”Kuuden pisteen viikonloppu”

9.11.2018

Maalivahti Niilo Pussinen ja muut punanutut lähtevät metsästämään edessä olevista kotiotteluistaan täyttä kuuden sarjapisteen pottia.
Maalivahti Niilo Pussinen ja muut punanutut lähtevät metsästämään edessä olevista kotiotteluistaan täyttä kuuden sarjapisteen pottia.

Pitkän kotipelirupeamansa edessä olevan viikonlopun aikana paketoiva Kotkan Titaanit lähtee hamuamaan lisää täytettä pistepussiinsa, kun punanutut kohtaavat KSOY Areenalle perättäisinä päivinä vieraaksi saapuvat sekä samoista sarjasijoituksista taistelevat Karhu HT:n ja Muik Hockeyn.

Edeltävä kiekkoviikko toi titaanileiriin vihdoin ja viimein hyviä uutisia, sillä punanutut onnistuivat nappaamaan tililleen kauan kaipaamansa avausvoiton Suomi-sarjassa sekä lihottamaan pistetiliään yhteensä neljän lisätäyn verran.

Etenkin Huntersista napattu 3-2-kotivoitto oli omiaan nostamaan kotkalaisjoukkueen tunnelmaa sekä itseluottamuksen tasoa, sillä se irtosi kovan taistelun, työnteon ja kauttaaltaan ihan kelvollisen peliesityksen päätteeksi.

Sitä vastoin D-Kiekolle kärsitty 2-3-jatkoaikatappio jätti ilmaan tutut kysymysmerkit, joiden kanssa punanutut ovat koko kuluneen alkukauden ajan joutuneet painimaan – maalinteko on tervanjuontia, eikä paketti pysy millään kasassa täyttä 60 minuuttia.

– Se on hyvä asia, että saimme vihdoin pisteitä tekemästämme työstä ja pelaajat näkivät, että pystymme pelejä tässä sarjassa voittamaan, mutta eivät ne haasteet tästä jatkossakaan tule osaltamme helpottumaan yhtikäs mihinkään, toteaa Titaanien päävalmentaja Marko Oksanen.

Oksasen johtama valmennusryhmä on pyrkinyt harjoitusten avulla samaan joukkueensa pelaamiseen Suomi-sarjassa tarvittavaa ryhtiä sekä laatua, mikä ei aina ole amatööritasolla mikään itsestään selvyys.

– Tekemisemme kulkee edelleen hieman liian vuoriratamaisesti – vähän parempien peliesitysten jälkeen emme ole kuluneella viikolla saaneet vedettyä kovin hyviä harjoituksia erinäisten poissaolojen vuoksi, Oksanen harmittelee.

Poissaoloista huolimatta Titaanit on pyrkinyt tekemään kaikkensa, jotta tulevana viikonloppuna Kotkaan saapuvat porilainen Karhu HT sekä uusikaarlepyyläinen Muik Hockey joutuisivat poistumaan KSOY Areenalta tyhjin käsin takaisin kotimatkalle.

– Kyseessä on meille ”kuuden pisteen viikonloppu” ja sen myötä tulemme kyllä kasaamaan rivimme järjestykseen sekä lähdemme tosimielellä tappelemaan otteluiden voitoista, titaanipiiskuri painottaa.

– Katsotaan sitten viikon päätteeksi mitä käteen on jäänyt, mutta täysi pistepotti on meille aivan realistinen tavoite.

Jotta tulevat kotiottelut päättyisivät punanuttujen näkökulmasta katsottuna suotuisissa tunnelmissa, on päävalmentaja Oksasen mukaan muutama pelien lopputulosten kannalta oleellinen osa-alue oltava lähestulkoon enemmän kuin reilassa.

– Puolustuspelaamisemme on parantunut lähtötilanteestamme aika merkittävästikin, mutta uinahduksia ja vähän heikompia jaksoja sattuu edelleen hieman liian usein, ”Ölle” mietiskelee.

– Puolustuspeli on yksi pelaamisen perustan tärkeimmistä osa-alueista ja olen tyytyväinen, että olemme sen saaneet parsittua jokseenkin kasaan.

Entäpä sitten se Titaanien kohdalla lähes vuodesta toiseen murheenkryyninä oleva maalinteko?

– Sen sijaan toisessa päässä olevan maalin edustalla olemme tähän asti olleet todella huonoja – meillä on todella kova työsarka edessä, jotta saisimme kyseistä heikkouttamme parannettua, myöntää Oksanen.

Lääke heikkoon viimeistelyyn on tuttu ja turvallinen – raaka työnteko treeneissä.

– Olemme panostaneet jälleen paljon voimavaroja harjoituksissamme niin maalien tekemiseen kuin siihen vaadittaviin tukitoimiinkiin ja toivoa sopii, että se panostus alkaisi pikkuhiljaa näkyä myös peleissä, kotkalaiskäskyttäjä selventää kuluneen viikon pääteemojaan.

Suomi-sarjassa tähän mennessä vähiten täysosumia niputtanut Titaanit ei luonnollisesti ole liiemmälti juhlinut myöskään erikoistilanteissa, joilla on aina suuri rooli pelejä ratkottaessa.

– Olemme lähinnä pitäneet kiekkoa hallussamme ylivoimalla ja tyytyneet siihen, emmekä ole edes kunnolla yrittäneet tehdä maaleja, Oksanen hymähtää ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Ylivoima paranee aivan varmasti sitä mukaa, kunhan saamme maalintekoa ja sen tukitoimia parannettua.

Niin puolustus- kuin hyökkäyspelaamisen sekä maalinteon toimivuutta punanutut pääsevät tosimielellä testaamaan viiden pelin mittaisen kotiputkensa päättävissä kohtaamisissa, joista ensimmäisenä on edessä lauantai-iltana Kotkassa miteltävä Karhu HT-kamppailu.

Porilaiset ovat sarjataulukossa yhden sijan Titaaneita edellä, joten luvassa on kahden peräpään valvoja tiukkaakin tiukempi keskinäinen välienselvittely, johon omat pikantit mausteensa tuovat vierasjoukkueen riveissä KSOY Areenalle saapuvat ex-titaanivalmentaja ja nykyinen Karhu HT-käskijä Kari Makkonen sekä mahdollisesti kaukalon puolelle liukuva entinen punanuttuhyökkääjä Ville Valli.

– Karhu HT on vastustajana aikamoinen kysymysmerkki, sillä heidän kokoonpanonsa tuntuu elävän pelistä toiseen varsin paljon, kommentoi punanuttuluotsi Oksanen.

– Meidän on turha kuitenkaan sen kummemin miettiä minkälainen nallelauma sieltä vastaan luistelee. Tärkeintä on pistää oma pelaamisemme sille tasolle, että varmasti yllätysvalmis Karhu HT kaatuu.

Karhupesueen käpälistä selvittyään on Titaaneilla vuorossa ”isänpäivän vastaanotto”, johon vieraaksi toivottavasti suurilukuisen yleisön ohella saapuu sarjajumbona tasapisteissä kotkalaisten kanssa majaileva Muik Hockey.

Uusikaarlepyyläiset ovat selkeästi edelliskautta paremmassa vireessä ja siitä kertoo jo joukkueen tähän mennessä ottamat kaksi voittoa, joten Marcus Ittosen valmentama ryhmä ei varmasti ole tulossa punanuttujen vieraanakaan liiemmälti kuvia kumartelemaan.

– Muik Hockey on viime kauteen peilaten selkeästi pelillisesti vahvempi joukkue, sillä he ovat pystyneet tässä syksyn aikana haastamaan varsin nohevasti kärkipään porukoitakin, varoittelee Oksanen.

– Mikäli oma tekemisemme on koko viikonlopun ajan haluamallamme tasolle, tulevat molemmat kamppailut kääntymään meidän nimiimme, mutta yhtään siimaa emme voi kummallekaan vastustajallemme antaa.

Luvassa ei siis ole kumpanakaan iltana mitään ”kävelyä puistossa”, sillä Titaanien ohella sekä Karhu HT että Muik Hockey haluavat varmasti saada lisää pisteitä vielä laihanlaisina oleviin pussukoihinsa.

– Koska pelaamme tällä haavaa meidän päävastustajiamme vastaan ja vieläpä kotikaukalossa, ei meillä voi mitään muuta päämäärää olla, kuin ottaa itsellemme tarjolla olevat kuusi sarjapistettä, naulaa Oksanen omiensa tavoitteen.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen

Missä tahansa pallopelissä ja joukkuelajissa on yksi pelipaikka, jonka vartija nousee yleensä todella ratkaisevaan asemaan, kun otteluissa aletaan ratkoja voittajaa.

Myös jääkiekkossa tämä kyseinen tontti kuuluu maalia vartioivalle kaverille, jonka torjunnat ja torjumatta jättämiset määrittävät loppupeleissä aina sen, ovatko ilmeet oman joukkueen kesken päätössummerin soidessa aurinkoiset vaiko vakavat.

Titaaneissa kyseistä tonttia miehittää neljättä täyttä kauttaan edustusmiehistön mukana oleva ja päävastuun tähän mennessä pelatuissa peleissä harteillaan kantanut punanuttukasvatti Niilo Pussinen, joka lataa heti kärkeen suorat sanat siitä, mitä mieltä hän on oman joukkueensa alkukaudesta.

– Ei tässä voi kyllä millään tasolla olla tyytyväinen omaan saati joukkueen tähän astiseen pelaamiseen, Pussinen tuhahtaa.

– Ihan jo sarjataulukkoa ja tilastoja katsomalla selviää, ettemme ole pystyneet pelaamaan sillä tasolla johon meillä olisi mielestäni rahkeet olemassa – parannettavaa on vielä aivan älyttömästi.

– Olemme onnistuneet pelaamaan muutamia ihan hyviäkin pelejä, mutta vastapainoksi myös monta huonoa, joten työntekoa on vain jatkettava ja uskottava siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, ”Pussukka” kommentoi.

Kyseinen työnteko on jo alkanut antaa viitteitä paremmasta, sillä Titaanit sai jo edeltävällä viikolla voittotilinsä auki ja kasvatettua muutenkin pistetiliään selkeästi aiempaa rivakampaan tahtiin.

Oma osansa tässä oli kiekkojen eteen tämän tästä ehtineellä Pussisella, joka sai hyvää tukea muulta titaanimiehistöltä selkeästi tiivistyneen oman pään pelaamisen sekä kiekkojen ”syömisen” myötä.

– Totta kai se helpottaa omaa pelaamistani, kun vastustajat eivät enää ole päässeet kovinkaan usein parhailta mahdollisilla tekopaikoilta laukomaan, punanuttuhäkkäri myöntää.

– Myös kenttäpelaajien blokkaushalukkuus on lämmittänyt mieltä, sillä kun he pistävät surutta lihaa väliin, on se aina yksi torjuttu kiekko vähemmän minun kohdallani.

Pussinen toivookin, että sama mentaliteetti puolustuspelaamisen suhteen olisi valllalla myös jatkossa, sillä se tarjoaa pitkässä juoksussa aina paremmat eväät pelien voittotaisteluissa.

– Kaikki lähtee liikkeelle puolustuspelaamista – mitä maltillisemmin jaksamme omaa päätämme puolustaa, sitä varmemmin pystymme taistelemaan otteluiden voitoista, kiekon tähän mennessä 90,16-prosentin varmuudella pysäyttänyt ”Pussukka” sanailee.

Oman osansa titaanimaalin puhtaana pistämisessä illasta toiseen tekevä Pussinen tiedostaa niin ikään punanuttujen vahvuudet sekä heikkoudet. Kun olet tehnyt tähän mennessä vähiten maaleja sarjassa, se tuskin jatkossakaan tarkoittaa sitä, että luvassa on tukuittain maalijuhlia.

23-vuotias haminalaislähtöinen veskari näkeekin jopa tärkeämmäksi sen, että oma pää pyrittäisiin jatkossakin turvaamaan entistä antaumuksellisemmin, sillä se tarjoaisi vuorenvarmasti myös selkänojan toisessa päässä kaukaloa tapahtuvalle toiminnalle.

– Mihinkään maalintekokilpailuihin meidän on turha lähteä, vaan pikemminkin pyrittävä tilkitsemään oma päämme mahdollisimman hyvin, Pussinen paaluttaa.

– Kyllä sieltä ne iskunpaikat meillekin sitten aukeavat, kun kaveri turhautuu hakatessaan päätään riittävän kauan puolustusseinämäämme.

Jotta tämä perintinen lätkäviisaus kävisi Titaanien kohdalla vaikkapa juuri tulevana viikonloppuna toteen, vaatii se sitä, että kaikki punanutun päälleen vetävät hokisoturit puhaltavat yhteen hiileen, eikä kukaan ala sooloilla omiaan.

– Kyllä se puolustaminen ja oman pään puhtaana pitäminen on ihan koko joukkueen yhteinen homma – ei tässä yksin kukaan pysty mitään maailmaa pelastamaan, sillä virheitä sattuu ajoittain ihan kaikille, Pussinen toteaa ykskantaan.

Mikäli Titaanit onnistuu toteuttamaan maalivahtinsa haluamaa sapluunaa, on myös seuraava argumentti lähellä toteutumista:

– Meidän on ehdottomasti siitä lähdettävä liikkeelle, että kyseisten pelien jälkeen olemme kuusi pistettä rikkaampia, ”Pussukka” sanoo naama peruslukemilla.

Maalivahdin parhaat kaverit kaukalossa ovat tunnetusti maalitolpat, mutta myös puolustajat ovat ajoittain kultaakin kalliimpia kumppaneita oman veräjän suojelussa.

Titaanivahti Pussinen haluaa tästä syystä nostaa framille itselleen sisäpiirilähteiden mukaan hyvinkin rakkaan pörröpään punanuttujen pakistosta, jonka edesottamuksia KSOY Areenalle saapuvien katsojien on syytä pitää silmällä.

– Suosittelen seuraamaan viikonlopun peleissä paluun tositoimiin tekevää Ville Äijälää, sillä ”Bull” yrittää aina ajoittain ampua viivasta klassisia röpelörannareita, jotka hyvänä päivänä saattavat juuri ja juuri lennättää kiekon maalille saakka.

– Lisäksi känkkäränkkä-fiiliksen tullessa kylään hän tykkää tehdä vastustajien elämästä kaukalossa vaikeaa, vetelemällä sellaisia taklauksia, että kaukalonlaidat tärisevät niiden voimasta vielä seuraavanakin päivänä!

Titaanien ja Karhu HT:n välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan KSOY Areenalla lauantaina (10.11.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroaTERVETULOA!

Sunnuntaina (11.11.) Titaanit puolestaan mittelee KSOY Areenalla voimiaan Kotkaan vieraisille saapuvan Muik Hockeyn kanssa Suomi-sarjan runkosarjaottelussa, joka polkaistaan käyntiin kello 15:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa TERVETULOA!