Sarja-avauksen ”esiottelu” itärajalla

8.9.2016

Titaanien ja Ketterän välillä perjantaina käytävä ”kenraaliharjoituskoitos” tulee mitä luultavimmin olemaan jälleen kerran todella tiukka vääntö.
Titaanien ja Ketterän välillä perjantaina käytävä ”kenraaliharjoituskoitos” tulee mitä luultavimmin olemaan jälleen kerran todella tiukka vääntö.

Titaaneilla on ohjelmassaan vielä yksi vaivainen harjoitusottelu ennen reilun viikon päästä edessä olevaa Suomi-sarjan avauskamppailua. ”Kenraaliharjoituksen” pelipaikka ei voisi paljon osuvampi saati vaikeampi olla, sillä punanutut matkustavat perjantaina Imatralle, jossa paikallisella Spa Areenalla miteltävää koitosta isännöi kotkalaisten edessä elokuun puolivälissä polvistunut Ketterä.

Titaanien harjoitusottelurupeama on ollut varsin nousujohteinen ja positiivissävytteinen.

Vaikkeivät punanutut olekaan edellisvuosien malliin marssineet voitosta voittoon, on joukkueen peliesityksissä ollut nähtävissä niin paljon hyviä piirteitä ja jämerää tekemistä, ettei yksikään Suomi-sarjassa vastaan asettuva vihulainen voi olettaa kotkalaisten olevan vain pelkkä pala kakkua.

– Hyppäys ”Rautaliigasta” Suomi-sarjaan ja välillä Mestis-kyytiinkin on ollut monelle meidän pelaajallemme iso – pelinopeus -ja kovuus ovat niitä olennaisimpia eroja sarjatasojen välillä, Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen kommentoi.

Viimeisin osoitus Titaanien iskukyvystä ja ennakkoluulottomasta asenteesta nähtiin keskiviikkona Ilona Areenalla, jossa vieraillut Mestis-pumppu Heinolan Peliitat sai tehdä parhaansa, jotta se kykeni punanutut kukistamaan.

Vahva esitys olikin omiaan nostamaan entisestään titaanipelaajien uskoa omaan tekemiseensä.

– Erityisesti nuoret pelaajamme näkivät, että he pystyvät kamppailemaan aivan tasapäin sarjaporrasta ylempänä pelaavien kokeneempien kaverien kanssa, sanoo Piispanen.

– Se on ihan selvä juttu, että eilisellä suorituksellamme on erittäin iso vaikutus itseluottamuksemme kasvamiseen.

Titaanit toden totta huomasi, että jääharjoituksissa ja peleissä läpi käydyt sekä treenatut asiat ovat toimineet myös käytännössä, jonka myötä joukkueen oma tyyli pelata on alkanut hioutua aina vain valmiimpaan muotoon.

– Meidän pitää jatkossakin pitää yllä sitä samaa hyvää tekemistä kautta linjan – aggressiivinen liikkuminen ja karvaaminen sekä puolustuspelaaminen eritoten tasakentällisin ovat selkeitä valttikorttejamme, asettelee Piispanen riviin punanuttujen vahvuuksia.

– Kyseisillä aseilla pystymme aivan varmasti laittamaan ihan minkä tahansa eteen asettuvan vastuksen todella ahtaalle.

Korjattavaakin totta kai löytyy, sillä pelin ja itse pelaamisen ei vielä tähän aikaan kaudesta kuulukkaan olla valmista.

– Tärkein juttu, jota olen pelaajillekin painottanut, on ehdottomasti kokonaisvaltainen pelaaminen, sillä sen pitää toimia otteluissa lähestulkoon saumattomasti koko joukkueen osalta, ”Pise” naulaa.

– Peliitat-pelistä jäi selvästi mieleen se, että jäähyjä ei ole suuria määriä vara ottaa, koska erikoistilanteet ratkovat tiukkoja otteluita.

– Myös alivoimapelaamistamme meidän pitää jatkossa parantaa – sen on yksinkertaisesti oltava jämäkämpää, peräänkuuluttaa titaanipiiskuri Piispanen.

Lämmin perjantai-ilta luvassa?

Yleensähän homma on niin, että viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua on aina omanlaisensa spektaakkeli, joten perjantai-iltana Imatralla keppitapeltava kamppailukaan tuskin pettää ennakko-odotuksia.

Tämä siksi, koska kotijoukkue Ketterällä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähes pakonomainen tarve näyttää Titaaneille, että edellisessä keskinäisessä koitoksessa koettu kirvelevä tappio oli vain kauneusvirhe matkalla kohti ylempää sarjaporrasta.

– Vastustajalla on varmasti paljon tavaraa hampaankolossa vajaan kuukauden takaisen Kotkan vierailunsa jäljiltä, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen rauhalliseen tyyliinsä.

– Ketterällä oli luultavasti odotukset sen pelin tuloksen suhteen täysin erilaiset kuin mitä lopputulema piti sisällään, joten siinä mielessä heiltä voi odottaa kahta kauheampaa rypistystä meitä vastaan.

Jarno Mensosen luotsaaman Ketterän yllätti varmasti eniten se seikka, ettei Titaanit suostunut millään taipumaan saati lopettamaan luistelu ja taistelua, vaikka imatralaiset hallitsivatkin peliä sekä kontrolloivat kiekkoa suhteellisen selkeästi.

– Se lienee selvää, että kun viikon päästä avaamme sarjan niin ikään Imatralla Ketterän vieraana, ovat he  huomisessa taistossa varmasti todella kiinnostuneita niin omastaan kuin meidänkin pelaamisesta, Piispanen arvelee.

Kun kyseessä on niin sanotusti sarja-avauksen ”esiottelu”, ei voi välttyä ajatukseltä, että Spa Areenalla yritettäisiin rankan viikon päätteeksi ottaa lähes jok’ikisessä tilanteessa hieman senkkaa vastapuolen nenästä.

– En laskisi hirveää painoarvoa sille, että viimeisessä harjoituspelissä haettaisiin mitään sen suurempia asetelmia sarjaan, sillä kaikilla joukkueilla on kuitenkin päätarkoituksena keskittyä aina omaan tekemiseen, ”Pise” toppuuttelee.

Luvassa on siitä huolimatta suhteellisen saletisti hyvin perinteinen Titaanien ja Ketterän kohtaaminen, jossa pelataan rehdisti ja kovaa sekä annetaan sopivassa määrin myös tunteiden leiskua.

– Pelasimme viimeksi Ketterää vastaan Kotkassa hyvävauhtisen ja laadukkaan ottelun, joten samanlaista koitosta odotan myös perjantailta, sanailee Piispanen.

– Uskoisin myös ennen kaikkea rehdin fyysisen pelaamisen nostavan päätään ja tunteiden olevan sitä myöten pinnassa, sillä Ketterä haluaa näyttää meille, ettei sitä etenkään kotiyleisönsä pysty vetämään höplästä.

Ketterän ja Titaanien välinen harjoitusottelu polkaistaan Spa Areenalla perjantaina (9.9.) käyntiin kello 18:30 alkaen – liput kamppailuun maksavat 5 euroa.
 

TITAANIEN KOKOONPANO 9.9.2016 @ IMATRA


# 18 Santeri Kunttu – # 77 Roope Lantta C – # 6 Aapo Lampinen A
# 60 Kalle Kolehmainen – # 16 Marko Puhakka

# 25 Juho Luukkonen – # 21 Jesse Hurme – # 24 Ville Myyryläinen
# 55 Jere Kola

# 36 Juuso Löppönen – # 10 Eppu Oksanen – # 9 Jere Lifländer
# 3 Markus Salminen – # 33 Henri Saukkonen

# 88 Joni Jokila A – # 23 Tomi Salovaara – # 44 Niko Lakimo

# 1 Henri Penttilä
( # 35 Niilo Pussinen )