Viimeinen pari uunista ulos

17.2.2017

Aapo Lampinen (#6) ja Joni Jokila (#88) tekevät lauantaisessa Pyry-kohtaamisessa viimeisen esiintymisensä runkosarjapelien osalta kotkalaisen kiekkoyleisön edessä.
Aapo Lampinen (#6) ja Joni Jokila (#88) tekevät lauantaisessa Pyry-kohtaamisessa viimeisen esiintymisensä runkosarjapelien osalta kotkalaisen kiekkoyleisön edessä.

Suomi-sarjan runkosarja taputellaan kuluvan kauden 2016–2017 osalta päätökseen edessä olevan viikonlopun aikana. Pudotuspelipaikkansa taannoin jo varmistanut Titaanit kamppailee vielä ennen kevään huipennusta kaksi kovaa taistoa, joissa kotkalaisten vastustajiksi asettuvat joukkueet sarjataulukon ylemmästä ja alemmasta kastista – Nokian Pyry sekä jyväskyläläinen Liikunnan Riemu.

Titaaneille ja Suomi-sarjaa tarkemmin seuraaville on ollut jo kohta parin viikon ajan selvää, että kotkalainen nousijaryhmä pelaa runkosarjan päättymisen jälkeen Suomen kolmanneksi korkeimman sarjatason pudotuspeleissä.

Kyseinen faktatieto on sen myötä näkynyt punanuttujen pelaamisessa hienoisena notkahduksena, sillä Titaanit ei helmikuun alussa Kaarinassa esittämänsä jämäkän kolmannen erän rypistyksen jälkeen ole saanut ladattua itseään parhaanseen mahdolliseen pelimoodiin, jotta voittaminen Suomi-sarjassa olisi mahdollista.

Sen myötä haaveet sarjasijoituksen parantamisesta ja jonkun muun kuin sarjakärki Ketterän kohtaamisesta ovat kotkalaisleirissä kuivuneet lähes kokoon.

– Meitä on selkeästi edellisissä otteluissa vaivannut hienoinen hyvänolontunne, kun saavutimme tavoitteenamme olleen pudotuspelipaikan jo reilusti ennen runkosarjan päätöstä, myöntää Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

Titaanit on tosiaankin sössinyt ihan itse niin Kiekkokopla- kuin D-Kiekko-otteluissaan voittosaumansa, esiintymällä kaukalossa hieman liian löperösti ja puolivillaisesti – tämä on näkynyt eritoten sekä puolustus- että hyökkäyspelaamisessa, joista on paras terä jäänyt ikävällä tavalla uupumaan

– Meidän pitää saada jäljellä olevissa runkosarjapaleissä kokonaisvaltainen puolustuspelaamisemme ehdottomasti paremmalle tasolle, sillä siitä on viimeisten otteluiden aikana puuttunut nöyryys lähes kokonaan, Piispanen painottaa omilleen.

– Toisessa päässä kaukaloa taas meidän pitää pystyä pelaamaan suoraviivaisemmin sekä iskeä peliin sitä kuuluisaa “tappajan raivoa”, koska emme enää pudotuspeleissä voi hukata tuollaista määrää tekopaikkoja, kuin nyt olemme jälleen tehneet.

Titaanipiiskurin luettelemia, edellispeleissä pettäneitä, osa-alueita mietiskelemällä ei voi välttyä siltä ajatukselta, että kotkalaiset kamppailivat juurikin samojen epäkohtien kanssa myös syksyllä sarjan alkupuoliskon aikana.

– Samat ongelmat olivat riesanamme jo syksyllä, jolloin vasta opettelimme tämän sarjan vaatimalle tasolle, vahvistaa Piispanen.

– En kuitenkaan näe, että ne johtuvat enää kokemattomuudestamme, vaan ennemminkin siitä, että pelaajien keskittyminen on ollut hieman vajavaista ja se lopullinen raivo voittamiseen on puuttunut, jotka ovat korreloituneet juurikin edellä mainituissa asioissa.

Lienee siis sanomattakin selvää, että Titaanien suurin haaste edessä olevalle viikonlopulle on kahden visaisen vastuksen kepittämisen ohella pistää oma peli sille tasolle, että sillä kehtaa lähteä tappelemaan myös pudotuspeleissä tosissaan menestyksestä.

– Lähdemme ilman muuta voittamaan kumpaakin päätösviikonlopun ottelua, mutta tärkein asia on ehdottomasti saada oma tekeminen taas sille hyvälle tasolle, jolla suoritimme tuossa taannoin, jotta voimme hyvillä mielin lähteä pelaamaan pudotuspelejä, ”Pise” sanailee.

Mikäli Titaanit onnistuu molemmissa edellä mainituissa asioissa, ei se siitä huolimatta takaa sitä, että sijoitus sarjassa vielä paranisi, sillä kotkalaisten edellä neljän pisteen kaulan turvin oleva Koovee ei saisi saada enää kuin korkeintaan yhden pisteen kahdesta jäljellä olevasta ottelustaan.

Punanutut tarvitsevat siis oman suorittamisen lisäksi apuja myös tamperelaiset kohtaavilta S-Kiekolta ja JHT:lta, välttääkseen imatralaisten kynsiin joutumisen.

– Se [l. sarjasijoituksen parantaminen] ei ole enää ihan puhtaasti omissa käsissä – me voimme ainoastaan vaikuttaa siihen mitä omissa peleissämme tapahtuu, Piispanen kommentoi.

– Olkoot lopullinen sijoituksemme sitten 7. tai 8., on kahden voiton myötä kuitenkin huomattavasti mukavampi lähteä pudotuspeleihin, kuin kahden tappion kera, titaanipiiskuri naulaa.

Konkarikaksikon ”joutsenlaulu”

Suomi-sarjan runkosarjan päättyessä on edessä myös eräs toinen, erityisesti kotkalaista kiekkoelämää koskettava ja tietyllä tapaa jopa hieman haikeakin luku, sillä pitkää titaanipaitaa päällään kantanut konkarikaksikko Joni Jokila ja Aapo Lampinen pelaavat lauantaisessa Pyry-ottelussa viimeisen perussarjan pelinsä kotiyleisön edessä.

Niin Jokila, 28, kuin Lampinenkin, 31, jättävät nimittäin pelihommat nuoremmilleen kuluvan kauden päättyessä, eivätkä täten enää punanuttua tosipeleissä päälleen tule pukemaan.

Titaaneille kahden kokeneen ja edelleen kovaa tulosta kaukalossa tekevän pelimiehen poistuminen muonavahvuudesta on totta kai harmillinen juttu, mutta niinhän sitä sanotaan, että aikaansa kutakin.

Tästä syystä koko punanuttujen seurayhteisö toivoo, että Ilona Areenan lehterit pullistelisivat lauantaina yleisöstä, jotta ”Jogin” ja ”Apin” illasta tulisi monella tapaa unohtamaton elämys.

– On jo tässä vaiheessa selvää, että pelaamme vielä pudotuspeleissäkin kotona, mutta runkosarjan osalta edessä on viimeinen kotiottelumme, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

– Se on samalla myös niin Aapolle kuin Jonille viimeinen kerta runkosarjan osalta kotiyleisön edessä titaanipaita päällä, joten ihan jo sen vuoksi kannattaa peliä tulla paikan päälle katsomaan ja kotijoukkuetta sekä kyseistä kaksikkoa kannustamaan.

Jokilan ja Lampisen sekä muun punanuttumiehistön lisäksi kaukalossa kirmaa myös se toinenkin osapuoli, sillä Titaanit saa kotona vastaansa sarjakärki Ketterän jälkeen eniten maaleja suoltaneen sekä hurjalla kokemus- ja taitoarsenaalilla operoivan Pyryn.

Kotkalaiset pääsevät siis todellakin mittaamaan kykynsä ja nykyvireensä, kun vastaan asettuu sarjataulukossa kolmantena majaileva, vielä hentoja haaveita kakkossijasta elättelevä sekä toinen toistaan kovemmissa liemissä marinoituja pelimiehiä jäädytetylle taistelutantereelle marssittava nokialaisrevohka.

– Kohtaamme pitkästä aikaa sarjataulukossa yläpuolellamme olevan joukkueen, joten uskon sen jo itsessään saavan joukkueemme pelaamaan kovempaa, ryhdikkäämpää ja nöyrempää kiekkoa, Piispanen aprikoi.

Seitsemän voiton putkessa Kotkaan saapuvan Pyryn marssittaessa parhaassa tapauksessa Ilona Areenan kapeaan kaukaloon urallaan muun muuassa Liigaa pelanneista pelimiehistä sellaiset nimet kuin Antti Bruunin, Mikke Levon, Timo-Pekka Heikkisen, Jarkko Pyymäen, Mika Niemen, Henri Sandvikin, Jussi Pesosen sekä Suomi-sarjan pistepörssiä johtavan Antti Hildénin, on selvää, että Titaanien pitää iskeä tiskiin ehdottomasti paras mahdollinen pelisuorituksensa nimivahvan vierailijan voittaakseen.

– Jos nimilistaa katsomalla tässä lajissa jaettaisiin pisteet, olisi Pyry selkeä voittaja, mutta onneksi paperilla ei näitä pelejä kuitenkaan pelata, muistuttaa titaaniluotsi Piispanen.

Sen minkä Titaanit nokialaisille tulee kokemus- ja taitopuolella häviämään, voivat kotkalaiset korvata monilla muilla eri avuilla, joista etenkin kovan peli- ja luistelutempon ylläpitäminen tulevat nousemaan arvoon arvaamattomaan.

– Pyry on meidän näkövinkkelistämme katsottuna totta kai erittäin kova vastus, sillä se on ehkäpä tämän sarjan kokenein sekä samalla taitavin joukkue, ”Pise” mietiskelee.

– Eivät he voittamattomia kuitenkaan ole ja uskonkin, että pystymme omilla vahvuuksillamme pelaten Pyryn kaatamaan ihan siinä missä minkä tahansa muunkin joukkueen tässä sarjassa.

Titaanit ja Pyry saivat toisistaan heti kauden alussa tietynlaista esimakua, kohtaamalla elo-syyskuun aikana niin harjoitus- kuin sarjapelinkin merkeissä. Pyry vei nimiinsä kummankin kamppailun ja selkein erottava tekijä joukkueiden välillä oli juuri erikoistilannepelaaminen, joilla nokialaiset sen ratkaisevan luistimenpotkun punanuttujen edelle ennättivät.

Hermokontrolli, fiksu kiekollinen ja kiekoton pelaaminen sekä puolustuspelaaminen ovatkin siis kolmannessa kohtaamisessa tärkeimpiä sektoreita, joissa voittoa hamuavan joukkueen tulee onnistua.

Varsinkin titaanileirissä jäähyttömyys otetaan tarkasti huomioon, edeltävien taistojen antaman esimerkin pohjalta.

– Mitä taitavampi joukkue on kyseessä, hyötyy se sitä enemmän kaukalossa olevasta tilasta ja lisäajasta, jonka ylivoimatilanne aina tarjoaa, tuumii Piispanen aivan kuin merkiksi omilleen siitä, että tyhmät rangaistukset on lauantaina syytä pitää minimissä.

Kivikovan ja varmasti tunnepitoisen Pyry-kohtaamisen jälkeen Titaanit ei vielä pääse hengähtämään sekä keskittymään pudotuspelien avaukseensa, sillä sunnuntaina vuorossa on lyhyen ajan sisään toinen vierailukerta Jyväskylän Synergia-areenalle.

Pyry-ottelun tulos ja se miten Koovee on omassa S-Kiekko-kahinassaan suoriutunut vaikuttavat suoraan siihen mikä panos Titaaneille Keski-Suomen vierailulle oikein jää, mutta vaikkei pelissä punanuttujen kannalta enää kovin suurta merkitystä sarjasijoituksen kannalta olisikaan, ei sitä voi siitä huolimatta mennä vain ”pelaamaan alta pois, koska se on sarjaohjelmaan merkitty”.

Punanuttujen on ehdottomasti saatava stabiili 60-minuuttinen Jyväskylässä tililleen, sillä sen avulla puolivälierien aloitus on monin verroin helpompaa, kuin täydellisen ”ohipelin” jälkeen.

– Kävimme viikko sitten tutustumassa Synergia-areenan kirkkaisiin valoihin, joten nyt meidän ei enää tarvitse niitä ihmetellä, hymähtää kotkalaiskäskyttäjä Piispanen.

Vaikkei pelipaikka olekaan Titaaneille enää outo, ei haasteita varmasti tule kaukalon puolelta puuttumaan. Siitä pitää huolen oman ”do or die”-taistonsa punanuttujen isäntänä käyvä Liikunnan Riemu.

Jyväskyläläisten on käytännössä pakko voittaa peli, sillä tappio suistaisi sen hyvin suurella todennäköisyydellä karsintoihin.

Ihan jo tästä syystä punanutut saanevat vastaansa nälkäisen rakkilauman, joka ei hevillä tule pisteitä Kotkaan luovuttamaan – eli toisin sanoen Riemu tarjoaa Titaaneille mitä parhaimman sparrin tulevia pudotuspelejä silmällä pitäen.

– Riemulla on todella kova panos pelissä ja se tulee aivan varmasti myös näkymään kaukalossa – on selvää, että tulossa on kunnon ”henkien taistelu”, herkuttelee Piispanen sunnuntain ottelua analysoidessaan.

Päätöskierroksen kahina on myös siinä mielessä mielenkiintoinen, että siinä ottavat toisistaan mittaa viime keväänä Suomi-sarjaan nousseet ryhmät, jotka eivät syksyllä (25.9.) Kotkassa väännetyssä kahinassa saaneet kovin suurta selvyyttä paremmuudestaan.

– Haluamme ehdottomasti todistaa jyväskyläläisille, että olemme sekä sarjasijoituksen että pelillisen puolen ansiosta ihan oikeasti se parempi nousijajoukkue, ”Pise” paaluttaa itsevarmana.

Titaanien ja Pyryn välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan Ilona Areenalla lauantaina (18.2.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Otteluisäntänä toimii Oy Hacklin Bulk Boys Ltd ja liput kamppailuun maksavat 8 ja 5 euroaTERVETULOA!

Sunnuntaina (19.2.) punanutut matkustavat puolestaan Jyväskylän Synergia-areenalle, jossa kello 15:15 alkavassa Suomi-sarjan runkosarjan päätöskierroksen koitoksessa vastaan asettuu Liikunnan Riemu.

Titaanien kumpikin kamppailu on katsottavissa Fanseat-palvelun kautta.