue saa päättää aloittaako se sarjan kotona vai vieraissa.
 

IT'S PLAYOFF TIME, BABY!