Titaanit lähtee revanssihenkeä uhkuen haastamaan kovana kotijoukkueena tunnettua Kooveeta sunnuntai-illan Suomi-sarjataistossa.
|
Niinhän sitä sanotaan, että pelien vähentyessä pidot sen kuin paranevat. Titaanien kohdalla tämä merkitsee kuluvan Suomi-sarjan runkosarjan 28. ottelun pelaamista Hakametsän kakkoshallissa, jossa vastaan asettuu legendaarinen Tampereen Koovee. Kovana kotijoukkueena tunnettu ”Dynamo” saa vastaansa revanssinhaluisen vieraan, sillä syksyllä Kotkassa pelattu koitos jätti paljon moskaa punanuttujen hampaankoloihin.
Tammikuu alkaa olla puolessavälissä ja sitä myöten myös Suomi-sarjan runkosarjapelien määrä on vähentymässä mitä pidemmälle kevättä vain pusketaan.
Samalla se merkitsee sitä, että yksittäisten otteluiden tärkeys korostuu äärimmilleen ja mikäs sen parempaa onkaan kuin tiedostaa, että panokset ovat todella kovat kiekon pudotessa jäähän.
Keskiviikkona kotihallissaan Ketterälle tunteita herättäneen kamppailun jälkeen taipunut Titaanit lähtee kirkastamaan kilpeään seuraavaksi ”Suomi-kiekon kehtoon” Tampereelle, jossa vastaan asettuu yksi sarjan legendaarisimmista joukkueista – Koovee.
Vaikka punanuttujen edellinen ottelu sujuikin tuloksellisesti mollivoittoisissa sävelissä, ei se saanut kotkalaisjoukkueen päävalmentaja Mika Piispasta omiaan torumaan, sillä Titaanien peliesitys Ketterän isäntänä oli ehdottomasti kauden paras suoritus Kaakkois-Suomen herruustaistoissa.
– Meidän ei tosiaankaan tappiosta huolimatta painaa päätä pensaaseen – se oli meiltä hyvin miehekäs ja ryhdikäs suoritus kaikkinensa, kommentoi Piispanen.
– Olisimme tekemisellämme ehkä jopa ansainneet hieman toisenlaisen lopputuloksen.
Titaanit oli tosiaankin yritteliäs, teki töitä ja pisti imatralaiset ahtaalle, muttei lopulta pysynyt kamppailun ratkaisuhetkillä isommalla taitoarsenaalilla operoineen Ketterän kelkassa mukana.
Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivätkö kotkalaiset olisi pelanneet hyvin. Nyt vain oli liian kova ja rutinoitunut vastustaja vastassa.
Se on kuitenkin selvää, että kunhan Titaanit kykenee ylläpitämään saman sykkeen päällä jatkossakin, karttuu joukkueen pistepussi vielä rutkasti ennen runkosarjan päätöstä.
– Jos ja kun saamme mentaalipuolen, voitontahdon sekä nälän pysymään tulevissa otteluissa yhtä korkealla tasolla kuin keskiviikkona, niin uskallan ilman mitään omantunnontuskia sanoa, että tulemme aivan varmasti kaikki joukkueet tässä sarjassa todella lujille, Piispanen paaluttaa.
Tokihan Ketterän kohtaaminen on aina ihan jo ”paikallispelihengen” myötä iso peli, eikä siihen tarvitse pelaajia erikseen herätellä. Piispasen mainitsemien asioiden ylläpitämisen vaikeus piilee juurikin siinä, miten saada joukkue ilta toisensa jälkeen motivoitua jättämään kaukaloon aivan kaiken mitä jätettävissä suinkin vain on.
– Se on totta kai iso haaste, että edellä mainitut asiat saadaan jälleen ladattua täyteen terään – jokainen peli on aina yksittäinen tapahtuma ja jokaiseen peliin valmistaudutaan aina erikseen, ”Pise” tuumii.
– Tämä valmentaminen olisikin vähän liian helppoa, mikäli aina tietäisi saavansa pumpattua joukkueen parhaaseen mahdolliseen flow-tilaan joka ainoaan peliin.
Entisestään lisää haasteita Piispasen johtamalle titaanivalmennukselle tuo se, että seuraava ottelu pelataan vieraissa ja muutenkin Titaanien jäljellä olevien runkosarjakamppailuiden suhde on vierastaistojen hyväksi lukemin 6-3.
Kinkkiseksi tämä fakta nousee siinä kohtaa, kun tarkastellaan punanuttujen operoimista vieraskaukaloissa kuluvalla kaudella – vain neljä voittoa 12:sta pelatusta ottelusta. Ei siis mikään kovin vakuuttava saldo pudotuspelipaikasta tiukasti taistelevalle joukkueelle.
– Vieraissa pelaaminen on ollut meille selvästi haasteelliseempaa kuin kotona, muttemme ole siitäkään tehneet itsellemme mitään apinaa roikkumaan selkään, sanoo Piispanen.
– Keskustelimme ennen joulutaukoa näistä asioista joukkueen kanssa ja se auttoi, sillä saimme napattua Naantalista arvokkaan vierasvoiton, joka auttoi meitä henkisesti todella paljon.
Tämä on totta, sillä VG-62 kaatui ehkäpä kuluvan sesongin kliinisimmällä vierassuorituksella tyylipuhtaasti maalein 3-0. Titaanien onkin sunnuntaina syytä imeä juuri kyseisestä onnistumisesta lisää voimia, sillä mikään puolivillainen esitys ei tule Kooveen vieraana riittämään mihinkään muuhun kuin kokemuksen hakuun.
– Tauko myös puhdisti varmasti jokaisen joukkueen jäsenen mieltä ja ruumista, jottei takaraivossa ole enää jyskyttämässä sellaista negatiivista ajatusta vieraissa pelaamisesta, titaaniluotsi filosofoi.
– Pelejä on runkosarjassa muutenkin enää niin vähän jäljellä, että se rupeaa olemaan aivan sama pelaammeko Kotkassa, Tampereella vaiko Moskovassa, sillä pelaajat pistävät keväisin kaukaloon astuessaan aina kaikkensa peliin.
”Uusi” ohjastaja astuu puikkoihin
Sunnuntait on yleensä pyhitetty lepopäiviksi, vaan ei jääkiekkoilija arjessa. Titaaneillekin kyseinen päivä merkitsee kuluvalla viikolla suurta juhlaa, sillä silloin kotkalaiset iskevät Hakametsän kakkoshallissa yhteen isäntäjoukkue Kooveen kanssa.
Punanutut ovat ”Dynamon” jo kertaalleen meneillään olevan Suomi-sarjan runkosarjan aikana kohdanneet, eikä siitä taistosta jäänyt kovinkaan hyvä maku Mika Piispasen suojattien suihin – Koovee nimittäin haki lokakuun lopulla Kotkasta kaikki sarjapisteet mukaansa maalein 4-5.
Erityisen katkeraksi Titaanien kannalta häviö teki se, että peli oli aivan täydellisesti isäntien hallussa, kunnes vieraat tulivat parilla onnenkantamoisella ensiksi rinnalle ja veivät sen jälkeen vielä tikkarin kotkalaisten käsistä päätöserän voittomaalin myötä.
– Johdimme syksyllä pelattua peliä jo parilla maalilla, mutta silloin meiltä lipesi vähän kuin kala käsistä ja hävisimme ottelun, muistelee Piispanen edellistä Koovee-kamppailua.
– Näimme kuitenkin siinä pelissä, että pystymme Kooveen kanssa tasaisesti vääntämään ja uskonkin, että sama tahti jatkuu myös sunnuntaina.
Tappio oli kuitenkin sen verran kirvelevä, että se jätti titaanimiehistön selkeästi revanssin hakuiseen mielentilaan.
– Meille jäi edellisestä pelistä sen verran paljon hampaankoloon, että olemme aivan varmasti valmiita pistämään kaiken Tampereella likoon vierasvoiton puolesta, ”Pise” naulaa itsevarmana.
Helppoa vierasvoiton saati pisteiden hakeminen ”Mansesta” tuskin tulee olemaan, sillä Jyrki Rantala on saanut juonittua Kooveen kuviot varsin hyvään kuosiin.
Tamperelaiset ovat nimittäin tehneet Ketterän jälkeen toiseksi eniten maaleja sarjassa ja olleet erityisesti ylivoimalla koko Suomi-sarjan tehokkain ryhmittymä. Ei siis ole mikaan ihme, että Koovee tappelee vielä tosissaan pudotuspelien kotiedusta.
– Ei Koovee todellakaan vahingossa ole tällä hetkellä 6. sijalla sarjassa – he ovat pelanneet kokoajan tasaisen varmasti ja napsineet pisteitä ennen kaikkea kotona, mutta myös vieraissakin, kehaisee Piispanen sunnuntai-illan vastustajaa.
– Kooveella on raskaasti aseistettu hyökkäyskalusto, joka on tehnyt tuhojaan etenkin ylivoimalla, joten on selvää, että meidän jäähymäärän pitää pysyä alhaisena, ettemme turhaan anna heille avaimia maalien tekoon.
Vaikka ”Dynamo” onkin kotonaan kova ja maaliahne joukkue, on kotkalaisten siitä huolimatta lähdettävä Tampereelle pelaamaan tyypilliseen tapaan omaa peliään.
Tässä tavoitteessa onnistuminen on jo kliséisesti sanottuna puoli voittoa, sillä se on jo moneen otteeseen nähty, että Titaanien aktiivinen ja työntekoa pelkäämätön pelitapa on myrkkyä vastustajille.
Pienimuotoinen muutos Titaanien ”ulkoiseen ilmeeseen” on joka tapauksessa tulevien otteluiden aikana tulossa, sillä päävalmentaja Piispanen ei punanuttujen vaihtopenkin takana ole ohjeita pelaajilleen jakelemassa.
Syynä tähän on Suomi-sarjan kurinpidon Piispaselle perjantaina lätkäisemä kolmen pelin mittainen toimintakielto Ketterä-taiston jälkipyykistä, jonka myötä käskyttäjän paikan perii punanuttujen kakkosluotsi Jori Sainio.
”Pise” ei tässä asetelmassa näe minkäänlaista häiriötekijää, vaan pikemminkin orastavan mahdollisuuden entistä parempaan peli-ilmeeseen.
– Pelaajien näkövinkkeleistä katsottuna pelinjohtajan vaihtuminen otteluissa ensimmäisen kerran kuluvan kauden aikana voi olla jopa positiivinenkin asia, Piispanen tuumii.
– En nimittäin koe, että puuttumiseni vaihtopenkiltä muuttaa joukkueen suorittamista kaukalossa yhtikäs mihinkään – sama vahva tahti jatkunee aivan varmasti, kuten tähänkin asti.
Titaaniluotsin rajaton luottamus ”oikeaan käteensä” ei juuri perusteluja kaipaa.
– Jollen uskoisi vakaasti, että Jori pystyy hänelle toimintakieltoni myötä langenneen vastuun peluuttamisesta ja pelaajien kaitsemisesta hoitamaan, en sitä hommaa hänelle antaisi!
Kooveen ja Titaanien välinen kamppailu pyöräytetään Hakametsän kakkoshallissa sunnuntaina (15.1.) käyntiin kello 17:00 alkaen.
Mikäli et lähde Tampereelle kannustamaan punanuttuja vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.
|