Suomen Jääkiekkoliiton liittohallitus on myöntänyt Suomi-sarjalisenssit sekä uusikaarlepyyläiselle Muik Hockeylle että Kiekko-Espoolle.
Suomi-sarjan joukkuemäärä kokee jälleen muutoksen. Suomen Jääkiekkoliiton liittohallitus on kokouksessaan päättänyt myöntää Mestikseen nousseelta Tampereen Kooveelta tyhjäksi jääneen Suomi-sarjapaikan uusikaarlepyyläiselle Muik Hockeylle.
Viime kaudella Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla debytoinut Muik Hockey putosi kevään karsinnoissa porrasta alemmas 2. divisioonaan, mutta sai täydennysmenettelyssä paikkansa takaisin, kerättyään putoajajoukkueista eniten pisteitä.
Muik Hockeyn lisäksi liittohallitus on myöntänyt ”villin kortin” Kiekko-Espoolle, jonka mukaantulo nostaa alkavalle kaudelle 2018–2019 valtakunnallisena pelattavan Suomi-sarjan joukkuemäärän uuteen lukemaan – 17. Tämän myötä Suomi-sarjan sarjajärjestelmä ja ottelumäärä tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä kokemaan muutoksia, joista Jääkiekkoliitto tiedottanee tuonnempana. Suomi-sarjassa kaudella 2018–2019 pelaavat joukkueet ovat: - D-Kiekko (Jyväskylä)
- FPS (Forssa)
- Haukat (Järvenpää)
- HC Giants (Hollola)
- HCIK (Kaarina)
- Hokki (Kajaani)
- Hunters (Porvoo)
- JHT (Kalajoki)
- Karhu HT (Pori)
- Kiekko-Espoo (Espoo)
- Laser HT (Oulunsalo)
- Muik Hockey (Uusikaarlepyy)
- Pyry (Nokia)
- Raahe-Kiekko (Raahe)
- Riemu (Jyväskylä)
- S-Kiekko (Seinäjoki)
- Titaanit (Kotka)
|