Viikonlopun otteluista on odotettavissa todellisia kiekkosotia, joissa ei armoa anneta saati liiemmin pyydetä.
|
Pudotuspelipaikkaa vinhasti jahtaava ja viimeisissä peleissään tuloksekkaita otteita esittänyt Titaanit saa joulukuun alkajaisiksi pureskeltavakseen todella ”tiukan tuplan”, kun punanutut iskevät peräkkäisinä päivinä yhteen kahden sarjataulukossa ylempänä olevan joukkueen kanssa. Vastaan asettuvat Hunters ja FPS eivät tunnetusti mitään helppoja suupaloja ole, joten nyt jos koskaan pistetään kotkalaismiehistön taidot sekä tahtotaso todelliseen puntariin.
Titaanit päätti marraskuun matsinsa tärkeään kotivoittoon, kun Kotkassa viime lauantaina vieraillut KJT polvistui punanuttujen edessä lopulta 4-2-lukemin. Kyseisen koitoksen myötä Mika Piispasen suojattien saldoksi kuudesta marraskamppailusta jäi neljä suoraa voittoa ja vain kaksi Ketterälle kärsittyä tappiota.
Alkusyksystä selvästi parantunut tulostahti on nostanut Titaanit ihan tosissaan tappelemaan jaossa olevista pudotuspelipaikoista, sillä ero tällä hetkellä 8. sijalla olevaan Liikunnan Riemuun on enää vaivaiset neljä pistettä.
Samalla ero karsintaviivaan on kasvanut myös neljän pisteen mittaiseksi, joten kotkalaiset pääsevät lähtemään edessä olevan viikonlopun otteluihinsa varsin kutkuttavista lähtökohdista.
– Viimeiset pelimme ovat olleet taistelua karsintaviivan taakse jättämistä vastaan ja siinä olemme onnistuneetkin erittäin mallikkaasti – toki piste-ero on edelleen varsin pieni, tokaisee titaanipiiskuri Piispanen.
– Mutta niin se on ero ylöspäinkin pieni ja nämä edessä olevat koitokset ovat meille todella isoja pelejä, mikäli mielimme kohti omaa tavoitettamme eli pudotuspelipaikkaa.
Isoilla peleillä Piispanen viittaa erityisesti perjantaina Ilona Areenalla pelattavaan Hunters-kahinaan sekä lauantaina Forssassa vuorossa olevaan FPS-taistoon, joissa vastuksen taso nousee samaan tahtiin kuin otteluidenkin tärkeysaste.
– On selvää, että tavoitteemme saavuttaaksemme meidän pitää pystyä voittamaan myös taulukossa ylempänä olevia joukkueita, painottaa Piispanen.
Jotta Titaanit pystyy niin Huntersin kuin FPS:nkin haastamaan kunnon peijaisiin, on punanuttujen parannettava päävalmentajansa mielestä muutamia, voitto-otteluissa hienoisesti hakusessa olleita, pelin eri osa-alueita.
– Olemme viimeisimmissä kotiotteluissamme lähteneet hieman liian helposti vastustajan luisteluvauhtiin mukaan, joten liikettä ja pelitempoa meidän pitää tulevana viikonloppuna selkeästi parantaa, ”Pise” kommentoi.
– Myös maalipaikat meidän pitää käyttää selvästi paremmin hyödyksemme, mikäli haluamme voitosta näitä sarjataulukossa tällä hetkellä ylempänä olevia joukkueita vastaan pelata.
Korjattavien asioiden ohella Piispanen näkee omiensa otteissa paljon hyviäkin elementtejä etenkin puolustuspelaamisen osalta, joka onkin tiivistynyt selkeästi aiemmasta.
– Puolustuspelaamisemme on viimeisten viiden ottelun aikana ollut suhteellisen hyvällä tasolla – emme ole kavereita oikein sellaisille laatupaikoille edes päästäneet ja tämä sama linja pitää jatkua myös tulevana viikonloppuna, toteaa Piispanen.
– Kaikista helpoin tapa puolustaa omaa maalia, on pitää peliä toisessa päässä kaukaloa ja sillä omalla aktiivisella pelaamisella sekä liikkumisella pystymme sitä varmasti tekemään.
”Kaikki putket katkeavat joskus...”
Joulukuu on tunnetusti lahjojen antamisen aikaa. Titaanien on kuitenkin pyrittävä kuluvan kuun aikana olemaan tyly porukka varsinkin kaukalossa vastaan luisteleville joukkueille, sillä kotkalaisten tulisi haalia jaossa olevia sarjapisteitä isolla kauhalla omaan laariin, jotta lähtöasetelmat kohti kevätkauden pelejä paranisivat entisestään.
Tämä toive on kuitenkin helpommin sanottu kuin toteutettu, sillä samaa päämäärää tavoittelevat myös kaikki muut 15 Suomi-sarjaa kaudella 2016–2017 tahkoavaa joukkuetta.
Kun näihin vastustajien tavoitteisiin lisätään vielä sellaiset pienet yksityiskohdat, että perjantaina Kotkassa esiintyvä Hunters ja lauantaina Forssassa punanuttuja isännöivä FPS kuuluvat sarjan tulivoimaisimpiin joukkueisiin, ei Titaanien taistelu voitoista ainakaan yhtään helpommaksi käy.
Vastapuolen aatoksiin saati tekemisiin on kuitenkaan turha sen suurempia voimavaroja uhrata – pääasia on keskittyä hoitamaan oma tontti mahdollisimman hyvin, sillä se on nähty toimivaksi ratkaisuksia myös titaanileirissä.
– Varsinkin kovan hyökkäyskaluston omaavia Huntersia ja FPS:aa vastaan, tulee meidän luottaa omaan aktiiviseen sekä liikkuvaan pelityyliimme, sillä se on aiemmissakin kohtaamisissamme toiminut varsin mallikkaasti, tuumii Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
Ilona Areenalla kolmen perättäisen kotivoiton putkea puolustava Titaanit ja vieraaksi peräti neljän perättäisen voiton siivittämänä saapuva Hunters tulevat tarjoamaan lehtereille pakkautuvalle kiekkokansalle joukkueiden aiemmista keskinäisistä koitoksista tunnetuksi tulleen tiukan ”paikallisväännön”, jossa virheiden minimointi sekä tekopaikkojen armoton hyödyntäminen nousevat erittäin suureen rooliin.
Titaaneilta viimeksi kotikaukalossaan 3-1-lukemin nekkuunsa ottaneet porvoolaiset haluavat varmasti kuitata ”kokemansa vääryyden” korkojen kera takaisin, joten punanuttujen on syytä valmistautua todelliseen kiekkosotaan Tero Määtän valmentaman Huntersin kanssa.
– Sairastupansa varsin tyhjäksi saanut Hunters tulee aivan varmasti revanssihaluisena Kotkaan – he ovat mättäneet kolmeen viimeiseen peliin peräti 20 maalia, joten meidän pitää olla heidän kanssa todella tarkkana, evästää Piispanen omiaan.
Tiukka Hunters-taisto ei kuitenkaan ole viikonlopun ainoa puhde, sillä Titaanit matkustaa heti seuraavana päivänä Lounais-Hämeen keskuspaikkana tunnettuun Forssaan, jossa kotkalaisia odottelee vesi kielellä pelkkiä voittoja koko kuluneen marraskuun ajan tililleen harjannut FPS.
Kyseisessä kahinassa punanutuilla on puolestaan takaisinmaksun paikka, sillä Asko Rantasen kaitsema joukko kävi juottamassa Titaaneille todella karvasta kalkkia lokakuun lopun 3-5-vierasvoitollaan.
– FPS:lla on kasassa yksi sarjan nuorimmista ja isokokoisimmista joukkueista, jolla on kova motivaatioa sekä halu jokaisessa pelissä kohdillaan, ”Pise” kommentoi.
– Täysin samoilla aseilla meidän on myös Forssaan lähdettävä, kuin millä Huntersin kimppuunkin aiomme iskeä – liikkumisen taso pitää saada niin hyväksi, että jo sillä kykenemme aiheuttamaan FPS:lle murheita.
Viikonlopun ”tiukka tupla” tulee siis tarjoilemaan Suomi-sarjakiekon seuraajille niin Kotkassa, Porvoossa kuin Forssassakin jännitettävää koko rahan edestä sekä aivan varmasti todella hurjaa taistelua otteluiden voitoista.
– Uskoisin tulossa olevan ”maalin pelejä” suuntaan tai toiseen, joten keskittymisen pitää pysyä kokoajan olennaisessa, sillä virheisiin ei ole voittoputkissa porhaltavien vastustajien kyydissä liiemmin varaa, sanoo Piispanen ja jatkaa:
– Kaikki putket katkeavat joskus ja niin se tapahtuu tulevana viikonloppuna Huntersille sekä FPS:lle!
Titaanien yleisömäärät ovat kotiotteluissa olleet koko syyskauden ajan Suomi-sarjan ehdotonta kärkeä. Lukema on kuitenkin hienoisesti laskenut marraskuun aikana, joten nyt olisi jälleen hyvä aika yhdessä nostaa nuoli kohti yläviistoa ja tulla porukalla katsomaan punanuttujen aina yhtä viihdyttäviä kamppailuja.
Myös titaanimiehistö toivoo valmennuksensa suulla saavansa entisestään lisää tukea katsomon puolelta, jotta kotivoiton ottamiseen tarvittava pieni lisäpuristus olisi helpommin kaivettavissa esiin.
– Kotiyleisö on viimeisimmissä kotiotteluissamme tukenut nuorta joukkuettamme mallikkaasti, mutta katsomoon mahtuu aina enemmän väkeä, mietiskelee titaaniluotsi Piispanen.
– Mitä suurempi yleisömassa otteitamme katsomosta käsin seuraa, sitä kovemmaksi se metelikin aina käy ja se taas antaa meille samassa suhteessa lisää halua sekä taistelutahtoa pelien voittamiseen!
Titaanien ja Huntersin välinen Suomi-sarjan runkosarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla perjantaina (2.12.) käyntiin kello 19:00 alkaen.
Liput ”paikalliskamppailuun” maksavat 8 ja 5 euroa – TERVETULOA!
Lauantaina (3.12.) punanutut matkustavat puolestaan Forssan jäähalliin, jossa kello 17:00 alkavassa Suomi-sarjakoitoksessa vastaan asettuu FPS. Tuomalla lahjan, pääset ilmaiseksi seuraamaan perjantaina Ilona Areenalla pelattavaa Suomi-sarjan runkosarjaottelua Titaanit – Hunters!
|