Seuran historia

HK Titaanit ry:n perustaminen


Seura perustettiin jatkamaan Titaanien edustusjoukkueen toimintaa omana seuranaan.

Tarve uuden seuran perustamiselle oli ilmeinen, sillä Titaanien edustusjoukkue toimi vuodet 2013–2015 Titaani-Juniorit ry:n alla, ja tällä keinolla haluttiin eriyttää sekä edustus- että junioripuoli toisistaan ihan jo hallinnollisten syiden vuoksi.

Oma syynsä eriyttämiseen oli myös siinä, että HK Titaanit ry halusi tavoitella nousua ylemmälle sarjatasolle ja Suomen Jääkiekkoliiton säännöissä lukee, ettei Suomi-sarjaan voi nousta, mikäli toiminta tapahtuu junioripuolen alla.

Seuran perustava kokous pidettiin Kotkan torilla sijaitsevassa Bar&Cafe Paussissa tiistaina 17.3.2015. Kokouksessa oli läsnä yhteensä 12 henkilöä.

Seuran perustamisen tarkoituksena oli ennen kaikkea edistää kotkalaista ja kaakonkulmalaista jääkiekkoilua sekä vapauttaa samalla Titaani-Juniorit ry:lle lisäresursseja junioripuolen kehittämisen ja ylläpitämisen saralla tapahtuvaan toimintaan.
 



Titaanit ry:n perustaminen


Sunilan Sisun edustusjoukkue pelasi kaudella 1973–1974 jääkiekkoa Suomen sarjassa, sijoittuen itälohkossa viidenneksi.

Ahlström osakeyhtiön paikallisjohtaja Turo K. J. Tukiainen ilmoitti marraskuussa 1973, että yhtiö lahjoittaa Karhulan Kauppalalle Karhulan tehtaiden 100-vuotisjuhlan kunniaksi 500 000 markkaa ja maa-alueen jäärataa varten.

Karhulan Kauppala päätti, että se ei ota vastaan Ahlströmin lahjoitusta. Tämä antoi lopullisen sykäyksen jääkiekkoilun erikoisseuran perustamiselle.

Jääkiekosta kiinnostuneet 31 henkilöä kokoontuivat 24.4.1974 Karhulan Työväen talolle. Syntysanat ja päätös seuran perustamisesta oli tehty 28.3.1974 toimikunnan valmistavassa kokouksessa. Toimikunnan puheenjohtajana toimi DI Veikko Halonen, joka valittiin myös seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Seuran nimikilpailun voitti varsin onnistuneella ehdotuksella rouva Aini Richter, edustusjoukkueen pyyteettömän huoltajan Axel Richterin vaimo.

Kauppalan kieltäydyttyä lahjoituksesta Titaanit rakennutti tekojääradan suurelta osin talkootyön voimin, jossa yrittäjä Seppo Rytkölän panos oli merkittävä.

Ahlström ja Titaanit solmivat 15.10.1974 sopimuksen, jonka perusteella radan hoito jäi Titaanien harteille. Nuori seura joutui ottamaan lainaa radan jäädytyslaitteistoa varten 300 000 markkaa.

Titaanien ensimmäinen virallinen kausi 1974–1975 jääkiekkoilun saralla, poiki historian kirjoihin 5. sijan Suomen sarjasta nimensä 2. divisioonaksi muuttaneen sarjatason etelälohkossa.

Nykyisin seuran toiminnasta vastaa edustusjoukkueen osalta HK Titaanit ry ja juniorijoukkueiden osalta Hamina-Kotka Kiekkojuniorit ry.


Lehtileikkeitä vuosien varrelta