Suomen Cupin 1. kierroksen otteluparit ja lohko arvottu

14.6.2018


Jääkiekkoilun Suomen Cup pyörähtää 1. kierroksen otteluiden osalta käyntiin elokuun lopulla.

Suomen Cupin 1. kierrokselle mukaan ilmoittautui 2. divisioonasta peräti 37 joukkuetta.

Kun mukaan lasketaan myöhemmillä kierroksilla Suomen Cupiin osaa ottavat Suomi-sarja- ja Mestis-joukkueet, kilvoittelee voittopytystä sekä palkintosummasta kaudella 2018–2019 yhteensä 66 seuraa.

Kasvua joukkuemäärässä on viime kauteen verrattuna 13 osallistujan verran.

Cup-kahinat käyntiin polkaisevalta avauskierrokselta jatkoon pääsee 19 joukkuetta, jonka seurauksena pelitavasta muodostui seuraavanlainen.

2. divisioonajoukkueista muodostettiin 16 otteluparia (”paras kahdesta” –menetelmä) sekä yksi kolmen joukkueen lohko (yksinkertainen sarja).

Otteluparien voittajat sekä lohkon kaksi parasta etenevät 2. kierrokselle, jossa Kotkan Titaanien ohella mukaan liittyvät myös muut Suomi-sarjajoukkueet.

Suomen Jääkiekkoliitto otti 1. kierroksen otteluparien sekä lohkojen arvonnassa huomioon maantieteen ja joukkueet arvottiinkin sen myötä yhteen pääasiassa lähialueiden kilpakumppaneiden kanssa kuitenkin niin, että pyrittiin välttämään samassa 2. divisioonalohkossa pelaavien kohtaamista.
 

Suomen Cupin 1. kierroksen otteluparit ja lohko (29.8.–2.9.2018):


Viikingit – NasKi
PEPO – Warkis
Ik-Vi – KuRy
Hokkarit – Virkiä
MIF – Cowboys
TuusKi – H.K.H.
Chiefs – OKK
Kisa-Eagles – KJT Haukat
TeKi – IFK Lepplax
YJK – LiKi
PJK – IK Kronan
KPK – APV
VG-62 – HAKI
Uplakers – EjL
KuKi – Rockets
K-Ahma – Wolf
GrIFK – LLuja

SoKi
Karjalan Kopla
SuKiKa

Suomen Cupin pelaamistapa kauden 2018–2019 osalta löytyy täältä.

Jääkiekkoliiton julkaisema uutinen 1. kierroksen ottelupareista ja lohkosta löytyy täältä.