Titaanien ja Ketterän välisestä, kuluvan Suomi-sarjakauden kolmannesta, ”Kaakkois-Suomen herruustaistosta” tuskin tulee tälläkään kerralla puuttumaan menoa saati meininkiä.
|
Keskiviikkoiltana on taas kerran vuorossa yksi kuluvan Suomi-sarjakauden hienoimmista tapahtumista, kun toisilleen niin rakkaat kiistakumppanit Titaanit ja Ketterä taittavat keskenään peistä Kaakkois-Suomen herruustaiston merkeissä. Punanutut pääsevät Imatralla miteltävään kamppailuun varsin hyvistä lähtökohdista, sillä sarjakärjessä porskuttavat ”Vuoksen soturit” saavat vastaansa kolmen perättäisen voiton putkessa liitävän kotkalaisjoukkueen.
Titaanit on viimeisten otteluidensa aikana parantanut menotahtiaan jääkiekkoilun Suomi-sarjassa, kuin se kuuluisa sika juoksuaan.
Tämän myötä vaikean alun ansiosta ”kellarikerrokseen” juuttuneet punanutut ovat parannelleet osakkeitaan sarjataulukossa, nousemalla peräjälkeen poimimiensa kolmen täyden pistepotin myötä pois ”karsintapeikon” välittömästä syleilystä.
Tuloksellisesti selkeästi parantuneiden otteiden seurauksena myös puheet pudotuspelipaikan lunastamisesta ovat saaneet katetta alleen, sillä eroa 8. sijalla tällä hetkellä olevaan ja yhden ottelun enemmän pelanneeseen Liikunnan Riemuun on seitsemän pistettä.
Titaanien päävalmentaja Mika Piispasen mukaan kolmen voiton putkeen on syynä pari perin merkittävää seikkaa.
– Jos me alkukaudesta tuskailimme lähes joka pelissä maalipaikkojen tuhlailun kanssa, niin nyt olemme edeltävissä kamppailuissamme pystyneet käyttämään niitä hyödyksemme selvästi paremmalla prosentilla, Piispanen ynnäilee yhteensä 16 tehtyä osumaa tuottaneita koitoksia.
– Myös maalivahtipelimme on terästäytynyt Joel Luhtasen esittämien otteiden myötä – hän on tarjonnut muulle joukkueelle selkänojan, johon on ollut hyvä turvata vastustajan saamien momentumien hetkillä.
– Nämä samat osa-alueet kun ovat keskiviikkonakin reilassa, pystymme aivan varmasti voitosta Ketterän vieraana tosissamme tappelemaan, ”Pise” mietiskelee.
Punanuttupiiskuri osuu tällä arvelulla harvinaisen oikeaan, sillä millään puolivillaisella peliesityksellä, ei sarjaa johtavan Ketterän kotihallista pisteitä haeta.
Imatralaiset ovat nimittäin tähän mennessä Jarno Mensonsen komennossa pelaamissaan 16 runkosarjaottelussa keränneet tililleen 40 pistettä sekä tehneet eniten maaleja (92) ja samalla myös päästäneet vähiten (22) kiekkoja omaan verkkoonsa.
Lienee siis sanomattakin selvää, että Ketterän tasoista ”höyryjunaa” vastaan pitää pelin olla mintissä täydet 60 minuuttia, eikä virheitä omissa saati tumpelointeja maalipaikoissa liiemmin sallita.
– Meidän pitää Imatran keskiviikkoillassa pystyä niin nöyrästi puolustamaan kuin hyökkäämäänkin tiiviinä viisikkona – eli toisin sanoen kyetä tekemään Ketterän pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi, Piispanen kommentoi.
– Henkilökohtaiset virheet pitää ehdottomasti saada minimiin ja tämä onnistuu, kunhan vain osaamme tarpeen tullen olla jopa riittävän ylinöyriä.
– Maalivahtipelin tulee tietenkin olla myös rautaa ja omissa maalintekopaikoissamme meidän pitää olla huolellisia sekä riittävän päättäväisiä, jotta pystymme ne hyödyntämään, ”Pise” naulaa.
”Takaa on hyvä tulla”
Titaanit sekä Ketterä ovat kuluvalla kaudella kohdanneet Suomi-sarjan runkosarjassa jo kahteen otteeseen ja kummallakin kerralla imatralaiset ovat poistuneet selkeän voiton saattelemina kaukalosta ”Kaakkois-Suomen herroina”.
Titaanileirissä muistot edellisistä paikallistaistoista eivät luonnollisestikaan ole kovin ruusuiset, mutta siitä huolimatta punanutut eivät millekään opintomatkalle aio Imatralle lähteä.
– Tottahan toki lähdemme omilla vahvuuksillamme pelaamaan, emmekä siitä aio liiemmin Spa Areenallakaan tinkiä, mutta ei meidän silti ole mikään tarve pelata kovinkaan kaunista jääkiekkoa saati viihdyttää kotiyleisöä, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
Tilastoja tutkimalla keskiviikkoisesta koitoksesta ei mitään kovin tasaista luulisi tulevan, sillä Ketterä on läiminyt punanuttuja nekkuun niin oikealta kuin vasemmalta sekä Imatralla (0-12) että Kotkassakin (2-8) pelatussa koitoksessa.
– Olemme sarja-avauksessa kokemamme ”tukkapöllyn” jälkeen saaneet 16 peliä lisää kokemusta Suomi-sarjatasolta ja se on kantanut aivan varmasti hedelmää – meidän ei todellakaan tarvitse lähteä huomiseen paikallisotteluun kotijoukkuetta nöyristelemään, ”Pise” tokaisee.
– Me nimittäin tulemme laittamaan kaikkemme likoon sen suhteen, että saisimme taiston jälkeen mukaamme muutakin kuin pelkkää kokemusta.
Rujot loppulukemat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta kyseisistä kamppailuista, sillä etenkin Ilona Areenalla väännetystä kahinassa Titaanit näytti avauspuolikkaan aikana, ettei se todellakaan ole mikään pelkkä pala kakkua Ketterällekään.
– Se [l. Ketterä-kotiottelun ensimmäiset 30 minuuttia] oli meille selkeä signaali siitä, että urheilussa kaikki on edelleen mahdollista – ei Ketteräkään mikään ylitsepääsemätön este ole, vaikkakin kyseessä on Suomi-sarjan selkeästi taitavin joukkue, sanailee titaaniluotsi Piispanen.
– Toivottavasti ketteräpelaajat edes jollain tapaa uskovat, että huomenna olisi luvassa helppo peli, sillä sitä se ei todellakaan tule olemaan.
Vuoksen partaalle on siis keskiviikkoillaksi odotettavissa myrskytuulta Kotkasta, kun nälkäinen ja hyvällä pelifiiliksellä varustettu haastaja saapuu Spa Areenan kirkkaiden valojen loisteessa paistattelevan sarjakärjen vieraaksi.
– Pääsemme lähtemään kolmen perättäisen voiton putken myötä positiivisin mielin Imatralle, jossa voimme varsin paineettomassa tilassa haastaa Ketterän taisteluun paikallispelin voitosta, tuumii Piispanen.
– Niinhän sitä sanotaan, että ”takaa on hyvä tulla” ja siihen me myös vakaasti uskomme!
Ketterän ja Titaanien välinen Kaakkois-Suomen herruustaisto polkaistaan Spa Areenalla keskiviikkona (23.11.) käyntiin kello 18:30 alkaen.
Mikäli et lähde Imatralle kannustamaan punanuttuja vierasvoittoon, voit seurata kamppailun tapahtumia Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.
|