Puolivälin krouvissa

25.11.2016

Sairastuvalla paluun kaukaloon tehnyt titaanikippari Roope Lantta johdattaa voitontahtoisen punanuttujoukkionsa lauantai-iltana Kotkassa vierailevan KJT:n kimppuun.
Sairastuvalla paluun kaukaloon tehnyt titaanikippari Roope Lantta johdattaa voitontahtoisen punanuttujoukkionsa lauantai-iltana Kotkassa vierailevan KJT:n kimppuun.

Titaanit koki muutama päivä takaperin Ketterän käsittelyssä tylyn palautuksen takaisin jäänpinnalle. Sarjakärjen Imatralla antama oppitunti ei kuitenkaan vienyt punanuttujen uskoa omaan tekemiseensä ja sen myötä lauantaina Ilona Areenalle saapuva KJT saaneekin vastaansa voitontahtoisen sekä sopivalla tavalla ärsytetyn että näytönhaluisen kotijoukkueen.

Titaanit on ennen lauantaista KJT-kotiotteluaan ehtinyt tähän mennessä pelata kuluvalla Suomi-sarjakaudella tasan puolet runkosarjan ottelumäärästä (18).

Kyseisten kamppailujen aikana on käynyt selväksi, että Suomen kolmanneksi korkein sarjataso on nuorelle ja varsin kokemattomalle titaanimiehistölle todella hyvä kehitysalusta, jossa illasta toiseen vastaan asettuvat kovatasoiset vastustajat suoranaisesti pakottavat punanutut pistämään parastaan tarjolla olevien pisteiden eteen.

Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen onkin tyytyväinen joukkueen osoittamasta kehityskaaresta, sillä alku ei todellakaan ollut helppo edelliskaudet ”Rautaliigassa” tahkonneelle kotkalaisjoukkueen perusrungon ympärille muodostetulle pelaajakatraalle.

– Kulunut syksy on ollut meille kasvamista tämän sarjan vaatimalle tasolle, myöntää Piispanen avoimesti.

Piispasen tarkoittamaa kasvua on näkynyt lähes kaikessa mahdollisessa pelihommiin liittyvissä asioissa, mutta muutama osa-alue nousee erityisesti esiin, jossa Titaanit on viime aikoina oikeasti terästänyt rutkasti otteitaan sitten runkosarjan alkukierrosten.

– Otteistamme ovat pelikokemuksen karttuessa jääneet pois vielä alkukaudesta meitä vaivanneet henkilökohtaiset virheet sekä tehottomuus omissa maalipaikoissa, ”Pise” luettelee.

– Lisäksi olemme saaneet karsittua ottelukohtaisen jäähymäärämme vain muutamaan kakkoseen per peli ja samalla myös parantaneet rutkasti alivoimapelaamistamme.

– Pelillisistä asioista selkein parannus on tapahtunut vaalimassamme pelitavassa. Tarkoituksemme on pyrkiä paineistamaan kovaa sekä kääntämään peliä nopeasti kiekon haltuun saatuamme – se on alkanut hiljalleen iskostua jokaisen pelaajan tajunnanvirtaan, titaanipiiskuri tokaisee tyytyväisenä.

Vaikka Piispanen haluaakin lähestyä kulunutta syksyä onnistumisten kautta, muistuttaa kokenut kiekkomies omiaan myös yhdestä jääkiekkoilun vanhasta lainalaisuudesta.

– Työnteko kuitenkin jatkuu kovana täst’edespäinkin, sillä liika tyytyväisyys tappaa tunnetusti kehityksen, ”Pise” naulaa.

Se on selvä juttu, että nyt pelattujen pelien aikana kasaan haalittu vajaan 1,2 pisteen ottelukohtainen keskiarvo ei tule missään nimessä keväällä riittämään titaanimiehistön tavoitteena olevaan pudotuspelipaikkaan.

Parannusta pitää siis vielä ennen 17. joulukuuta alkavaa sarjataukoa tapahtua, jotta tällä hetkellä seitsemän pisteen päässä oleva ”paikka auringossa” avautuisi myös punanutuille.

– Ennemmin tarkastelisin pistetilannettamme vasta joulutauolla, sillä silloin näemme hyvin pitkälti sen, mistä asetelmista kevätkaudelle lähdetään – eli toisin sanoen, onko pudotuspelipaikka vielä mahdollista saavuttaa, Piispanen mietiskelee.

Pisteitä olisi siis ennen joulutaukoa edessä olevista seitsemästä ottelusta siis tultava tiheämpään tahtiin, kuin mitä tähän mennessä. Sama henkinen romahtaminen ei siis saa enää toistua, mikä keskiviikkona Imatralla nähtiin, sillä muuten pudotuspeliviiva karkaa hyvin nopeasti kotkalaisten ulottumattomiin.

– Emme ole kuluvalla kaudella yhtäkään muuta joukkuetta, kuin Ketterää, vastaan romahtaneet nähdyllä tavalla, joten uskon, että joukkue käsittelee tämän asian jälleen fiksulla tavalla ja ottaa siitä oppia jatkoa silmällä pitäen, rupattelee titaaniluotsi Piispanen itsevarmaan tyyliinsä.

Uuteen nousuun

Titaanit aloittaa Suomi-sarjan runkosarjan jälkimmäisen puoliskon kohtaamalla lauantaina Ilona Areenalla kahta sijaa taulukossa alempana olevan tuusulalaisen KJT:n, jonka avulla kotkalaiset aikovat lähteä rakentamaan uutta nousua sekä voittoputkea.

– Vaikka Imatralla tulikin tyly muistutus tämän sarjan kovuudesta, ei meidän uskomme omaan tekemiseemme siitä silti järkkynyt mihinkään suuntaan, kommentoi Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

– Voimme positiivisin mielin taas lähteä huomiseen otteluun metsästämään tarjolla olevia kolmea pistettä.

Santtu Viitaluoman valmentama vierasjoukkue on syksyn aikana tullut Titaaneille varsin tutuksi, sillä punanutut iskivät KJT:n kanssa kahdesti yhteen harjoituskauden aikana sekä nuijivat pari viikkoa takaperin Hyrylässä mitellyssä runkosarjakohtaamisessa tuusulalaiset kumoon maalein 6-2.

Kyseisessä kamppailussa Titaanit oli kuskin pukilla kutakuinkin täyden peliajan, eikä KJT:llä ollut liiemmin nokan koputtamista vikkelästi luistinta liikuttaneen ja töitä paiskineen kotkalaisjoukkueen komentaessa marssin tahtia.

– Kohtasimme KJT:n muutama viikko takaperin ja uskoisin, että saamme tämänkertaisenkin pelin käännettyä nimiimme täysin samoilla aseilla, kuin millä teimme sen vieraskaukalossa, sanailee Piispanen.

Titaanien tutut aseet tulevat jälleen olemaan kovan pelitempon ylläpitäminen, vahva karvauspelaaminen sekä sen tuottamien riistojen mukanaan tuomien tekopaikkojen hyödyntäminen riittävän kovalla prosentilla.

– KJT sortui viimeksi suureen kiekonmenetysten määrään keskialueella ja me pystyimme käyttämään ne hyödyksemme sekä kääntämään pelin nopeasti takaisin heidän puolustuspäähänsä, muistelee Piispanen edellisen kohtaamisen kotkalaisille kääntäneitä asioita.

– Myös kova paineistuksemme ja siitä seurannut riistopelaamisemme olivat myrkkyä vastustajalle.

Jos Titaanien nykysaldosta otetaan pois Ketterää vastaan pelatut pelit, näyttää punanuttujen tehtyjen ja päästettyjen maalien saldo lähes identtiseltä (53 – 52).

Tämä kertoo siitä, että kotkalaiset ovat ottelusta toiseen pelanneet tasaisia koitoksia, joissa joukkueen peräpää on pitänyt varsin kelvollisesti, mutta maalinteon kanssa on ajoittain ollut ongelmia.

Piispanen tunnustaa tämän, mutta haluaa samalla myös muistuttaa, että ennen Ketterä-ottelua Titaanit teki kolmessa voittoisassa ottelussaan 16 täysosumaa ja päästi vain kuusi kiekkoa omaan rysäänsä, joten voittamiseen tarvittava oikeanlainen balanssi maalinteon ja oman veräjän suojaamisen välillä on pikkuhiljaa löytymässä.

– Puolustuspelaamisemme on ollut varsin tiivistä edellisissä otteluissamme, pois lukien keskiviikkoinen Imatran kamppailu, ja se toimi niin ikään hienosti viime KJT-ottelussa – tarvitsemme samanlaista onnistumista myös lauantaina, ”Pise” toteaa.

Tehdyistä maaleista tulevia onnistumisen tunteita olisi Titaanien silti hyvä saada kokea jatkossa entistä useammin ja tähän auttaa se, mikäli punanutut onnistuisivat laittamaan takkuilleen pakkopelaamisensa järjestykseen.

Titaanit on tällä haavaa yksi vähiten miesylivoimalla osumia takoneista joukkueista, joten yksi nykyjääkiekkoilussa isossa arvossa voittotaisteluissa aina oleva sektori jäänee liian usein hyödyntämättä.

– Ylivoimapelaamisemme on ollut syksyn aikana aivan liian passiivista – olemme liiaksi hakeneet sitä ”varmaa paikkaa” ja laukaukset ovat sen myötä jääneet piippuun, näkee Piispanen suurimmaksi syyksi heikolle pakkopeliprosentille.

– Vetoja pitää siis saada aikaiseksi selkeästi enemmän, sillä niiden jatkumona myös maaleja rupeaa aivan varmasti syntymään nähtyä selkeästi enemmän.

Onnistumisten mahdollisuutta parantaa aina se, mikäli kaukalossa vimmatusti taistelevan joukkueen takana on äänekkäästi omiaan kannustava kotiyleisö.

Titaaneilla tällainen taustavoima on tunnetusti jok’ikinen kausi seuran historiassa ollut, eikä meneillään oleva Suomi-sarjasesonki ole tuonut muutosta aiempaan.

Punanuttujen yleisökeskiarvo (401) kotiotteluissa on koko sarjan 3. paras, mutta lisää totta kai aina mahtuisi vajaat pari tuhatta henkeä sisuksiinsa vetävän Ilona Areenan lehtereille.

– Totta kai toivomme näkevämme kotiotteluissamme aina vain enemmän yleisöä, sillä joukkue saa katsomon puolelta tulevasta tuesta otteisiinsa aimo annoksen lisää itseluottamusta ja näyttämisenhalua, joka poikii aivan varmasti lisää onnistumisia kaukalon puolella, ”Pise” sanailee.

– Keskiviikon heikko esitys jätti joukkueelle niin paljon tavaraa hampaankoloon, että haluamme ihan jo siitä syystä tehdä kaikkemme sen eteen, että pystymme huomenna iskemään taas parasta osaamistamme tiskiin!

Titaanien ja KJT:n välinen Suomi-sarjakahina polkaistaan Ilona Areenalla lauantaina (8.10.) käyntiin kello 17:00 alkaen. Liput kamppailuun maksavat 8 ja 5 euroaTERVETULOA!
 

OSALLISTU JOULUPUU-LAHJAKERÄYKSEEN JA TEE HAAVEISTA TOTTA!