Vuoden viimeiset rutistukset

14.12.2017

Titaaneilla on vielä kuluvan vuoden puolella jäljellä kaksi tiukkaa kotirutistusta, joista punanuttujen olisi äärimmäisen tärkeää raapia haltuunsa maksimimäärä jaossa olevissa sarjapisteistä.
Titaaneilla on vielä kuluvan vuoden puolella jäljellä kaksi tiukkaa kotirutistusta, joista punanuttujen olisi äärimmäisen tärkeää raapia haltuunsa maksimimäärä jaossa olevissa sarjapisteistä.

Titaanit kiekkoilee kuluvan vuoden omalta osaltaan päätökseen edessä olevan viikonlopun aikana kahden kotiottelun siivittämänä. Tiukasti viimeisistä pudotuspelipaikoista kisaavat punanutut saavat kotipyhättöönsä vieraita niin Tampereelta kuin Naantalistakin, joten lätkäkuluttajille tarjoutuu jälleen kerran oiva mahdollisuus tulla seuraamaan KSOY Areenalle aina yhtä viihdyttävää Suomi-sarjakiekkoa!

Pitkä ja raskas syyskausi alkaa pelin osalta olla päätöksessään. Titaanit on ennen viikonlopun tuplakotiotteluitaan tahkonnut syksyn aikana yhteensä 25 koitosta, joista kotkalaisten haaviin on tarttunut 36 pistettä ja niiden myötä 11. sija Suomi-sarjataulukossa.

Titaanien kamppailut ovat jakautuneet 12 koti- ja 13 vierasotteluun, joten pelirasituksen ohella punanutut ovat saaneet istua myös jokusen kilometrin linja-autossa ympäri Suomea matkaten.

Ei siis olisi mikään ihme, jos löpö alkaisi pikkuhiljaa olla tankeista lopussa, sillä sarjapelien lisäksi Titaanien tililtä löytyy myös vajaa kymmenkunta harjoitus- sekä Suomen Cup-ottelua elo-syyskuulta.

Lieneekin siis asiallista kysyä kotkalaisjoukkueen päävalmentaja Mika Piispaselta, millä mielillä mies itse samaten kuin muu titaanimiehistö on, kun rankka rupeama alkaa vuoden 2017 osalta olla pikkuhiljaa lopuillaan.

– Kyllähän tässä edelleen jaksaa painaa menemään, sillä otteluohjelma oli jo kesän lopulla tiedossa ja sen mukaan olemme pystyneet jäsentelemään levon sekä rasituksen suhteen oikeanlaiseksi, kuittaa Piispanen utelut mahdollisesta uupumuksesta.

Lisää virtaa varsinkin päävalmentajalle tuo varmasti se tieto, jonka mukaan jo pitkään vajaalla rosterilla peleissään operoinut Titaanit saanee viikonlopun otteluihinsa hyvin suurella todennäköisyydellä jalkeille viimeistä pelaavan kokoonpanon paikkaa myöten täynnä olevan miehityksen.

– Laskeskelin tuossa alkuviikosta, että olemme nyt pelanneet 25 runkosarjapeliä tähän syksyyn, joissa meillä on ollut vain 10 kertaa ollut täysi miehitys, titaaniluotsi kommentoi.

– Nyt kuitenkin näyttäisi oikeasti siltä, että saamme pitkästä aikaa jalkeille täyden 21 pelaajan kokoonpanon viikonlopun kotiotteluihimme, joten kyllä tässä on ihan juhlan tuntua ilmassa.

Titaanit asetti syyskuun alussa tavoitteekseen sijoittua Suomi-sarjan runkosarjan alkusarjassa kuuden parhaan joukkoon. Eroa kyseiseen tavoitesijoitukseen on tällä hetkellä 11 pisteen verran, kun kotkalaisilla on enää viisi peliä jäljellä.

Pieni mahdollisuus siis vielä on olemassa, että punanutut kampeaisivat itsensä vähintään 6. sijalle sarjataulukossa, joten jäljellä olevista otteluista saatavilla olevien pisteiden painoarvo korostuu entisestään ja vaikkei Titaanit tavoitettaan kykenisikään saavuttamaan, ovat jaossa olevat sarjapisteet siitä huolimatta erittäin tärkeitä, sillä viimeiset pudotuspelipaikat ovat niin ikään edelleen täysin kotkalaisten saavutettavissa.

– Totta kai nämä jäljellä olevat pelit ovat todella tärkeitä, sillä niistä on vielä 15 pinnaa jaossa ja niitä me myös tavoittelemme sekä katsomme vasta sen jälkeen mikä lopullinen sijoituksemme sarjassa oikein on, ”Pise” korostaa.

Jotta edellä mainitut 15 täppää titaanipussukkaan löpsähtäisivät, oli kotkalaisten syytä jatkaa jo viime sunnuntaina Uusikaarlepyyssä alkanutta ryhtiliikettään ja palauttaa etenkin vahvan kotijoukkueen leima otsalohkoihinsa.

Titaaneilla on nimittäin alla kaksi perättäistä KSOY Areenalla kärsittyä tappiota, kun Pyry sekä Hunters kävivät nuijimassa isäntänsä jäänpintaan.

– Onhan se selvää, että ihan ansaitusti kaksi kärkiporukkaa ovat täältä viimeisimmissä peleissä pinnat vieneet, eikä niissä ole meillä ollut juuri edes kahta sanaa sanottavana, myöntää Piispanen.

– Meille tarjoutuu nyt kuitenkin vielä ennen joulutaukoa oiva mahdollisuus palata myös kotona takaisin voittojen tielle ja sen sauman aiomme myös käyttää!

Tuplakuitin paikka

Kuten todettua, mittelee Titaanit kaksi kotiottelua ennen kuin on aika heittää hetkiseksi vapaalle ja maistella maittavia jouluherkkuja, jakaa lahjoja sekä toivottaa uusi vuosi 2018 tervetulleeksi.

Ensimmäiseksi punanuttujen pätsiin saapuu kolmen ottelun voittoputkessa porskuttava ja tiukasti kuuden parhaan joukkoon Suomi-sarjan alkusarjassa hamuava Tampereen Koovee, josta povattiin alkusyksystä jopa yhtä Suomen kolmanneksi korkeimman sarjatason mestarisuosikeista.

– Lauantai tuo meille eteen uuden haasteen Kooveen muodossa, joka ei ehkä ole pelannut tätä syyskautta niin hyvin kuin moni oletti, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

Kooveen pelaaminen on ailahdellut selvästi enemmän muihin kärkinippuihin nähden, mutta siitä huolimatta ”pinnan alla” kytee vahva potentiaali, jonka realisoimista sekä pääpiiskuri Jyrki Rantala että koko muu Tamperekin odottaa varmasti kuin kuuta nousevaa.

Varsinkin ”Dynamon” hyökkäyskalusto on yksi timanttisimmista mitä sarjasta löytyy, kiitos Antti Hildénin, Mika Niemen, Henri Sandvikin ja ex-titaani Jimi Palannon kaltaisten sapelinheiluttelijoiden.

– Kooveella on kasassa hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta – kuten jo syyskuun alussa sanoin, ovat he selkeästi vahvistuneet edelliskaudesta, ”Pise” sanailee.

– Heillä on kuitenkin käytössään kova arsenaali eritoten hyökkäyksen osalta ja tavoitteena paikka kuuden parhaan joukkoon sekä ylempään jatkosarjaan, joten parastamme saamme heitä vastaan pöytään pistää.

Kaiken kaikkiaan 111 kertaa vastapuolen maaliverkkoa heiluttaneiden tamperelaisten vahvuus on siis isäntien tiedossa, mutta Titaanien on silti tärkeintä keskittyä vain ja ainoastaan oman pelaamisensa raiteilleen saamiseen, jotta syyskuun lopulla Kooveelle kärsitty 4-3-jatkoaikatappio saadaan kuitattua takaisin.

– Meidän ei pidä pahemmin tuijotella mitä Koovee tulee mahdollisesti tekemään, sillä kotisapluunamme ja tekemisemme on aikalailla sama, tuli tänne vieraaksi sitten ihan kuka tahansa, Piispanen paaluttaa.

– Kunhan saamme heti pelin alusta lähtien hyödynnettyä pelillisiä valttejamme eli vahvaa luistelua ja sen mukana tulevaa prässipelaamistamme, uskon tekemisemme tason riittävän kotivoiton ottamiseen.

Koovee-kahinan jälkeen onkin sitten vuorossa syyskauden lopullisesti paketoiva kamppailu, jossa Titaanit pääsee makselemaan oikein toden teolla kertyneitä kalavelkojaan sunnuntaina Kotkaan saapuvalle VG-62:selle.

Naantalilaiset kun antoivat punanutuille selkään kolme viikkoa takaperin omassa kotiluolassaan, niistämällä titaanipelaajien nenät ja pitämällä kaikki kolme sarjapistettä itsellään maalein 3-2.

– Meillä on edelleen ihan riittävän hyvin muistissa Aurinkoareenalla taannoin kokemamme opetus, joten on ihan selvää, ettemme todellakaan lähde aliarvioimaan vastapuolta tipan vertaa, sanoo kotkalaiskäskyttäjä Piispanen.

– Se on kuitenkin ihan selvää, että sunnuntaina meidän pitää tehdä naantalilaisille selväksi kumpi tässä parissa määrää ja näyttää oikeasti sen kaapin paikan!

Sarjassa viimeistä edellisenä eli 15. sijalla hankkimiensa 15 pisteen seurauksena keikkuva ja 13 täyn päässä killuvan suoran säilymisen rajaa tähyilevä VG-62 matkailee KSOY Areenalle neljän ottelun tappioputkessa, sillä joukkueen viimeisin voitto on otettu juurikin Titaanien kustannuksella.

Muutenkin naantalilaisten vierassaldo on varsin murheellista luettavaa, sillä 13 matkapelistä haaviin on tarttunut vain kaksi voittoa ja suurin osa häviöistä on kaiken lisäksi ollut vielä aikamoisia höykytyksiä kotijoukkueiden taholta.

Tästä syystä ei pidä ihmetellä, mikäli Juha Pullin ohjastama ”Veega” tulee myös Kotkaan pelaamaan samanlaista tiukkaa puolustussumppua, kuin mitä joukkue esitti marraskuun lopulla kotikaukalossaankin.

– Uskoisin kaverin pelaavan meitä vastaan vieraissa samalla tavalla kuin kotonaankin – he sumputtavat keskustaa, eivätkä ota aktiivisesti aloitetta omiin käsiinsä, Piispanen tokaisee ja jatkaa:

– Kunhan kykenemme ylläpitämään oman luistelutempomme myötä kovaa prässiä päällä, tulemme saamaan myös kiekonhallinnan itsellemme, jolla käännämme myös koko pelin nimiimme.

Titaanien ja Kooveen välinen Suomi-sarjan runkosarjaottelu polkaistaan KSOY Areenalla lauantaina (16.12.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroaTERVETULOA!

Sunnuntaina (17.12.) Titaanit puolestaan mittelee KSOY Areenalla voimiaan Kotkaan saapuvan VG-62:sen kanssa kello 17:00 alkavassa Suomi-sarjataistossa.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa TERVETULOA!