Titaanien päävalmentaja Mika Piispasen mielestä loppuvuoden kova peliruuhka on punanutuille vain ja ainoastaan hyvä asia.
|
Marras-joulukuun tienoilla on yleensä käynnissä kauden kovin pelisesonki, eikä Suomi-sarja tee poikkeusta tähän sääntöön. Titaanien kohdalla tämä merkitsee sitä, että punanutut pelaavat kuluvan viikon aikana kolme kovaa kamppailua, joista jokaisesta olisi raavittava lähestulkoon täysi pistepotti omaan pussukkaan, jotta kotkalaisjoukkueen tavoitteena oleva paikka niin pudotuspeleissä kuin eritoten ”kuuden sakissa” olisivat mahdollisia saavuttaa.
Tiukasti paikasta pudotuspeleihin ja ”kuuden sakkiin” oikeuttaville sijoituksille taisteleva Titaanit jatkaa kuluvan kiekkoviikon aikana kovaa pelirumbaansa, sillä punanutut pelaavat kahdeksan päivän sisään peräti viisi kivikovaa Suomi-sarjakamppailua, kun mukaan lasketaan jo viime viikonloppuna mitellyt voittoisat Riemu- ja D-Kiekko-koitokset.
Tämä ei kuitenkaan hirvitä Titaanien päävalmentaja Mika Piispasta tipan vertaa.
– En usko, että viime viikonlopun pelit vaikuttavat enää juuri mitenkään jaksamiseen, sillä tässä on periaatteessa kolme huilipäivää ennen torstain Haukat-koitosta, Piispanen toteaa.
– Jaksaminen punnitaan ennemminkin viikonlopulla AIK/Laser HT-ottelun jälkimmäisellä puoliskolla ja VG-62:sta vastaan pelattavassa kamppailussa.
– Pelaaminen on joka tapauksessa kaiken tekemisen ydin, eivätkä tällaiset otteluruuhkat ketään varmasti häiritse, vaan pikemminkin ne antavat oivan mahdollisuuden ulosmitata omaa suoritustasoa vähän tiiviimmässä tahdissa, ”Pise” sanailee.
Tiiviiseen tahtiin pelattaessa juuri joukkueen päävalmentajan ja muun valmennusryhmän osaaminen nousee arvoon arvaamattomaan, kun pelaajien fysiikka ja pääkoppa joutuvat kovalle koetukselle, sillä palautumisaika rankasta suorituksesta jää tulevien päivien aikana normaalia vähäisemmäksi.
– Se on ennen kaikkea minun, Jorin [Sainio] ja Markun [Innanen] tehtävä suunnitella etukäteen millä tavalla pelaajia voi kuormittaa – eli miten harjoitellaan ja pelataan, jotta energiavarastot pysyisivät illasta toiseen mahdollisimman täysinä, Piispanen kommentoi.
– Tässä on kuitenkin tehty töitä tällaisten ruuhkien varalle jo keväästä asti, joten nyt nähdään toden teolla kantaako kyseinen rehkiminen haluttua hedelmää.
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Titaanit olisi saamassa sairastupansa puolelta apuja ”härkäviikolleen” ja myös muualtakin on etsitty loukkaantuneiden pelaajien sekä pelikiellossa olevan hyökkääjä Tomi Salovaaran paikkaajia.
– Toivottavaahan se kieltämättä olisi, että saisimme lisää miehiä kaukaloon, sillä kolmella kentällisellä operoiminen ei pidemmän päälle ole kovin mukavaa puuhaa, Piispanen hymähtää.
– Olemme yrittäneet asiaa työstää etenkin mahdollisten lainapelaajien suhteen ja ei auta muu kuin katsoa sekä odottaa minkälaisen lopputuloksen saamme aikaiseksi.
Se on kuitenkin selvää, että Titaanit pääsee hyökkäämään kolmen pelin viikkoonsa hyvistä asetelmista, kiitos kahden perättäisen voiton.
– Mentaalipuoli on siitä ihmeellinen, että kun saat onnistumisia aikaan, jäävät väsymys sekä muut epämiellyttävät asiat taka-alalle ja kaikki ajattelevat pelkästään positiivisia asioita, Piispanen sanailee.
Punanuttupiiskurin on syytä toivoa, että titaanimiehistö on edessä olevien Haukat-, AIK/Laser HT- ja VG-62-pelien jälkeen yhtä positiivin mielin, sillä se merkitsee silloin sitä, että kotkalaiset ovat onnistuneet jatkamaan nousujohteisia otteitaan ja samalla kasvattaneet pistepottiaan sekä hyvin suurella todennäköisyydellä myös parantaneet sijoitustaan sarjataulukossa.
Nyt nimittäin ovat käsillä ne ajat, kun jyvät alkavat oikeasti erottua akanoista ja jos ”paikka auringossa” oikeasti kiinnostaa, on siihen tarrattava välittömästi kaksin käsin kiinni.
– Tässä on nyt monta peliä edessä ja niiden aikana ruvetaan aika pitkälti jakamaan paikkoja kuuden parhaan joukkoon sekä pudotuspeleihin oikeuttaville sijoituksille, painottaa titaaniluotsi Piispanen.
– Se on siis täysin pläkkiselvää, ettei meillä voi olla kuluvan viikon aikana mitään muuta tavoitetta, kuin napata jokaisesta pelistämme kolme pistettä itsellemme!
Oma tekeminen – paras tie menestykseen
Punanuttujen ”härkäviikon” avaus on edessä torstai-iltana paikassa, johon kotkalaiset tekevät paluun muutaman vuoden tauon jälkeen.
Titaanien vastustajaksi nimittäin asettuu aikanaan jo ”Rautaliigassa” erittäin tutuksi tullut ja Järvenpäässä majaansa pitävä sekä tällä hetkellä sarjataulukon toiseksi viimeisenä 15. sijalla killuva Haukat, joka nousi viime keväänä monen vuoden määrätietoisen työn seurauksena Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.
Entisen NHL-pelaaja Sami Heleniuksen valmentama haukkaparvi on saanut syksyn aikana nähdä, että Suomi-sarja on monta astetta kovempi paikka pelata sekä hankkia voittoja ja pisteitä, kuin porrasta alempana oleva 2. divisioona.
Haukat onkin tästä syystä kaikessa yksinkertaisuudessaan vähän kuin opetellut pelaamaan, kamppailemaan ja pärjäämään kovemmissa ympyröissä eli paininut täysin samojen haasteiden kanssa, kuin Titaanit vuosi takaperin.
Se joukkueilla on kuitenkin selkeänä erotuksena, että Haukat ei kovasta taistelusta huolimatta ole ainakaan vielä saanut voittotiliään kartutettua kovinkaan kummoisesti, kun taas Titaanit oli jo tässä kohtaa kautta vahvassa lennossa kohti pudotuspelejä.
– Haukat on heikosta menestyksestään huolimatta pelannut tuloksien perusteella paljon tiukkoja pelejä ja sellainen on varmasti torstai-iltanakin edessä, aprikoi Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
– Meidän pitää pystyä pistämään isäntämme polvilleen vahvan liikkeen, kovan pelitempon ja paineistamisen eli toisin sanoen suurimpien pelillisten vahvuuksiemme avulla.
Mikäli punanutut ovat timanttia Piispasen listaamissa pelillisissä asioissa, on hyvin paljon mahdollista, että kotkalaiset saavat poistua Järvenpäästä voitto takataskussaan, joka olisikin Titaaneille ensimmäinen sitten syksyn 2011 ”Rautaliiga”-aikojen.
K-Rauta Areena on siis ainakin Titaaneille ollut totutusti erittäin paha paikka pelata, eikä sieltä täten kovin paljoa hyviä muistoja ole kotkalaisten plakkarissa, mutta tähän ”Pise” uskoo tulevan torstaina muutoksen.
– Minä en onneksi niissä aiemmissa peleissä ole itse ollut mukana, mutta sen voin sanoa, että tämä joukkue jota nyt valmennan, tullee saamaan Järvenpäästä muisteltavakseen vain hyviä asioita, titaanipiiskuri paaluttaa.
Haukkojen kohtaamisen jälkeen punanutuilla on vuorossa paluu omaan kotihalliinsa, kun Jari Lehdon johtama ja tällä hetkellä juuri viimeisellä pudotuspelipaikalla sarjataulukon 8. sijalla keikkuva AIK/Laser HT saapuu lauantaina vierailulle KSOY Areenan kirkkaisiin valoihin.
– AIK/Laser HT:n on pelaamisen taso tulosten perusteella heilahdellut aikalailla viime aikoina ja varsinkaan vieraskaukalossa he eivät ole pahemmin juhlineet, pohtii Piispanen.
– Sen myötä uskon vakaasti siihen, että meillä on omalla hyvällä tekemisellämme erinomaiset mahdollisuudet kotivoiton ottamiseen.
Titaanit saa joka tapauksessa pistää parastaan pöytään, sillä joukkueet ovat kuluvan Suomi-sarjakauden aikana jo kertaalleen taittaneet yhdessä peistä, eikä kyseinen kamppailu sujunut oikeastaan yhtään kotkalaisten suunnitelmien mukaan, sillä Oulunsalossa lokakuun lopulla kiekkoiltu taisto päättyi isäntien 8-1-voittolukemiin.
– AIK/Laser HT oli kotonaan pelatussa keskinäisessä pelissämme todella hyvä, mutta emme mekään nyt niin huonoja olleet, kuin mitä numerot antavat olettaa, Piispanen tokaisee.
– Tästä syystä meillä on lauantaina sellainen ”takaisinmaksu”-fiilis varmasti päällä ja etenkin kotikaukalossamme itseluottamuksemme on aina korkealla ja näyttämisen halu sitä luokkaa, että hoidamme homman himaan.
Suurella todennäköisyydellä tähän mennessä rankimman jakson päätös näytellään Titaanien osalta puolestaan sunnuntaina Naantalissa, kun punanutut iskevät yhteen Juha Pullin valmentaman VG-62:sen kanssa.
Aurinkoareenalla vain kaksi yhdeksästä pelaamastaan ottelusta voittanut naantalilaisjoukkue pääsee haastamaan kotkalaisvieraansa itseluottamusta uhkuen, sillä VG-62 haki sille viime sunnuntaina ihan jo henkisesti tärkeän vieraspäänahan Uusikaarlepyystä, nousten sarjataulukossa viimeistä edelliseltä sijalta pykälän ylöspäin.
– Vaikka VG-62 onkin sarjan peränpitäjien joukossa, ei meillä siitä huolimatta ole mitään varaa heitä aliarvioida missään suhteessa, ”Pise” muistuttaa omilleen.
– Olemme jo oman asennekoulumme käyneet edeltävän kuukauden aikana lävitse ja meidän on vain keskityttävä omaan tekemiseemme, sillä se on loppupeleissä paras tie menestykseen.
Titaanit matkustaa torstaina (23.11.) Järvenpäähän, jossa majaansa pitävä Haukat isännöi K-Rauta Areenalla kello 18:50 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.
Lauantaina (25.11.) punanutut puolestaan testaavat KSOY Areenalla oululaisen AIK/Laser HT:n vireen Suomi-sarjan runkosarjaottelussa, joka polkaistaan käyntiin kello 17:00 alkaen.
Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – TERVETULOA!
Sunnuntaina (26.11.) Titaanit hyökkää vuorostaan Naantaliin, jossa paikallinen ylpeys VG-62 isännöi kotkalaisia Aurinkoareenalla kello 17:30 alkavassa Suomi-sarjakamppailussa.
|