Viimeviikkoisten Kotkan Meripäivien ajan laukaisututkaa yhteistyökumppaninsa Pub Albertin & Eduardin sekä Warrior Hockey Finlandin avustuksella ylläpitänyt Titaanit sai kesäisellä kiekkotempauksellaan hienon vastaanoton ja suuren joukon osallistujia ”Kymenlaakson kovin lämäri”-kilpailuun.
Torstaista aina Meripäivien päätöspäivään sunnuntaihin asti käynnissä ollut ”Kymenlaakson kovin lämäri”-kilpailu piti sisällään toinen toistaan hienompia suorituksia, mutta mukaan mahtui myös muutamia todellisia kanuunoita, joiden omistajat kuittasivatkin lopulta nimiinsä Team Sportia Ri-Pe Sport Kotkan lahjakortteja.
”Kymenlaakson kovin lämäri”-arvonimen voi jatkossa nimensä perään liittää ex-titaanihyökkääjä Tomi Inkinen (143 km/h), joka halusi välittömästi asiasta kuultuaan lahjoittaa voittopalkintonsa Titaani-Juniorit ry:n Leijona-kiekkokoululle!
Inkiselle kovan vastuksen tarjosi lopulta vain kolmen vaivaisen kilometrin päähän omalla kiskaisullaan jäänyt Lauri Kokkonen (140km/h), joka sijoittui näin toiselle pääpalkintosijalle.
Inkisen sekä Kokkosen lisäksi kaikkien Titaanien laukaisututkaan Meripäivien aikana laukomassa käyneiden kesken arvottiin punanuttujen Suomi-sarjassa alkavalla kaudella 2017–2018 pelattavien kotiotteluiden lippupaketteja ja arpa suosi alta löytyviä onnekkaita.
”Kymenlaakson kovin lämäri”-kilpailun palkitut |
|
1.) | Tomi Inkinen | (143 km/h) | Team Sportia Ri-Pe Sportin 100 euron lahjakortti |
2.) | Lauri Kokkonen | (140 km/h) | Team Sportia Ri-Pe Sportin 50 euron lahjakortti |
|
| Jerry Skottman | | Lippupaketti Titaanien kotiotteluihin |
| Jaana Piispa | | Lippupaketti Titaanien kotiotteluihin |
| Mika Jakonen | | Lippupaketti Titaanien kotiotteluihin |
| Virpi Turkkila | | Lippupaketti Titaanien kotiotteluihin |
| Santtu | | Lippupaketti Titaanien kotiotteluihin |
TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2017–2018! |
---|
OLE NOPEA JA VARAA OMASI! |