Titaanien on lähdettävä rohkeasti haastamaan sarjakärjessä porskuttavaa Ketterää ja luotettava omaan tekemiseensä alusta aina viimeiseen pillin vihellykseen saakka.
|
Voitokkaasti tauolta takaisin tositoimiin palannut Titaanit joutuu keskiviikkoiltana kotoisalla Ilona Areenallaan todelliseen puntariin, kun Suomi-sarjan kiistaton kärkijoukkue Ketterä tulee laittamaan kivikovaan testiin. Titaanit iskee vieraansa kimppuun seitsemän kotipelin voittoputkessa, kun taas imatralaiset saapuvat Kotkaan peräti 14 ottelun mittaisessa voittoputkessa.
Titaanit jatkoi viime lauantaina siitä, mihin se ennen joulutaukoa jäi – voittojen tiellä. Vaikka Kotkassa vieraillut HCIK polvistuikin vasta jatkoajan jälkeen, ei se himmentänyt todella tärkeän kotivoiton arvoa tipan vertaa.
Punanutut venyttivät voittonsa myötä eroa juurikin pahimpaan kilpailijaansa HCIK:hon kahteen pisteeseen, joka voi olla jopa ratkaiseva mitta, kun runkosarjan päätteeksi aletaan pistesaaliita ynnäillä yhteen sekä jakaa lippuja pudotuspeleihin.
Pisteiden painoarvo korostuu entisestään, mitä lähemmäs runkosarjan päätöstä mennään. Titaaneilla on jäljellä enää 10 peliä, joten kotkalaiset voivat vielä lihottaa omaa pistepussiin tasan 30 täkyllä.
– 10 ottelua enää runkosarjaa jäljellä, joten jokaisen yksittäisen pelin merkitys vain korostuu entisestään sarjasijoituksista kamppailtaessa, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
– Se on selvää, että jaossa olevat kolmen sarjapisteen potit nousevat kokoajan entisestään suurempaan arvoon.
Titaanien jäljellä olevista runkosarjapeleistä neljä pelataan kotona ja kuusi vieraissa. Jotta punanutut nähtäisiin runkosarjan päätteeksi pudotuspeleissä, olisi joukkueen vahvan kotivireen jatkuttava ja myös vieraissa pelin sekä tuloksen teon tulisi parantua.
Kotkalaisjoukkueen pääpiiskuri Piispasen mukaan vahvan kotipelaamisen taustalla ovat varsin yksinkertaiset asiat.
– Kaikki lähtee aina liikkeelle tunteesta – kun tunnetila on kohdillaan, homma yleensä toimii ja meillä se on kotipeleissä ollut hyvällä mallilla, ”Pise” selventää.
– Kotihalli on muutenkin monelle joukkueelle kuin toinen koti, sillä siellä vietetään monia iltoja viikoittain, siellä harjoitellaan paljon, siellä on oma pukuhuone eli kaikki arkiseen tekemiseen kuuluvat asiat.
– Tästä syystä kotona pelaaminen tuo jo lähtökohtaisesti hyvän tunteen jokaiselle itse otteluun ja oman osansa siihen vaikuttaa myös kotiyleisön tarjoama tuki, Piispanen luettelee.
Punanuttujen edellinen kotitappio on niinkin kaukaa kuin marraskuun alusta (4.11.), kun juuri keskiviikkoillan vastustaja Ketterä vieraili edellisen kerran Ilona Areenalla.
– Ai siitä on jo niin kauan aikaa? Eipä ole ihme, ettei sitä edes muista enää miltä kotona häviäminen oikein tuntuu, Piispanen murjaisee ja vakavoituu kuitenkin samantien.
Syy vakavoitumiseen on selvä. Titaanit pysyi edeltävässä Ketterä-kotiottelussaan imatralaisten tahdissa aika tarkkaan puolet kamppailusta, jonka jälkeen Jarno Mensosen suojatit menivät menojaan ja laskettelivat selkeään 2-8-voittoon.
– Siinä ottelussa pystyimme puolet ajasta pelaamaan riittävällä tasolla ja nyt kun kykenemme iskemään mukaan sen toisenkin puolikkaan, niin miksemme voisi ottaa nimiimme kahdeksatta perättäistä kotivoittoa, aprikoi titaaniluotsi Piispanen.
Legendaarinen ”Daavid vastaan Goljat” –asetelma on jälleen syytä kaivaa esiin, vaikka Titaaneilla ja Ketterällä ei sarjataulukossa olekaan enää eroa kuin seitsemän sijaa.
Niin suuri ennakkosuosikki imatralaismiehistö kuitenkin kuluvan kauden neljännessä Kaakkois-Suomen herruustaistossa on, että punanutut tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen ja onnen matkaansa voittotaisteluun peitset tanassa suunnatessaan.
– Ketterän nimilista vetää vertoja monelle Mestis-joukkueelle, joten siinä on jo suuri syy, miksi kannattajiemme tarjoama tuki on altavastaajana kamppailuun lähtevälle miehistöllemme todella tärkeää, heittää Piispanen ”palloa” kovaäänisesti ottelusta toiseen omiaan tukevan kotkalaisyleisön suuntaan.
Voittoputket katkolla
Vaikka Titaanien seitsemän perättäisen kotiottelun ja niistä saamien 18 pisteen hehkuttaminen onkin suotavaa, kalpenevat punanuttujen saavutukset Ketterän vastaavien edessä.
Siinä missä kotkalaiset ovat edellisissä kotipeleissään jaossa olleista 21 pisteestä luovuttaneet vain kolme vastustajilleen, on Ketterä poiminut häkellyttävän 14:sta perättäisen voitto-ottelunsa aikana itselleen 40 pinnaa 42:sta mahdollisesta.
– Ei kai se voittoputki nyt loppupeleissä mikään yllätys ole – Ketterä on vahvistanut kokoajan rivejään mitä lähemmäs kevättä kohti on menty, kommentoi Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
– Heillä on selkeänä tavoitteena nousta sarjaporrasta ylemmäs ja panostukset ovat sen mukaisia.
Ketterän hurja voittoputki alkoi juurikin Kotkasta, joten sen päättäminen ”rikospaikalle” olisi äärimmäisen maistuva temppu. Vastavuoroisesti Titaanienkin kotivoittoputki alkoi Ketterälle kärsityn tappion jälkeen, joten imatralaisille tarjoutuu myös mahdollisuus ”ympyrän sulkemiseen” keskiviikkoisen koitoksen aikana.
– Saamme sarjan ehdottomasti kovimman joukkueen vastaamme, joka on tässä vaiheessa kautta meille erittäin hyvä mittari, ”Pise” sanailee.
Sitä vahvistunut imatralaismiehistö punanutuille tosiaankin tulee olemaan, sillä Ketterä hankki joulutauon aikana hyökkäysosastolleen kaksi Suomi-sarjatasolle huippuvahvistusta – Tomi Iso-Mustajärven ja Olli Julkusen, jotka tuovat aina vain lisää tulivoimaa Vuoksen soturien riveihin.
Titaaneilla riittää siis työsarkaa pitää Ketterän tähdet kamppailun aikana kurissa, joita imatralaisjoukkueen valmennus voi surutta kylvää lähes jokaiseen neljästä kentällisestä.
Punanuttujen on kuitenkaan sen suuremmin turha ruveta tuijottamaan nimiä Ketterä-pelaajien selässä tai pöytäkirjassa. Tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseen ja hoitaa se niin hyvin kuin mahdollista, sillä vain sen avulla voi vaikuttaa itse ottelun lopputulokseen.
– Meidän pitää saada oma hyvä tekemisemme käyntiin heti alusta lähtien ja pidettyä se yllä koko ottelun ajan, vaikka välillä varmasti vaikeitakin hetkiä on luvassa, paaluttaa Piispanen.
– Mikäli tässä vain onnistumme, voimme 60 minuutin jälkeen katsoa itseämme peilistä selkä suorana, oli lopputulos sitten ihan mikä tahansa.
Myös otteluun valmistautuminen ja Ketterää suhtautuminen vastustajana muiden joukossa pitää Titaanien osalta hoitaa fiksusti, sillä edeltävässä keskinäisessä kamppailussa punanutut olivat jo pääkoppiensa sisällä valmiiksi hävinneet pelin, vaikkei kiekko ollut vielä edes pudonnut jäähän.
– Etenkin henkisellä puolella meidän on oltava oikeanlaisessa balanssissa, jotta pystymme Ketterän tosissamme haastamaan ja tuomaan jäälle oman vahvan pelaamisemme, muistuttaa Piispanen ja jatkaa:
– Olemme joukkueen kanssa keskustelleet asiasta ja pelaajien taholta selkeä signaali on oli, että menneet ovat menneitä ja nyt katsotaan tiukasti eteenpäin.
– Tämä on kuitenkin edelleen jääkiekkoa ja urheilussa kaikki on mahdollista – ei Ketterä voittamaton vastustaja ole, vaikka se tämän sarjan kovin joukkue onkin!
Titaanien ja Ketterän välinen Suomi-sarjaottelu polkaistaan Ilona Areenalla keskiviikkona (11.1.) käyntiin kello 19:00 alkaen. Liput kamppailuun maksavat 8 ja 5 euroa – TERVETULOA!
|